Kahden viikonloppu

Olemme juuri palanneet viikonloppulomalta mökiltä, minä ja armaani :) Tavallisesta mökkiviikonlopusta muotoutuikin yllättäen romanttinen loma, sillä tytöt eivät olleet tällä kertaa mukana. Ei teiniä, ei varhaisteiniä, eikä heidän kavereitaan.

Vain me kaksi, aurinko, meri ja leppoisa olotila.
Lauantaina seurasimme naapurimaan häitä ja kohotimme maljan Madden onnelle, Tukholman kauneudelle ja rakkaudelle yleensäkin. Istuimme iltaa puita poltellen, grillasimme ja menimme nukkumaan kesäyön jatkuessa valoisana ja kirkkaana. Mun alppiruusuni, jonka aikaisemmin luulin kuolleen, tekee nyt kukkaa. Siinä ei ole kuin muutama lehti, mutta kukkia se reppana tekee valtavasti!




















Vuonon katveessa on tärkeää herätä aikaisin, jotta pääsee nauttimaan vuonon kimalluksesta, aamuhetkestä, jolloin meri on peilityyni ja ilma raikas. Juuri tuon hetken mukaan olen nimennyt bloginikin ja koetinpa jälleen kerran kuvatakin tuota upeaa aamumaisemaa.
Aamukahvit joimme rannalla ja aamiaisen söimme vasta muutamaa tuntia myöhemmin terassilla, varjon alla. Laiskaa päivää jatkettiin uimalla, viettämällä siestaa ja vain olemalla :) Lapsi-/teinikatraan puuttuessa ei siivottavaa ollut lähes ollenkaan, ei paperiaskarteluja pöydillä, ei vaatemökkyröitä lattioilla, ei kuppia ja purnukkaa pitkin taloa ja pihaa eikä puhelimia & Ipadeja latureineen. En ole koskaan siivonnut ja pakannut niin nopeasti, kuin eilen!








 Rannalle kärhentyneet - nousuvesi tuo rannalle meren asukkaita ja kaikki eivät ehdi takaisin laskuveden mukana. Tämä rantakokous oli jäänyt viimeiseksi.







Lapsilla oli ollut hauska viikonloppu ystävien luona ja meillä harvinainen date-weekend - kaikki ovat siis tyytyväisiä!

Koulu täällä meillä loppuu vasta 21.6., eli vielä on kaksi viikkoa jäljellä.  Kesäloma täällä on kolmisen viikkoa Suomen lomaa lyhyempi ja itse olen sitä mieltä, että se on liian lyhyt. Teineille ei esimerkiksi jää lomaa juuri lainkaan, mikäli he aikovat ehtiä kesätöihin.
Nämä kaksi viimeistä kouluviikkoa täytetään ala-asteella (barneskole) "hömpänpöpällä", mutta yläasteella (ungdomsskole) ja lukiossa (videregående skole) on tenttejä vielä tälläkin viikolla. Norjassa osa tenteistä on suullisia ja näitä nuoret jännittävät eniten. Kaikki eivät kuitenkaan suulliseen tenttiin joudu, vaan tämän asian ratkaisee arpa - uskokaa tai älkää! Joku pääsee kuin koira veräjästä ja toinen joutuu esim. matikan suulliseen tenttiin. Tentissä paikalla on opettaja ja valvoja.
Näin suomalaisena koen käytännön aivan uskomattoman epäreiluna ja omituisena, mutta "näin se on kuulemma aina ollut".


Odotan lomaa ja lasten matpakkeneiden tekemiseen tulevaa taukoa. Suomen kouluruokailu on kadehdittava juttu, todellakin! Eväspaketti alkaa todellakin tässä vaiheessa vuotta kyllästyttää ja kun koululla ei ole tarjota jääkaappia eikä mikroakaan, on paketin sisältö varsin rajoitettu. Leipää, leipää ja påleggia päälle (leikkele). Meillä suosiossa ovat näkkileipä, hedelmät, pastasalaatit ja myslipatukat. Hikinen juusto ei helteellä maistu, sama koskee salamia tai kinkkua.

Hedelmät ovat suosittuja ja vesimeloni on matpakkenin herkku.



Norjassa rakastetaan leipää ja lounas on yleensä leipää, jossakin muodossa. Puhutaan "skive:stä".
Leipä on siis ruokaa, joskus jopa päivällistäkin. Päälle laitetaan milloin mitäkin, hilloa, banaania, suklaalevitettä, juustoa, juustotahnoja, makrellia tomaattikastikkeessa...fiskepuddingia.
Lämmin lounas on lähes kaikille norjalaisille kummajainen. 




Lomaa siis odotellaan! Omani alkaa heinäkuun ensimmäisen viikon puolivälistä - jippii!!!

Hyvää kesää!

Vi snakkes, Marianna

Kommentit

  1. No enpä ole tiennyt, ettei Norjassa ole kouluruokailua! Mahtaa olla haastavaa!! Alapeukku sille :(
    Muuten viikonloppunne kuulostaa FANTASTISELTA! Ihanat maisemat myös, kyllä noissa varmasti nauttii!
    Minäkin katselin Maddea ja häitä. Ei kuulu mun suosikkikuninkaallisiin, mutta puku oli mielettömän kaunis. Ehkä vielä upeampi oli se iltajuhlan puku, joista tuli jotain kuvia.
    Tiedätkös, kuka mun favourite kuninkaalilnen muuten on?
    No Haakon tietysti, se on niin karismakasa!

    VastaaPoista
  2. Haakon on kyllä oikein komea mies ja erittäin asiallinen, hyvätapainen kruununprinssi. Oma suosikkini on aina ollut Victoria. Madden puku oli aivan uskomattoman kaunis, samoin korut.
    Juu, kouluruoka ei kuulu Norjan arkeen, eikä sitä poliitikkojen lupauksista huolimatta ole näkynyt eikä kuulunut. Eivät kai tiedä miten sen toteuttasivat ja kallistakin tuo kuulemma on.....kun ei alunperin ole mitään keittiötiloja kouluihin rakennettu (täällä mennään monessa asiassa peppu edellä puuhun). Suomelle 10 pistettä tässäkin asiassa!

    VastaaPoista
  3. Niin kaunis ja rauhallinen tuo tyyni meri.

    VastaaPoista
  4. Teidän viikonloppu kuulosti aikamoisen mahtavalta ja vieläpä kun siitä saa nauttia noin upeissa maisemissa!
    Onpa kummallista ettei siellä ole kouluruokailua. Aika yksipuoliseksihan ne eväät varmasti jää jos ei saa kylmäsäilytykseen. Ottaisivat Suomesta mallia!

    VastaaPoista
  5. Suomi on ollut ensimmäinen maa maailmassa, joka alkoi tarjota kouluruokaa. Liittyy paljolti 1900-luvun ja 40-luvun sotaa-ajan historiaan.

    Minun kouluaikanani vain alaluokilla (1-4) oli maksuton ruokailu, oppikoulussa ja lukiossa ruoka oli maksullista(Pääkaupunkiseutu siirtyi viimeisenä peruskoulujärjestelmään).

    Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  6. Täällä suomessahan se tuntuu että jos lunaaksi tarjoaa pelkkää leipää, varsinkin lapsille, ettei ollut mitään ruokaa. Leipä on vaan lisuke tai välipala. Täytetyt leivät on kyllä täyttäviä ja varsinkin kesällä juuri sopivia lounaita.

    VastaaPoista
  7. Minulle tuli tänne muuttaessani täytenä yllätyksenä tuo kouluruuan puuttuminen ja vielä suurempana yllätyksenä, että suurimmassa osassa päiväkotejakaan ei ollut ruokaa. Vanhemman tyttäreni päiviksessä maksoimme lisämaksun siitä, että païvis huolehti leivän ja leikkeleiden ostosta - eväspaketti tarvittiin vain aamiaiselle. Kerran viikossa oli lämmin lounas, yleensä pussikeittoa tms. ja sen valmistivat lastentarhanopettajat ja hoitajat itse. Lukiossa on kahvila ja sieltä voi ostaa pullaa, jugurttia, noodeleita kupissa ja sämpylää.
    Suomi on hieno maa!
    Meille töihin sain mikron ja minä olen ainoa, joka sitä käyttää. Leivän nakertajat kadehtivat toisinaan tuoksua, kun lämmitän ruokaani, mutta kukaan muu ei ole sitä vielä tehnyt.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset