Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ihan kuin Muumipappa

Olen joskus ennenkin verrannut itseäni Muumipappaan, häneen joka tähyilee talonsa ikkunasta merelle ja muistelee nuoruuttaan, seikkailuja ja vapautta....ja kaipaa sinne jonnekin. 
Muumipapan tapaan tähyilen usein merelle ja rakastan sitä. Meren takana on tuttuja rantoja ja siellä rakkaita ihmisiä. Muumipappa viihtyy rannalla ja niin teen minäkin. Siellä voi kuunnella aaltoja ja itseään ja laivat horisontissa ovat kuin lupaus matkasta jonnekin.

Rannalle suunnistin myös sunnuntaina ( ja tänäänkin ) henkeä vetämään. Olen elämässäni jonkinlaisessa merkittävässä tienhaarassa ja puntaroin tätä hetkeä ja tulevaisuuttani. Koti-ikävä on kasvanut kasvamistaan ja pahenee vain. Elämässäni on rakkaita ihmisiä, joita en voi kaikkia pitää lähelläni ja se murtaa sydäntäni. 16 vuotta Norjassa ovat olleet kovaa työtä ja vaikka vuosien ja työn tuloksia voin ihaillakin, koen itseni yhä vieraaksi ja kaipaan kotiin.  Kaipaan ja tähyilen merelle, ajatukset niin samanlaisia Muumipapan pohdintojen kanssa. 

Norjan jättäminen tuntuisi vaikealta ja kuitenkin.......... tunne saattaisi olla vähän seuraavan lainauksen tapainen: 

Muumipapan mielestä oli kyllä hieman kauheata sahata rikki oma lattiansa, mutta samalla se tuotti syvää tyydytystä. Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi. 
 Muumipappa

Ymmärrättekö?  

No, kaiken keskellä on ihanaa suunnistaa rannalle ja antaa kevättuulen puhaltaa huolet pois. Tänään kävelin myös haikarametsän ohi ja totesin haikaroiden palanneen :) Meteli oli päätä huimaava ja istuin hetken rannalla sitä kuunnellen. Meri oli tyyni ja lokit huutelivat kalastajalaivoja seuraillen. Aurinko lämmitti ja Muumipappa nautti olostaan. Suomalaisena koen yksinäisen pohdinta-aikani luonnossa tärkeäksi ja tarvitsen sitä varsinkin silloin, kun olen suruissani. Tästä rannasta pääsisi muuten purjehtien ihan Aurajokeen asti :)  

Muumipappaa lainaten tänäänkin: 

Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet
 Muumipappa
































Suomesta saatiin iloa viime viikolla Isac Elliotin vieraillessa täällä Stavangerissa. Saimme vielä järjestettyä backstage-tapaamisenkin ja kylläpä oli tyttösillä riemu suuri, kun pääsivät Isacia tervehtimään. 
Fiksu poika, mukava isä, kiva tapaaminen ja onnistunut konsertti. Olimme suomalaisuudestamme erittäin ylpeitä tuonakin iltana - hyvä Isac Elliot. Lämmittelybändinä esiintynyt Satin circus oli hyvää suomalaismainosta sekin, eli kivoja poikia ja hienoa musiikkia. 

Ohessa pari kuvaa Isacin kanssa:


 Nuorimmainen ja Isac



Kuvat otti Miia

Muumipappa lähtee nyt merelle tähystämään....uusia seikkailuja odotellen,


Marianna











5 kommenttia:

  1. Voi kun voisi saada kaikista paikoista ne hyvät puolet omaan matkalaukkuunsa, kun lähtee maailmalle! Päätökset eivät ole helppoja. Tsemppiä sinulle pohdintoihin, toivottavasti löydät jonkinlaisen ratkaisun koti-ikävään!

    VastaaPoista
  2. Marianna, kuuntele sydämesi ääntä, se auttaa sinua suuren päätöksen teossa! Myös Muumipapan viisaista sanoista saat tukea, niissä piilee totuuden siemen.
    Oi kun mun 10 v tyttöni oli kade noista Isacin kuvista, söpö poika, jolla on mahtavat laulunlahjat!
    Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Joskus on hyvä seurata sydäntään:)

    VastaaPoista
  4. Moikka ♥ On varmaa torel vaikkia asua siel ku suku ol tääl ja kun se kaipuu oikke iskee ni ei tierä mitä tekis..Uskon ite kohtaloo ja siihe et asiat ain järjestyy jossaki vaihees, kun on sen aikka ♥ Onppas ihania rantsu kuvia siel ja oikke kivaa loppu viikkoa sin päi ♥ Turu terkuin, Johanna

    VastaaPoista
  5. Niin, vaikeita juttuja. Kun kerran on ulkomaille lähtenyt, on aika ikävä johonkin. Suomeen tai sitten jos sinne muuttaa takaisin, niin ulkomaille - kenellä mihinkin.

    Kysyn itseltäni vastaavissa tilanteissa, että johtuuko kurja oloni koti-ikävästä, vai koti-ikävä kurjasta olosta? Joskus se saattaa olla niinkin päin. Jos menee huonosti, tulee ikävä kotiin ja usein vielä äidin luo :). Se ikävä tuntuu säilyvän, vaikka sitä tulisi kuinka vanhaksi… Jos elämä tuntuu hankalalta ja rankalta, niin on aika luonnollista kaivata niiden "omien" ihmisten lähelle. Niiden, jotka tuntevat sinut ja joiden rakkauteen voit luottaa myös vaikeina päivinä.

    Toisaalta voi kysyä itseltään, onko minulla ikävä tiettyyn paikkaan vai enemmänkin tiettyyn aikaan? Itse huomaan ainakin ikävöiväni joskus nimenomaan sitä tiettyä aikaa, vapaata, huoletonta nuoruutta, niin kuin itsekin taisit todeta.

    Mutta kuuntele sydäntäsi niin kuin moni on jo todennut. Meren rannalla mieli usein selkiytyy :).

    VastaaPoista