Sateenkaaren lumoissa

Teimme tänään, rajuista sadekuuroista huolimatta, reippaan iltakävelyn Stavangerin itä-puolella sijaitsevaan Storhaugiin ja tarkemmin sanottuna Godalenin kaupunginosaan. Siellä on mahdollisuus reippailla pitkin rantateitä ja tämä elokuinen torstai tarjosikin sitten varsinaisen ruhtinaalliset reippailumaisemat :) Sadekuurojen ja auringon vuorottelu tekivät tunnelmasta upean, ilma oli raikas ja kuitenkin lämmin - tämä on sitä ihaninta Norjaa <3
























 Tuolla on kyllä pakko olla kultaa !



Sisustusjuttua vielä sen verran, että hankin meille eilen varsin tarpeellisen kapistuksen...porraskorin ! Tämä Riviera Maisonin kori on tehty portaille sijoitettavaksi ja teksti kertoo sen tarkoituksen - ainakin meillä :D
Siivoillessani, lasten ympäri taloa levittämiä tavaroita, kerään sekalaiset tavarat usein yläkertaan vieville portaille...sillä ajatuksella tietenkin, että omistajat ne siitä poimisivat ja veisivät takaisin huoneisiinsa. Monesti tavarat kuitenkin tuntuvat "viihtyvän" portaikossa varsin pitkään, joten tämä kori tuli tarpeeseen.





Tämä alempi "sisustusjuttu" ei ole kestävää lajia :)
Eli, hyvää ja makoisaa viikonloppua teille kaikille !




Vi snakkes :)

Kommentit

  1. Tykkään tosi paljon, kun sulla on sisustusta ja luontokuvia. Vaikka pohjolassa ollaan molemmat, niin on nuo kuvat kuitenkin niin erilaisia. Meilläkin oli lapsena tuollainen porraskori, johon äiti keräsi tavaroita ja meidän homma oli viedä ne siitä paikoilleen. Hyvä keksintö! Mun mies sanoo aina, että äidit on kaikkein innovatiivisimpia =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu ! Porraskori on jo täyttynyt kaikenlaisesta sekalaisesta tavarasta, villatakista värikyniin ja sitä rataa :)
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Upeita maisemakuvia! Muistan vieläkin, kuinka silloin nuorena Norjassa käydessä ihailin vuonojen veden väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuonoissa värit todellakin vaihtelevat vuodenaikojen mukaan ja se kiehtoo minuakin. Keväällä usein turkoosi, kesällä aivan sininen ja joskus vihreäkin. Vihreys johtuu levän kukinnasta ja vuonoissa useimmiten Emiliania Huxley nimisestä levästä...se viihtyy vuonoissa :) Samalla vesi on aina kirkas ja ja esim. snorklailu takaa upeita näkymiä. Hyvää viikonloppua !

      Poista
  3. Ihania kuvia! Ja hyvä idea tuo porraskori, pitääkin tsekata jos löytäisin sen "Downstairs please" -tekstillä ;)
    Onko sulla muuten antaa vinkkejä hyvistä sisustusliikkeistä Stavangerissa tai siinä lähistöllä?

    hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Stavangerissa on valtavasti sisustusliikkeitä, joten tänne vaan shoppailemaan. Keskustasta löytyvät esim. Scandinavian Breeze (Arkaden ostoskeskus), Breigateninlta Indiska, Maison Marie, Rom for mer, Breitorget:ista Lene Interiør, Østervågista Fairplay, Harry Camping (maailman ihanimmat joulukoristeet ja muutenkin 50-, 60- ja 70-luvun tavaraa), Sølvberggatenilta Hos Tora ja Madlasta (keskustan ulkopuolelta) Den Franske landstil, Tvedt-senteristä iki-ihana Kull (Nord-tyynyjä yms.) ja Kirkegatenilta Stavangerista vielä Ting ja Kremmerhuset. Marimekko löytyy Magasin Blaa-ostoskeskuksesta ihan keskustassa. Shoppailijan sisustusparatiisi :)...ja Randabergissä on vielä Fem Høns-putiikki - tosi kiva !

    VastaaPoista
  5. Ihanaa kesän viimeistä viikonloppua venetsialaisten merkeissä sinne Norjaan!
    Halein SisustEllen♥

    VastaaPoista
  6. Aivan upea sateenkaari, ihania kuvia olet taas muutenkin napannut :))
    Kiva tuo porraskori, meillekin passaisi jokin "portaattoman" huushollin koppa, tavaroita kun tuppaa ajelehtimaan välillä ihan väärillä paikoilla...
    Mukavaa uuden lukuvuoden alkua sinne ja puhtia opiskeluihin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset