Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kesän makua keväässä ja piipahdus Suomeen

Täällä Norjan lounaisrannikolla on tänä vuonna nautittu lämpimästä ja kauniista keväästä, aikaisin vierailulle tulleesta kesästä ja suvituulista jo huhtikuussa :) Vaikka päivä onkin tänään harmaa ja sateinen, en valita, sillä kotiuduin eilen Suomesta, jossa taivaasta tuli räntää/lunta ja lämpötila oli 12 astetta alhaisempi kuin meillä juuri nyt. 

Aikainen kesä on vauhdittanut mökkielämää ihan kunnolla ja kesän työprojektit ovat käynnistyneet jo nyt. Seiniä on pesty maalaamista varten, pihatöitä tehty ihan urakalla ja sisälläkin uudistetaan taas vähän. 
UIMASSA ON KÄYTY JO KAHDESTI!!!! 
Västäräkit saapuivat pihapiiriin jo kolme viikkoa sitten ja nyt odotellaan pääskysiä. Västäräkistä vähäsen.......,mutta minä kyllä lasken kesän alkavan jo keikkupyrstöjen paluusta. 
Ensimmäiset ihmismökkivieraatkin kävivät jo (lammasnaapureitahan riittää), joten kausi on vauhdissaan ja talonväki innoissaan. 
Tässä tunnelmia: 

Joutsenystävämme iltavierailulla




Vanha uskollinen päärynäpuu kukkii taas




Naapurin rouva poikineen juttutuokiolla









Rannalla taiteilemassa




Syreeni kukkii jo melkein - tämä on otettu viikko sitten



Orjanlaakeri siivouksen jälkeen. Karsimme kaikki alimmat oksat saadaksemme siitä puu-mallisen. Jäljellä vielä loppusiivous, mutta lyhty keikkuu jo oksalla :)




Auringonpalvojat



Vappua täällä Norjassa ei juhlita. 1. toukokuuta on toki täälläkin työläisten päivä, mutta muuta merkitystä päivällä ei ole ja suurin osa ihmisistä hyödyntää tämän vapaapäivän puutarhoissa ja mökeillä. 
Paikallinen Suomi-seuramme järjestää onneksi perinteisen vappulounaan, joka onkin sitten varsin suosittu ja kovasti pidetty tapahtuma alueen suomalaisten keskuudessa. Omalta osaltani se jäi tällä kertaa pois ohjelmasta, sillä meitä odotti vapunpäivänä Helsinki - kylmä ja kolea, mutta muuten niin ihana Helsinki. Ehdin siten jopa vapputunnelmiin ja viime kerrasta onkin omalla kohdallani jo 17 vuotta! Tippaleipää, ilmapalloja, valkolakkeja ja kuohuvaa - hauska nähdä sitäkin. 

Vappuaatto kotona: 



Ja sitten Helsinkiä:

Norjan yli liidellen...





























Upea Tove Janssonin näyttely Ateneumissa. Kyllä nautittiin.







Shoppailua 


Muuten vietimme aikaa perheeni kanssa ja varsinkin kummipoikani kanssa vietetty aika on tärkeää ja niin rakasta!  Mikään ei ole liikuttavampaa, kuin saada pikkumies syliin ja hänen pienet kätensä kaulan ympärille - "Titi on täällä" :) 
Ihania lounaita ja päivällisiä, kävelyretkiä ja ostoksia, aikaa vanhempieni kanssa ja nauramista & maailman parantamista siskoni kanssa - parempaa en osaa toivoakaan.

Shoppailu Suomessa ja matkan välietapeilla on aina hauskaa ja tällä kertaa meitä matkaajia oli kaksi ja mahdollisuus siis 46 kg matkatavaraa. Vakiotuomisia ovat tietysti ruisleipä, kahvi, makeiset ( Fazer), Aura- ja Koskenlaskijajuustot...niin ja Oltermanni, mutta mukavia löytöjä tulee aina tehtyä ja tällä kertaa niiden joukossa olivat mm. seuraavat tuotteet:












Ja muuta matkalaukkuun löytynyttä:




Marimekon Marie -kangas päätyy tauluksi.




Osa löydöistäni kesää vasten :) 





Tänään sataa ja taivas on harmaa, mutta en valita. 


Ostin Ateneumista Muumimamman mietekirjan ja lainaampa nyt siitä - nämä kaksi mietettä....ne saavat minut hymyilemään.

KUMMALLISTA, että saattaa masentua ja tulla vihaiseksi siitä, että on liian hyvät oltavat. Mutta minkä sille mahtaa, jos niin on. Silloin on parasta aloittaa uudelleen toisesta päästä.
- Muumipappa ja meri, s. 24-

HOHOO jaajaa, sanoi Muumipeikon äiti. - Millaisen elämän olenkaan saanut aikaan. Mutta hän oli aika tyytyväinen. 
- Taikurin hattu, s. 127-

Tämä näiltä kulmilta tällä kertaa :) 

Voikaahan hyvin, 

Marianna






14 kommenttia:

  1. Ihanan kesäisiä kuvia ja tunnelmia! Tuon teidän upea mökkimiljöö hämmästyttää aina vain uudelleen. Söpöjä naapureita teillä :-)

    Kiva katsella kuvia Helsingistä ulkosuomalaisen silmin! Itse käyn palavereissa Katajanokalla miltei joka viikko, vaan näkemättä on jäänyt monet kauniit rakennukset ja mielenkiintoiset putiikit. Aina on niin kiire Turun junalle.

    Aurinkoista viikkoa sinulle Marianna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, ettei arjessa ehdi kiinnittää huomiota sellaiseen, jota turistin silmin katselee aivan toisella tavalla. Asuessani aikoinani Rodoksella, en juurikaan enää huomioinut ihanaa ympäristöäni, sillä aina oli kiire töihin, kauppaan, kotiin....Turistina on ihanaa kuljeskella ja silloin tulee nostettua katse ylös kattoja kohdenkin - ja siellähän on vaikka mitä hienoa!

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja kiva postaus kuulumisistasi!<3
    Minä pidän blogia nykyään tämän Susanne linkin takana:)
    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa ja pitää vielä paremmalla ajalla tulla ihastelemaan. Hyvä nimi - sopii blogillesi :) Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  3. Eikö merivesi ole vielä kylmää? Hurjalta tuntuu ajatella uintiretkeä, hrrrr:)

    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sussi, merivesi oli raikasta - jäätävän raikasta :) Eipä siellä pitkään voinut polskutella, mutta ihanalta tuntui jälkeenpäin. Lapset kyllä viihtyvät pidempään - no, ne ovatkin viikinkejä!

      Poista
  4. Teidän mökki on aivan ihana... tulee mieleen mummon ja vaarin mökki... meren äärellä.. Nauti =)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Psst! Sulle on haaste mun blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta - vastaan pikimiten :) Ihanaa kädä sunkin blogissasi taas - ihania juttuja!

      Poista
  6. Mäkin haluan rannalle!!! Se on jännä miten paljon kevät on aikaisemmassa Norjassa. Uinti kyllä kuulostaa vielä aika hasardilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se hurjaa puuhaa. Täällä on meneillään sellainen "hopp i havet" - haaste, joka kiertää fb:n kautta ja saa ihmiset hyppäämään mereen ihan pohjoisessakin. Itse tein pari muutaman minuutin pulahdusta, mutta tykkäsin kyllä :) Meillä kukkii nyt parhaillaan syreeni, joten aika paljon edellä taidetaan ainakin tänä vuonna olla.

      Poista