Maalari maalasi taloa...

Vierasmökin maalaus- / sisustus- / piristysprojekti jatkuu ja viikonloppuna sain seinien maalauksen onnellisesti päätökseen !!! Maalattavien kohteiden listalla ovat siis enää katto ja vierasmökin pikkuinen kylpytila - hihat on käärittävä siis tulevana viikonloppunakin, mutta nyt ollaan jo reippaasti voiton puolella ja maalaus sujuukin siksi lähes laulaen :)
Olemme juuri saaneet tietää, että saamme heinäkuun lopulla vieraita ihan Ameriikasta asti ja mökillä on silloin tarkoitus järjestää kesäjuhlat heidän kunniakseen ! Harjoittelinkin sen vuoksi jo lauantaina marenkikakku-ohjetta, jonka löysin netistä ja voihan kissan viikset, että olikin hyvää ! Tällä kertaa käytin kakun päällä mansikoita ja mustikoita, mutta heinäkuussa kakkua voi piristää viinimarjoilla suoraan omasta pensaasta...nam ! Ohje on helppo ja kakku on ainakin makea !


Leppeä kesäinen merituuli puhaltaa ikkunasta.



Pikku-neiti ompelija teki minulle perhostyynyn, joka löysi paikkansa vanhan tuolin koristeena.
Ompelukone hyrisee vintillä yhtenään - tuleva designerko?

Ostin mökille sillkipioneita, ikuisia ja helppohoitoisia :) Kirjaimista muodostuu sana Hynnsehuset, joka tarkoittaa siis kanalaa tällä paikallisella murteella. Vierasmökin paikalla oli aikoinaan kanala.


Uudet koukkuset ovat nyt seinässä :)





Mökin alkuperäiskaulusteita - nyt vierasmökissä. Rakastan juuri tätä väriä, jota silloin joskus käytettiin paljonkin. Mummollani oli aivan saman väriset kalusteet. 


Mökin yläsängyssä on kiva lueskella ja katsella, kun mamma maalaa.




Kesäpäivän marenkikakku ja ohje:
6 munanvalkuaista
3 dl sokeria
1 dl tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
2 tl perunajauhoa

Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi ja lisää muut aineet joukkoon. Vatkaa sitten hyväksi marenkimassaksi, joka ei valu vaan jää muotoonsa. Saa vatkata aika kauan, joten keittiökone on tässä hommassa poikaa !
Massa kaadetaan sitten leivinpaperille uuninpellille tai kakkuvuokaan, noin 22-24cm halkaisijaltaan ja paistetaan 1,5 tuntia 140 asteessa.
Päälle vatkataan kermavaahtoa (anna kakun jäähtyä ensin), mutta minä sekoitan kermavaahtoon vanilijamoussea/kastiketta. Koristele marjoilla / hedelmillä.
Todella makea kakku ja varmasti suosittu kahvikutsuilla tai puutarhassa kesäiltana.



Taukoja maalaushommissa on pidettävä ja silloin nautiskellaan (kakun lisäksi) rannasta :) Tällä kertaa näissä merkeissä:

Pikkurapuja on kiva katsella ja ottaa kiinnikin.

Nipistelevä kaveri.



Valkoinen rapu.

  Keskiyön aikaan. Lepakkojen lentonäytöstä katsomassa terassilla.


Aamu ja vuonon kimallus.


Aikainen aamu rannalla on kauneinta mitä tiedän !

Mulla on muuten ihan uskomaton uusi ihastus - emaliastiat. Ne ovat niin valtavan herttaisia ja nostalgisia. Olen nyt ostanut mökille sekä siivilän, että pari mukia. Mukit päätyvät varmasti vierasmökkiin aamumukeiksi.... ja uusi keräilykohde on siis keksitty :D






Ja toinenkin kesävillitys on on viemässä mukanaan....nimittäin laatikot, puulaatikot ! Tässä uusin hankinta, eikä varmasti jää viimeiseksi.



Siis, kesävillitysten parissa jatketaan ja lomaa odotellaan todellakin.
Täällä jatketaan koulussa aina 21.6. ja 22.6 asti (vaihtelee vähän), joten aamuheräämisiä on vielä jonkin verran.
Lomaa odotellessa.

Vi snakkes !




Kommentit

  1. Voi miten komeat maisemat. Olen ollut Norjassa viimeksi teininä, sinne on selvästi päästävä.

    kaunis vierasmökki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin on vielä paljon Norjaa näkemättä. Seuraavaksi haluaisin Trondheimiin :)

      Poista
  2. Aijai, maisemakuviasi katsellessa iski hirvee Norjakuume!! Voi olla, et täytyy lähteä heti kun mies pääsee kesälomille!

    Kivasti olet vierasmökkiä sisustanut! Mä rakastan kans vanhoja laatikoita, mut vielä en ole montaa raaskinut ostaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat laatikot kivoja sisälläkin :) Mun armas mieheni ei oikein ymmärtänyt, että mä maksan vanhoista laatikoista :D

      Poista
  3. voi kaunist taas ja ne kuulusat maisema ♥ Noi emaliastiat on kyl tosi sulossi ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emaliastioista tulee lapsuus mieleen :) Mulla oli vaikeuksia saada kommentoitua sun uusinta postausta (sain virheilmoituksen jatkuvasti) ...koetan nyt uudelleen !

      Poista
  4. Täälläkin taas huokaillaan noiden upeiden maisemien ja kauniin kodin/esineiden kuvia...
    Kivaa kesäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Onpas niin kaunista että meinaa henkeä salvata! Voisinkohan kutsua itseni tuohon mökkiin vieraaksi...? On kyllä niin ihanan nostalginen fiilis noissa kuvissa, ja ne emaliastiat! Niistä tulee mieleen se punainen emalimuki, johon minä mummolassa keräsin vadelmia. Lieneeköhän se vielä siellä, odottamassa vadelmanpoimijaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emaliastioista tulee todellakin lapsuus ja mummola mieleen :) Kai sitä alkaa tulla vanhaksi, kun haikailee menneiden aikojen perään. Hyvää viikonloppua :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset