Ihmisillä hyvä tahto

Adventti lähenee, kohta on joulukuu.  
Jälleen kerran taistelen ja tasapainoilen rakastamani joulutunnelman ja surujen summan välillä, pohdin ja murehdin samalla, kun koristelen taloa ja lämmitän glögiä. 
Ystävättäreni mies on yhä sairaalassa ja kovin valoisalta ei hänen tilanteensa todellakaan näytä. Käymme hänen luonaan lähes joka ilta, toivoen, odottaen.....murehtien. Olemme nyt myös hänen koiransa, Kiran, väliaikainen koti ja perhe. 

Surujeni summa on uhkea...en halua sitä ajatella, en listata murheitani, enkä uupua niiden alle. Joululahjaksi toivon valoisampia aikoja ja ympärilleni kilttejä ihmisiä - aivan, kilttejä ihmisä - tiedän, että se kuulostaa naivilta, mutta kaipaan niin sellaista "maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" - fiilistä.   
Hyvää tahtoa näkee ja kokee yhä vain vähemmän. Välillä tuntuu, että toisen ihmisen surulliseksi tai noloksi saaminen ovat joillekin ihmisille se suurin ilon aihe, jonkinlainen voitto,  ja silloinhan on kyse suoranaisesta pahuudesta. Mummoni sanoi aina: " Jos sinulle ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa".  Välillä tuntuu, että on ihmisiä, jotka toteuttavat tätä ohjetta aivan päinvastoin, eli mitään positiivista tai hyvää ei missään nimessä sanota, mutta kaikki mistä voidaan kritisoida, loukata, pilkata tai kuulustella huudetaan "torilla" kannatusjoukkojen toivossa. 


Siis hyvää tahtoa maailmaan ja ihmisille - sitä jouluksi toivon! 


Marraskuinen ranta iltapäivän sadepilvien alla kuvastaa aika hyvin sitä vähän surullista tunnelmaa, joka meillä vierailee.





Mökillä hengittämässä ja energiaa hakemassa. Rannalta löytyi sydänkivi. Rodoksen merihenkiset pullot vierasmökissä ja venevajan lokki odottavat uutta kesää, niinkuin minäkin :) Aurinko tuntuu viihtyvän mökillä ja taas paistoi, kun siellä olin. Valoa ja toivoa, siitä kertoo tämä kuva.





Maailmaa ei aina ole niin helppo muuttaa paremmaksi, mutta tämän oman linnani saan sentään rakennettua joulun tunnelmiin. Takkatuli, glögin tuoksu ja kaikki ne ihanat joulun merkit - siitä on tämän linnakkeen rauha tehty. 
Ahkerana sisustajana rakastan joulua ja Disneyn joulupiirretyistä tuttu Mikki Hiiren joulukuusi toimii ajatuksissani yhä inspiraationa. Mikki haki koristeensa Sant Knick   Knack´s megashop:sta ja sellaisista shopeista tykkkään minäkin. Mikillä oli Pluto ja minulla nyt Linus ja Kira, joten toivoa sopii, että joulukoristeluni onnistuu paremmin, kuin mitä Mikillä aikanaan.  Koristelun olen jo aloittanut, mutta varovasti - onhan vielä marraskuu :)


Pikkuisia kuivattuja aprikooseja tumman suklaan sisällä - nam. Tuon vanhan makeisrasian ostin antiikkimessuilta. 




Jouluna esiin tulevat tyttären tekemät ukkelit.










Suomesta ostetut enkelivalot ovat taas paikallaan. Tykkään näistä enkeleistä, koska niitä voi käännellä ja väännellä eri asentoihin. Tämä yksi peilailee itseään.



Toivon, että tieni kohti sisustuskonsulentin uraa helpottuu ja nopeutuu ensi vuonna. Käsieni kunto on ollut niin huono, että opinnot ovat hyllyllä, mutta aika uudelle erikoislääkärille tammikuussa antaa toivoa hoidoista, jotka kenties toimivatkin.  Periksi en anna, aikani tulee vielä. 



Jääkarhut tulevat taas.....









Valkoista spraymaalia menee taas :) Kävyt metsästä, maali kaupasta ja kaunista tulee.









Sama juttu oksien kanssa. Meillä kun lunta ei näy.





Ensi viikolla soivat täällä Rogalandissakin kauneimmat suomalaiset joululaulut, sillä seudun suomalaiset kutsutaan jälleen joulukirkkoon ja kirkkokahveille. Norjan suomalaisen seurakunnan pappi tulee pitämään meille jumalanpalveluksen ja tämä monivuotinen perinne onkin yksi seuramme suosituimmista. Lasten Lucia-kulkue ja joulupukin vierailu kuuluvat tietysti asiaan ja kahvien yhteydessä lauletaan toivottuja joululauluja. 

Seuraavalla viikolla vietämme Itsenäisyyspäivä / pikkujoulujuhlaa, joten työtä siis riittää ja sinivalkoinen juhlakattaus & -koristelu ovatkin tänä vuonna minun ja ystäväni Tiinan käsialaa. Ihan kiva tehtävä ja varmasti kiva juhla. 




Löysin muuten uuden lemppariglögin Ikeasta. Se ei ole niin sokerinen, kuin mitä glögit täällä yleensä, vaan muistuttaa enemmänkin suomalaista glögiä. Ihan vaan vinkkinä teille ulkosuomalaisille, joilla on mahdollisuus päästä Ikeaan. 
Tsaikka-laseja kaipailen lisää.....kenties joululahjaksi :) 







Tämä tällä kertaa täältä lounais-Norjasta. 
Hyvää alkavaa adventtia ja joulun odotusta sekä oikein hyvää Itsenäisyyspäivää teille kaikille, niin maailmalla kuin Suomessakin <3 


Vi snakkes, Marianna





Kommentit

  1. Rauhaisaa eloa ja oloa sinne!
    Mummosi sanat ovat niin viisaat... Kumpa ihmiset sen tajuaisivat - pahansuopaisuus vie ihmisestä mehut!
    Sydänkivi on kaunis, samoin nuo kävyt! Keräsimme käpysiä syksyllä murun ja koiran kanssa metsästä, nytpä tiedän, että ne tulevat koristamaan meidän jouluasetelmia - kiitos sinulle inspiksestä!
    Toivotaan hyviä uutisia sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sait idean kävyille. Ajattelin spraymaalata osan hopealla. Oikein hyvää eloa sinnekin Nipsu :)

      Poista
  2. Etteenpäin sano mummo lumessa elikkä porskutellaan vaan menemään ja näytetään pitkää nennää näille " piikittele kaveri päivässä " -ihimisille. Kauniita kuvia ja nuo jääkarhut niin lutusia. Muistinkin niistä omat samantyyppiset peurani, kaivankin ne huomenissa essiin. Oikein mukavata loppuviikkoa ja tulevata adventtiä sinullekin :)

    VastaaPoista
  3. Joskus tätä elämää on niin vaikea ymmärtää! Itseäni lohduttaa ajatus siitä, että kaikki on kuitenkin osa suurempaa suunnitelmaa, vaikka sitä tästä perspektiivistä olisikin vaikea nähdä.

    Uskon ja luotan, että suurin osa ihmisistä on kuitenkin niitä "kilttejä" ja hyviä ihmisiä :). Jos kohdalle osuu ihmisiä, jotka saavat sinut voimaan huonosti, niin mieti, voiko sellaiset ihmiset vain jättää taakseen? Ihan ilman mitään sen suurempaa draamaa. Lopulta kuitenkin me itse keräämme ihmiset ympärillemme, ja voimme valita ne kiltit ja mukavat ihmiset, ja ainakin minimoida kanssakäymisen niiden pahaa mieltä tuottavien kanssa - vaikka olisivat perhettäkin. Itse oivalsin sen jossain vaiheessa ja olen ollut elämääni paljon tyytyväisempi sen jälkeen.

    Voimia ja toivottavasti saat kätesi kuntoon. Ehkä tuo raskas elämäntilannekin vaikuttaa siihen ihottumaan - ihottumissa kun on usein se psyykkinenkin ulottuvuus. Oma käsi-ihottumani parantui Roomassa, mutta tuli heti takaisin täällä... mitähän siitä pitäisi ajatella? Kokeile sinäkin Rooman lomaa jossain vaiheessa :).

    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelään päin se mieli halajaa täälläkin - kylmä on huonoksi iholle. Totta puhut, stressi ei ole se ihan paras vieras juuri nyt ja juuri tuota ikävien ihmisten välttämistä aion harjoittaa parhaan kykyni mukaan tästä eteenpäin. Kyllä ne asiat tästä taas, tavalla tai toisella...kaikella on tarkoituksensa, niin uskon minäkin. Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle Hanne :)

      Poista
  4. Viisaita sanoja kirjoitat! Hyvää joulun odotusta:)

    VastaaPoista
  5. Voi miten söpöjä ukkeleita tyttäresi ovat tehneet ja iloiset enkelivalot ovat hyväntuulen tuojia.
    Toivottavasti saat sopivat lääkkeet käsiisi ja pääset jatkamaan opintojasi kohti unelmaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulla on aika hyvälle erikoislääkärille tammikuussa, joten jännityksellä odotan uutta vuotta ja kenties toimivaa lääkettä.

      Poista
  6. Hei.

    Ajattelinpa minäkin kommentoida. Kerrankin. Olen lukenut blogiasi kesästä saakka ja meinannut jättää kommentin monta kertaa. En vain ole saanut aikaiseksi.

    Yhdyn Hannen sanoihin täysin. Minulta vei vuosia työstää ihmissuhteeni kuntoon,vetää viivoja ja rajoja. Oli kaikenlaista ikävää ja lähipiiristä löytyi se kaikista ikävin ihminen. Samaan aikaan työssä tapahtui kaikenlaista, pahojakin asioita. Välillä tuntui vain mustalta.

    Kokoajan kuitenkin lähellä oli niitä oikeastikin kilttejä ihmisiä. Hyviä ihmisiä. Epäilin kaikkea ja kaikkia, mutta onnekseni nämä oikeasti hyvät ihmiset kestivät kipuiluni ja epäluottamukseni, jota he eivät tietenkään olleet ansainneet. Pikkuhuiljaa asiat selkenivät ja vierelle jäi aidosti hyviä ihmisiä.

    Hankkiudu eroon sellaisista, jotka syövät sinua sisältäpäin. Jätä heidät omaan arvoonsa ja yritä keskittyä edes pientä iloa tuottaviin asioihin ja ihmisiin.

    Toivon sinulle voimia ja valoisampia aikoja.

    P.S. Sinulla on kaunis koti ja ihania ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäät käydä täällä vuonossa ja kiitos kannustuksesta. Välillä pelkään, että blogistani on tullut sellainen itku- ja valitusblogi ja sehän ei ole tarkoitus ollenkaan. Totta puhut ihmissuhteista ja tiedän kyllä itsekin, että ne rajat pitäisi vetää ja muutama ihminen karsia poiskin....tuntuu vain niin vaikealta tehdä se. Lähelläni on muutama ihminen, joiden tiedän olevan kaikkea muuta, kuin vilpittömiä ystäviä ja muutenkin tuntuu, että aikaa ja energiaa menee aivan liikaa lapselliseen draamaan - siitä kun ei ole mitään hyötyä tai iloa kenellekään. Ehkäpä aloitan uuden vuoden ohjeillasi :) Hyvää joulukuuta sinulle.

      Poista
  7. OI täälläkin surua ja murhetta. Kiva kun olette antaneet kodin koiralle ja tällä tavalla auttaneet läheistä. Tsemppiä sinne.

    VastaaPoista
  8. Kyllä tosiaa nykypäinänä kateutta ja pahansuopeutta riittää..On kyl torel ikävä tilanne sun ystävän miehellä, voi voi toivottavast selviää ♥ Elämä on kyl eriskummallist ja ian pitäis arvostaa mitä on ku yhtäkkiä, voi kaikki muuttua silmänräpäykses...Voimia sin päi ja muistutan mun antamastani haastees 3 kk sit mut ymmärrän kyl jollet jaksa semmossia ny miettiä ♥ Voima hali ja terveisiä Turust , terkuin Johanna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole unohtanut haastettasi...ehkäpä tässä jokin ilta saan inspiraation :) Kiitos Johanna kannustuksesta ja halit sinne myös!

      Poista
  9. Voi Marianna, suuren suuri ja lämmin halaus sinne <3
    Lukaisin muutaman postauksen taaksepäin... olet melkoisessa elämänpyörässä pyörinyt.
    Onneksi sulla on ihana taito nähdä kauneutta ja hyvää ympärilläsi, se on suuri voimavara!
    Kaikesta murheesta ja huolesta huolimatta toivotan sinne ihanaa joulukuun aikaa, iloa ja valoa.
    Laittaisitko mulle osoitteesi, lähettäisin sulle postia :)
    tingelstiina@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellis, vastasin sulle mailina - huomasitko? Kiitos ihanainen blogimaailmaystäväni <3 Hyvää joulun odotusta teille.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset