Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

perjantai 25. tammikuuta 2013

Ruokaisat kynttilät ja interiøøriasiaa

Perjantai, ihana perjantai ! Illalla ystävien seurassa syömään kreikkalaisiin tunnelmiin - tuskin maltan odottaa !
Elämä käsiä kiusaavan ihottuman kanssa jatkuu ja olenkin nyt sairaslomalla. Voiteita ja puuvillahanskoja kaikkialla talossa ( olen ikäänkuin perustanut sellaisia hanska-asemia lähes joka huoneeseen) ja välillä alkaa jo mielikin mustua. Yksinkertaisetkin asiat hoituvat hankalasti ja kädet ovat valtavan kipeät, koska niissä on pieniä haavoja kaikkialla. Uudet voiteet tuntuvat onneksi auttavan edes vähän ja huomenna on aika erikoislääkärille. Yksityinen erikoislääkäri ottaa sentään vastaan ilman lähetettä (ja maksaa hunajaa), sillä Stavangerin Yliopistollinen sairaala / ihotautipoliklinikka löysi minulle ajan 15. huhtikuuta :D....... ja tämä siis oman lääkärini lähettämällä lähetteellä, jossa toivottiin pikaista aikaa työni vuoksi. Tyypillistä !  Norjan öljyrahat eivät ole juurikaan vaikuttaneet terveydenhuoltoon.
Paikallisen sairaalan osastoilla vieraillessa ei todellakaan aina uskoisi olevansa läntisessä maassa, sillä ne ovat ahtaita, huonokuntoisia, epähygieenisiä ja ylikuoritettuja. Hoitovirheitä, sairaalabakteereja ja henkilöstöpulaa...sitähän se on sairaala-arki täällä. 

Mutta sitten mukavempiin asioihin....pakkohan tässä on itseään jotenkin piristää ja hemmotella. Pistäydyin kauppareissullani yhdessä lempiputiikeistani, Hundvåg Hobby:ssa ja ostin hauskoja kynttilöitä - ruokaisia sellaisia :) Ostin jo aiemmin mansikkamaitokynttïlän ja nyt oli pakko saada lisää ruoka-aiheisia kynttilöitä. Sopivat hauskasti keittiöön ja tuo herkullisen näköinen pehmiskään ei kynttilän muodossa lihota yhtään !













Mökiltä tuotu puu, jonka oksilla jouluna leikkivät enkelivalot, on niin ikään saanut vähän uusia, keväisempiä koristeita - lintuja :) Höyhenpalloja en ole vielä raaskinut ottaa pois, ne kun muistuttavat lumipalloja ja ovatkin sitten ainoana lumena täällä meillä päin. Tammikuun puu näyttää siis tältä. Koristepuu onkin siitä hauska, että sen ilmettä voi muuttaa vuodenaikojen mukaan ja lastenhuoneessa siitä voi tehdä vaikkapa satupuun. Lastenhuoneessa lienee turvallisinta istuttaa puu sementtijalkaan ämpäriä apuna käyttäen. Puussa voipi sitten istua vaikkapa pöllö ja siihen voi ripustaa myös yövalon.





Hundvåg Hobbysta löytyi myös keittiöön ihana, pikkuinen lamppu. Pieni lukulamppu on kiva olemassa, varsinkin kun tällainen puolisokea mummeli lukee ruokaohjeita tms.










Sairaslomalla olen saanut myös siivottua vaatekaappeja ja unelmoin nyt uudesta kaappisysteemistä makuuhuoneeseen. Nykyiset kaapit olivat talossa, kun ostimme sen ja ovat ihan tavalliset peruskaapit. Haluaisin toimivammat systeemit ja kivemman näköiset kaapit !
Makuuhuoneen ruskea seinä odottaa maalaajansa käsien parantumista - väri muuttuu betonin väriseksi heti, kun saan nämä "tumput" pois käsistäni.  Toisaalta olen pitänyt ruskeasta, mutta nyt haluan seinän vähän vaaleammaksi ja betoni tuo kivan kontrastin valkoiseen. Siihen voi myös, ehkä,  yhdistellä kevään trendiväriä - lilaa (joka ei tosin ole suurimpia suosikkivärejäni).





Meillä on nautittu varsin aurinkoisista ja vähän kylmemmistä päivistä jo lähes kolmen viikon ajan, mutta huomisesta alkaen on luvassa jälleen reippaasti plussaa ja vettä. Piha on pysynyt yllättävän vihreänä kylmänkin kauden yli....jatkoa on kiva odotella.


Laakeri tammikuussa.





Huuruista vihereää mattoa takapihalla.





Kylminä päivinä on mennyt valtavat määrät teetä ja halkoja. Meillä villasukkiakin käytetään / tarvitaan harvoin, joten niitä on joskus vaikea kiireessä löytää...no, ratkaisuja on monia :)



Kotini on linnani !
Keittiön hyllyä koristavat nykyään tämän linnan hallitsijoiden kruunut Löysin nämä kruunut kukkakaupan alennusmyynnistä ja ne päätyivät tällaiseen muotoon...ne olivat vaan jotenkin niin söpöjä ja täytyyhän valtijalla jonkinlainen kruunukin olla :D





Hyvää viikonloppua teille kaikille !

Vi snakkes, Marianna

tiistai 22. tammikuuta 2013

Rantaretki

Aurinko ja sininen taivas ovat olleet ilonamme jo muutaman viikon ja siitähän on nautittu kaikin keinoin :)
Lenkkipoluilla on vilskettä ja viimepäivien muutama miinus-aste on mahdollistanut luistelun kaupunkimme järvien jäällä ( no ei ihan kaikkien, mutta muutaman sentään).  Luistekentäksi oli Solassa muutettu myös pelto ja lapsilla oli hauskaa.
Me teimme sunnuntaina lenkin yhdellä lempparirannoistamme ja nautimme upeasta maisemasta, auringosta ja tuulettomasta rannasta kameran ikuistaessa tunnelmaa.
Itse en koe tätä aikaa täällä oikeastaan talveksi, parmminkin kevääksi, joka täällä on aikainen, pitkä ja ehdottomasti se paras aika. Olinkin nimennyt uuden FB-albumini: Kevät 2013, joka sitten sai Suomessa asuvalta tuttavaltani kommentin: Hei, tammikuussa ei ole kevät - edes teillä. Oikeesti. Piste. 
No, mulla on varsin positiivinen ajattelutapa ja koska en suuremmin pidä talvesta, mutta rakastan kevättä, valitsen tulkita tämänkin ajan kevääksi. Päivä pitenee koko ajan, mustarastaat laulavat jo, tulppaanit kurkkivat varovasti maasta, aurinko lämmittää ja minulla on kevät !


































Kotona olemme puuhailleet eteisen parissa ja se alkaakin jo saada muotoaan. Kaappi (liukuovilla) puuttuu vielä, sillä sen toimitusaika on 3 viikkoa. Valitsin osaan seinistä betonin harmaan sävyn, osaan valkoisen. Kaapin ovet tilattiin kiiltäväpintaisina ja ihan valkoisina.
Joululahjalammas sai paikkansa eteisessä ja pallovalot ovat nyt paikollaan peilissä.
Eiköhän se siitä eteinen muodostu ja toivottavasti toimiva sellainen.




Meille on ilmestynyt tänne saarella valtavasti mustavariksia, joista ikävä kyllä, en vielä ole saanut kunnon kuvaa. Olettaakseni mustavaris on aika harvinainen ja esiintyy vain joillakin alueilla, lähinnä keski-Euroopassa. En ole nähnyt niitä täällä ennen, mutta nyt niitä tuntuu olevan aika joukko - miksiköhän ? Ajattelin kamerani kanssa lähteä niitä tutkimaan - saa nähdä syntyykö seuraava postaus niistä :)



Hyvää tammikuun (talven tai kevään - ihan miten vain) jatkoa teille kaikille!
Toivottavasti aurinko paistaa kaikille!

Vi snakkes, Marianna





maanantai 14. tammikuuta 2013

Tammikuun kultainen pallo

Viikonloppu kuvina:

Lenkkipolun maisemissa, -1 aste & kultainen pallo taivaalla :)
Tällaisina päivinä olen erittäin kiitollinen ja iloinen siitä, että asun juuri täällä. Kuvat otin 12. ja 13. päivä tammikuuta talvipäivästä nauttiessani.
Aurinko lämmitti, merellä oli veneliikennettä, melojia ja lintuja. Maassa oli siellä täällä huurua ja vuoret paistattelivat päivää kauniina, kuten aina.
Tällaisena päivänä on helppo unohtaa ne sadat sadepäivät, hymyillen tankata energiaa ja nauttia maailman kauneudesta.

































Talvi <3



Kotona kaakaota terassilla, auringosta nauttimista ja Ikeasta ostetun minikasvihuoneen ihmettelyä.


















Sitten vähän sisustusjuttua....kuten aina :)
Kultaisen pallon innottamana ostin lisää tällaisia riisipallovalaisimia (Åhlens) ja nämä viimeisimmät ajattelin laittaa eteiseen (jonka remontti on lähes valmis). Näitä olen laittanut myös oleskelutilaan kellarissa ja nuoret pitävät niistä kovasti.
Eteisessä ajattelin niitä peilin reunaan. Monta pientä aurinkoa pilvisen päivän varalle :D







Haluaisin vielä toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi - oikein mukavaa, että löysitte tänne vuonoon. Sain myös hauskan haasteen Annelelta ja vastaan siihen varmasti tässä viikon aikana - kiitos Annele.
Nyt ei muuta kuin iltateelle. Se on illan ihan paras hetki ja tammikuun tee terästyy paikallisen tarhurin hunajalla, siinä maistuu kesä <3

Hyvää viikkoa teille kaikille ! Nauttikaa talvesta ja uneksikaa kesästä :)



Vi snakkes, Marianna

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Sumu

Täällä sitä seikkaillaan sumussa ja varsin lämpimässä tammikuun säässä. Mittari keikkuu +10 tienoilla, eilen käväistiin jopa +13 asteessa ja sumu tekee maailman vähän aavemaiseksi.
Lämmin ilma on inspiroinut sekä lenkille että pihan siivoamiseen ja kukkapenkistä, sumuverhon takaa, löytyikin tänään varsin mukavia yllätyksiä - tulppaanit ja lumikellot kurkistivat jo mullasta ! Mikä ihana näky <3





Sumussa:



Vanhempi tyttäreni ei halunnut kuvaan :)




Lenkkipolulla:)








Sumuisen metsän valtias ?




Sisustuksen suhteen on niin ikään herännyt valtava tarve kurkistaa mullasta valoon ja aurinkoon..... raikkautta, keveyttä ja jotakin uutta :) Joulukoristeet on siivottu vintille ja uudelle on tilaa ja tarvettakin.
Piipahdus shoppailemassa tuotti tulosta ja muutama hauska uutuus /  kotiin jo ilmestyikin.

Eväspussukoita - paluu arkeen.
NIin...täällä Norjassahan harrastetaan eväitä, koulussa ja työpaikoilla. Siitä voikin sitten kirjoittaa ihan oman juttunsa - täytyypi joskus se tehdä ;)







Vähän DIY:tä. Tarvitsin lisää säilytystilaa olohuoneessa aivan liian usein viihtyville latureille ( IPad, IPhone, Mac, kamerat jne.) ja tietysti muullekin "lojuvalle" tavaralle jota sohvan lähimaastoon kummasti kertyy. Olen hirmu allerginen kaikenlaisille laturinpiuhoille olohuoneessa ;) Tässä hauska ratkaisu ja hintaa tuli vain pyörille ( Clas Ohlson). Puisia viinilaatikoita saa nimittäin Vinmonopoletista ilmaiseksi, jos vain kauniisti pyytää ja tässä nille yksi käyttömahdollisuus.





Nämä oli myös ihan pakko saada :)









Minulle on ikävä kyllä ilmestynyt käsiin Pompholyx -nimellä tunnettu kurjaakin kurjempi ihottuma. Sormet ja sormenpäät ovat vesikelloilla ja haavoilla, valtavan kipeät ja kauhean näköisetkin. Kuulemma aika tavallinen kiusa terveydenhuollossa työskentelevillä. Nyt odotan aikaa ihotautilääkärille ja toivon, että saan kädet kuntoon ennen kevättä ja puutarhahommia.
Kotiväki joutuu koville keittiössä ja siivouksen parissa, sillä minun käteni eivät kestä juuri nyt mitään ja hanskoja/laastareita käytän vain pakon alla, eli töissä.

Potilaan roolissa viihdynkin nyt (hyvällä omalla tunnolla) sohvalla Linuksen ja hänen kirahvinsa kanssa :)
Tuon kirahvin masu on aikas harmaa, mutta omistajansa ei anna sitä pesuun.





Hyvää tammikuun jatkoa !

Marianna

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta kaikille !

Tervetuloa Vuosi 2013 - olkoon se onnekas ja hyvä vuosi meille kaikille !

Me vietimme aattoillan täällä kotona hyvän ruuan ja rauhallisen tunnelman parissa. Vakiokokoonpanostammehan puuttuu nyt yksi (ystävättäreni, joka nukkui pois marraskuussa) ja meille on tärkeää huolehtia hänen miehestään, varsinkin tällaisina juhlapäivinä jolloin menetys ja yksinäisyys tuntuvat vieläkin tuskallisemmilta kuin mitä tavallisena arkena. Hän pärjäsi kuitenkin hienosti ja illasta tuli oikein viihtyisä !

Uuden Vuoden ensimmäinen aamu valkeni aurinkoisena (mikä olikin varsinainen yllätys muutaman viikon tauottoman sateen jälkeen) ja me päätimme hurauttaa mökille sitä viettämään.
On helpottavaa saapua mökille ja todeta, että talven myrskyt eivät ole tehneet tuhojaan, kattotiilet ovat paikoillaan, puut pystyssä ja venevaja paikoillaan.
Picnickoriin olimme pakanneet loput aattoillan herkuista: kalkkunaa, Waldorfia, leipää, riisikermaa ja kirsikkakastiketta. Kaakao kyytipoikana maistui hyvältä ja mökillä oli aivan ihana tunnelma. Välillä paistoi, välillä satoi ja sateenkaarikin taivaalle ilmestyi.
Takkatuli lämmitti ja maalle teki mieli jäädä, tälläkin kertaa ;)

Olen niin tyytyväinen, että sain aloittaa vuoden rakkaimpieni seurassa ja juhlia uuden vuoden ensimmäistä päivää paikassa jota rakastan.

Menestyksellistä Uutta Vuotta Teille Kaikille <3




Meidän Uuden Vuoden vastaanottomme. Kuusi sai kyytiä jo sunnuntaina, mutta risukassi ( tai oikeastaan koko merimeiskirstu)  koristeltiin valoilla :) Ikkunassa oleva joulutähti saa olla paikollaan vielä toistaiseksi ja Uuden Vuoden kynttilät löydettiin Indiskasta...tietäjien kamelithan siinä.


 1.1.2013 mökillä.




 Sateen jälkeen oli vihreää ja varsin keväistä.





Riisikermaa kirsikkakastikkeella (paperilautasilta retkityyliin). Norjassa varsin suosittu herkku, eli riisipuuroa ja kermavaahtoa, vähän vaniliinisokeria ja esim. marjakeittoa.


Sitten mielipidekysely: Minulla on näitä kuvassa olevia tuoleja mökillä kaksi. Ovat kaiketi 50-luvulta ja kangas on kulunut istuimen kohdalta. Pidän kuosista ja ovat muuten todella hyvät istua. Näin talvella käytän niiden päällä taljoja, mutta olen miettinyt niiden uudellen verhoilua. Toisaalta pidän niistä näinkin ja kuten sanottu, kangas on kulunut vain istuimen osalta.
Mitä mieltä olette ?











Vi snakkes, Marianna