Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

torstai 4. syyskuuta 2014

Pala palalta murrettu

Yksi varmoista syksyn merkeistä, niin Suomessa kuin Norjassakin, ovat koulukiusaamista käsittelevät lehtiartikkelt ja erilaiset kampanjat kiusaamista vastaan. Kouluun palaaminen on monelle lapselle ja nuorelle suorastaan painajaismainen asia ja Norjassa kiusaaminen on suorainen syy siihen, että 1/3 osaa oppilaista ei koskaan valmistu lukiosta/ammattikoulusta.  Psyykkiset ongelmat, aikaisempien poissaolojen aiheuttama hutera kivijalka jatko-opiskelulle jne. ovat syynä nuorten syrjäytymiseen ja ongelmiin. 
Norjassa on käytetty viimeisen 13 vuoden aikana noin 60 miljoonaa kruunua mobbausta estäviin ja hoitaviin toimenpiteisiin - tuloksia ei ole näkynyt. 

Kiusaamisen monet kasvot väkivallasta henkiseen kiusaamiseen ovat koulujen arkipäivää ja samalla monen lapsen/nuoren maanpäällinen helvetti. 

Mikä saa kiusaamaan? Siinäpä kysymys! 
Olen viimeisen 7 vuoden aikana perehtynyt asiaan pohjamutiin asti - ikävä kyllä - ja lukenut, käynyt luennoilla ja puhunut asiantuntijoiden kanssa (jotka tuntuvat olevan aika pihalla hekin). 
Ikävä totuus on, että Euroopan maissa tehdyn tutkimuksen mukaan Suomi koreilee kiusaajamaiden huipulla ( tämä koskee myös aikuisia ) ja Norja keikkuu heti perässä.
Varsinkin tyttöjen ja naisten kohdalla tilastot kertovat synkkää totuutta meistä Pohjolan naisista....vai olisikohan parempi sana "akka" ? 
Ulkopuolelle jäädyttäminen on naisten ja tyttöjen yleisin tapa kiusata. Kiusattu pidetään kaiken yhteisen ulkopuolella siten, että hän kuitenkin saa tietää kaikesta siitä yhteisestä, jota muut - KIUSAAJA JA HÄNEN PERÄKÄRRYNSÄ - harrastavat ja tekevät. 
Silmien pyörittely, katseiden vaihto, naurahdukset, matkiminen, selän kääntäminen....siinä erikoistehosteet ....ja sokeriksi mukaan huhujen levittäminen, selän takana puhuminen ja pahimillaan nettikiusaaminen. 
Niin teinihirviöiden jutulta kuin tämä tuntuukin, harrastetaan tätä myös aikuisten naisten keskuudessa :( 

Tutkiessani asiaa olen oppinut, että kiusaajalla on oltava ns. peräkärryjä, jotta kiusaaminen toimii. Yksin ei voi ketään kiusata! Nämä peräkärryt ovatkin siis avainasemassa kiusaamistapauksissa, sillä he voivat ratkaista koko asian. Useimmiten tilanne on kuitenkin se, että kiusaajan tukijoukot eivät uskalla kääntyä johtajaansa vastaan, sillä hinta on liian korkea ja joutuminen uudeksi silmätikuksi varsin todennäköistä. 
Kiusaavat tytöt ovat usein mallioppilaita, "kunnon tyttöjä", mikä tekeekin kisaamisen näkemisen varsin vaikeaksi. Poikien kiusaaminen on avoimempaa ja siksi helpommin nähtävissä. 

Ketä sitten kiusataan?  Tutkimukset osoittavat, että tämä on hyvin sattumanvaraista. Kiusatuksi voi tulla kuka tahansa ja vaikka kiusattu toisessa ryhmässä (esim. harrastus, ystäväpiiri) on suosittu, saattaa hän taas toisessa ympäristössä (kuten koulussa) tulla kiusatuksi. Kiusattu on kuitenkin usein hiljainen, arka, ehkäpä jotenkin erilainen (massasta poikkeava), hyvä koulussa tai työssä jne. 
Kateus, kilpailutilanne ja "kiusaajan oma huono olo" ovat usein syynä varsinkin tyttöjen ja naisten kiusaamiseen. 

Kiusaamisen seuraumukset ovatkin sitten se karmivin juttu! Post-traumaattinen stressi, sosiaalinen ahdistuneisuus, pelkotilat, fyysiset kivut, tuhottu minä-kuva ja itseluottamus, puuttellinen oppimäärä, keskeytyneet opiskelut......lista on pitkä ja sen kovin kohta on itsemurha. 

Kiusaaja jatkaa matkaansa menestykseen, kiusatun elämä on palasina ja selviytyminen kovan työn takana. 

Minun tyttäreni, kohta 18-vuotias nuori nainen on yksi tuosta kolmanneksesta, joka jättää koulunsa mobbauksen aiheuttamien haavojen vuoksi kesken. Post-traumaattinen sterssi, fyysinen väsymys ja ahdistuneisuus - siinä syyt.  Koulu on viimeiset 7 vuotta ollut tyttärelleni vaikea paikka ja syynä kaikkeen on ala-asteella alkanut ja yläasteella jatkunut kiusaaminen ulkopuolelle jäädyttämisen merkeissä. Tie on ollut pitkä! Neuvonantajaa, keskusteluterapiaa, lääkäreitä, rehtoreita, kouluvaihto yläasteella, opintoneuvojaa.....mutta.....koulunvaihto tuli liian myöhään ja kolmen vuoden mobbaus oli tehnyt suurta vahinkoa, liian suurta vahinkoa.  Me olemme taistelleet, koko perhe. 
Olen hakenut apua, puhunut itseni käheäksi - turhaan. Kiusaajat eivät vastanneet teostaan koskaan ja me jäimme loppukädessä aivan yksin ongelmiemme kanssa. 
Vaikka tyttärelläni onkin nyt ystäviä, on hänen sisimpänsä niin rikki, ettei elämästä tahdo tulla mitään. 


Muutama vanha kuva ajalta, jolloin hymy oli herkässä. Ensimmäinen koulupäivä ja onnellinen alku muuttuivat painajaiseksi, kun muutimme uudelle alueelle.








Olen törmännyt "auttajiin", jotka eivät auta, koska me olemme hyvin toimeentuleva, koulutettu ja ehjä perhe. Tyttäreni on niin ikään saanut kuulla olevansa kaunis ja hyvin pukeutuva, menestyvän näköinen tyttö, jonka ongelmat eivät todennäköisesti voi olla niin suuria.  "Kyllähän nuo nyt pärjäävät" - se on ollut perusajatus auttajasaralla. 

Luin vasta artikkelin, jossa nimenomaan puututtiin tähän asiaan. Hyvin toimeentulevat, ns. "menestyvät perheet" eivät saa apua juuri lainkaan. Apu annetaan helpommin perheille, jotka ovat heikkoja ja jo valmiiksi mukana esim. Kelan piirissä (Norjassa Nav). 
Varakkaat, ehjät ja hyvinvoivat perheet hoitakoot itse ongelmansa - se on monen perheen kokemus avun saannin kohdalla, niin uskomattomalta kuin sen kuulostaakin. 

Me siis jatkamme yksin. Koetan tukea tytärtäni hänen tiellään oppia uudelleen pitämään omasta itsestään, luottamaan itseensä. Koetan lohduttaa sillä, että elämä on pitkä ja opiskella voi koska vaan, mitä vaan ja missä vaan. 

Ainoa toiveeni juuri nyt on nähdä jälleen se hymy ja kuulla se nauru, jotka tunsin ennen kaiken tämän alkua. Tuntuu nimittäin siltä, että joku vei minulta iloisen ja hauskan tyttäreni, hänen unelmansa ja mahdollisuutensa. 

Pala palalta murrettu, niin tytär kuin äidin sydänkin. En ole asiasta juuri kenellekään puhunut, en ole jaksanut, toisaalta olen halunnut suojella lastani tässä usein niin empatia-köyhässä maailmassa. Myönnän myös kokeneeni häpeää, koska en ole pystynyt auttamaan tarpeeksi tai kääntämään tilannetta toiseksi. 
Miksi minun lapseni? Se on ollut kysymys täälläkin. 
Hieman ujo ja hiljainen, keskiverto koululainen, kaunis, pitkä ja hoikka, harrasti maastoratsastusta (siitäkin pilkattiin)....ja aluksi komensin reippaasti menemään, kestämään pienet kolhut. 
Meillä on riidelty, itketty, valvottu, pohdittu......koko perhe on ollut "kiusauksen uhrina" näiden vakavien seuraumusten muodossa. 

Julkaisen tämän kuvan tyttäreni luvalla. Se on otettu 17.main vietossa koululla, ala-asteella. ....hän ei enää kelvannut joukkoon. 
Tämä kuva repii yhä sydämmeni palasiksi. 




Kerron näistä asioista näin avoimesti nyt ensimmäistä kertaa. Se tuntuu oudolta, mutta samalla helpottavalta. 
Blogini on useimmiten positiivisiin asioihin keskittyvä ja näin haluan sitä jatkaakin. Pahimpina aikoina on auttanut paljonkin kirjoittaa ja kuvata mukavia asioita, luontoa, kotia, elämyksiä jne. Ne ovat auttaneet tasapainoilemaan surujen ja ilojen keskellä. Kun ystävättäreni menehtyi syöpään ja hänen miehensä masentui ja sairastui, taistelin samalla tyttäreni tilanteen kanssa lähes päivittäin. Hain voimaa luonnosta, kauniista asioista ja valokuvaamisesta - muuten en olisi jaksanut. 

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja valitsen oman lasini olevan puoliksi täynnä joka ainoa päivä -toivon, että tyttärenikin lasi täyttyy taas kerran -  täytän hänen lasiaan päivittäin rakkaudella <3 

Vielä me ne siivet korjataan! 



Toivon, että jokainen teistä, jotka luette tämän, teette kaiken voitavanne kiusaamisen estämiseksi, niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin maailmassa. Kaikilla on oikeus elämään, koulutukseen ja tulevaisuuteen. Kellään ei ole oikeutta riistää näitä oikeuksia toiselta ihmiseltä ja tärkeintä on olla olematta "peräkärry". 
Ei anneta kiusaajille valtaa - se on paras tapa vaikuttaa. 

Näin vuonossa tänään - tyttäreni luki kirjoitukseni ja hyväksyi sen julkaisemisen - nyt menemme unelmatortun tekoon :)

Vi snakkes, Marianna



14 kommenttia:

  1. Itku tuli täälläkin kun luin sinun ja tyttäresi tarinan. Sydämeni nyrjähti tuon 17.mai kuvan kohdalla, onneksi sen jälkeen tuli tämä rantakuva ja toi mieleen toivoa. Itsekin (vielä 6 vuotiaan) tytön äitinä samaistun tähän, en tiedä kuinka murtuisin, jos itse kokisin samaa.
    Kiitos kun jaoit tämän Marianna ja kaunis tytär!
    Voimia teille sinne <3

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kommenttisi ja runon - kiitos <3 Runo kiteytti kaikki ne tunteet, jotka sisällä ovat kuohuneet. Itselleni vaikeinta on antaa anteeksi kiusaajille, joita jatkuvasti näen esim. bussissa. He voivat hyvin, menestyvät ja elävät. Heidän vanhempansa eivät koskaan tuntuneet välittävän siitä mitä tapahtui - me olimme kai vain loosereita, turhasta valittajia tms. Tämä on niin vaikea asia. Olet poistanut kommenttisi, ymmärrän sen. Kaikkea hyvää sinulle ja tyttärillesi - en tule unohtamaan sinua tai runoasi.

      Poista
  3. Riipaisevaa. Kyyneleitä pyyhin täällä minäkin.. Kiusaaminen kaikissa muodoissaan on asia, johon pitäisi olla kansalaisvelvollisuus puuttua jokaisen sellaista huomaavan, vaikka valitettavasti niin ei aina tapahdukaan. Täällä Suomessakin on viime viikoina kovasti aihe ollut tapetilla mm. erään lukiolaisen puututtua bussissa tapahtuneeseen kiusaamiseen. Asia on saanut suuren valtakunnallisen huomion ja poikinut toivottavasti pitkälle johtavan projektin (lukiolaisten aloitteesta) kiusaamisen pysäyttämiseksi. Hyvä, että aiheesta puhutaan ja kirjoitetaan, sen tekeminen "näkyväksi" voi rohkaista ihmisiä tarttumaan ja puuttumaan kiusaamiseen helpommin.

    Nipsun tavoin kiitän, että jaoit näin vaikean ja kipeän asian meidän kanssa. Paljon voimia, uskoa tulevaan ja isoja haleja teille molemmille <3 <3

    VastaaPoista
  4. ♥ Kirjoitit tärkeästä asiasta

    Varsinkin tyttöjen kohdalla kiusaukseen ei tarvita kuin sekunti. Siinä sekunnissa on vilkaistu kiusattua sillä katseella, joka kertoo kiusatulle kaiken. Sen, ettet ole hyväksytty joukkoon. Sen, että olet ulkopuolinen. Sen, että me ei sinun kanssasi olla. Tyttöjen kiusaaminen on useimmmiten paljon näkymättömämpää kuin poikien.

    Aikaisemmassa työssäni päiväkodissa jouduin puuttumaan usein varsinkin näihin lähes näkymättömiin kiusausmuotoihin. Sen näkee vain, jos tarkkailee lapsia herkeämättä kaikissa tilanteissa. Toivon kovasti, että sain silloin lopetettua edes jonkun kiusaamisen ennenkuin se edes vielä kunnolla alkoikaan.

    Tyttäresi on onnekas, että hänellä on rakastava perhe, joka osaa myös auttaa. Paljon voimia uudelleenrakentamiseen. Iso ja lämmin halaus teille molemmille! ♥

    VastaaPoista
  5. Kirjoitin itse samoista arvista juuri omassa blogissani. Minulle on tehty kaikki, mitä tehdä voi. Minulla oli onneksi koko ajan ystäviä, joten minua ei täysin saatu rikki. Mutta tyttöpuoliset perävaunut tuntuivat olevan iloisia, kun pojat pilkkasivat minua, koska olin pinko hyvin toimeentulevasta perheestä ja minulla meni hyvin. Olen myös (ja varsinkin silloin olin) kaunis. Monelle olikin riemuisaa, kun se hoikka, nätti, urheilullinen tyttö ei saanut rintoja samassa tahdissa kuin muut, koska lauta-sanaa sai alkaa viljellä ihan huolella!
    Siskoni kävi läpi sen, että ei kelvannut, minä sen, että noin itsevarma ja menestyvä tyttö on lannistettava. Omasta mielestäni en koskaan polkenut ketään muita maahan, vaan puolustin muitakin kiusattuja, vaikka sain itse enemmän turpaani.

    Teen edelleen kovasti töitä, että pärjään menneisyyteni kanssa. Moni asia on siinä auttanut. Auttaisiko sinua ja tyttöäsi, jos lukisitte miltä minusta tuntui ja tuntuu? Voisinkohan jotenkin auttaa? Minä päätin, että minä näytän niille ja valmistun vuosikurssin parhaana, minusta tulee menestyvä ja näytän niille! Ja kun luokkakokouksessa kuuntelin sitä pahinta kiusaajaa pari vuotta sitten, niin sääli oli ainoa tunne! Minulle tuli useampi sivustaseuraaja sanomaan (varmaan, koska tuntevat vähän syyllisyyttä aikuistuttuaan), että varmaan hauska minulle nähdä, mikä luuseri kyseinen tyyppi edelleen on ja kuinka minä olen ihan eri kaliiberia. Se oikeasti paransi mieltä!

    Sinun tyttösi on mielettömän kaunis. Hän on varmasti mielettömän fiksu. Ja usko minua, (tyttösikin) kun sanon, että tulee aika, jolloin koulu jää taa, kiusaajilla ei ole mitään väliä ja nätti, hymyilevä tyttö löytää varmasti arvoisiaan ystäviä, elämänkumppaniehdokkaita ja palan onnea kerrallaan. En tiedä, onko näistä sanoista mitään apua, mutta minulle olisi yläasteella ollut suunnattoman tärkeää kuulla, että aikuisten maailmassa minuakin arvostetaan. Että tulee päivä, jolloin ihmisarvon määrittelevät aivan muut asiat kuin muiden kateellisuus. En silloin itse uskonut, että joku olisi kateellinen ja siksi kiusaisi, mutta nyt TIEDÄN, että se oli suurin syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana sinä <3 Luemme kaikki viestit yhdessä ja ne auttavat. Luulen, että sinun ja tyttäreni kiusaamisella on ollut vähän sama tausta, kateellisuus ja sellainen laumakäyttäytyminen "mobbauskuningattaren" pillin mukaan. Moni varmasti muistelee tätä omaa pahuuttaan joskus aikuisena - harmi vaan, että se ei kevennä uhrin tietä ja taistelua takaisin elämään. Kiitos sinulle ja palataan asiaan.

      Poista
  6. Kyyneleet tulivat silmiin tätä lukiessa. Voimahalaus teille molemmille

    VastaaPoista
  7. Tässä viikolla sukulaiseni FB paivitys koski hänen tyttärensä kiusaamista. Äidin mitta oli tullut täyteen ja hän oli täysin neuvoton. Tuli paha mieli ja kun luin postauksesi tajusin, että tämä onglema taitaa olla yleisempi kuin mitä ajattelin.
    Poikien äitinä olen huomannut, että toiminta on aika suoraa. Sanotaan asiat päin naamaa tai pahimmassa tapauksessa motataan ja se on sitten yleensä siinä. Asioita ei jäädä vatvomaan. Pojat naljailevat toisilleen, mutta se on sellaista hyväntahtoista naljailua. Tottakai kiusaamista esiintyy poikienkin piireissä, mutta vähemmän.

    Kuten sanoit, kuisaamiseen löytyy moinia syitä. Tuli mieleeni, että sekin taitaa olla huono asia, jos on kotona asiat hyvin. On rakastavat vanhemmat, taloudellisesti turvattu elämä, lomamatkoja jne... Ehkä se herättää kateutta. Teitä rankaistaan myös perheenä siitä, että asiat ovat kunnossa: apua ei tipu. Tuntuu niin väärältä, että maksatte veroja, ettäkä tukeudu valtion apuun. Silloin kun apua kerrankin tarvitsisitte, ei sitä anneta, koska teillähän on kaikki hyvin.
    Onneksi tyttärelläsi on rakastavat ja ymmärtäväiset vanhemmat. Voin vain yrittää kuvitella, miltä sinulta tuntuu. Me aikuiset luutavasti reagoisimme kiusaamiseen erillä tavalla ja meillä olisi enemmän taitoja selvityä kiusaajien kanssa. Elämänkokemuksesta on näissä asiossa apua. Valitettavasti lapsilla ja nuorilla eivät taidot tähän riitä.

    Mietin, että mitä liikkuu kiusaajien vanhempien päässä? Onko niin, että oma kullanmuru ei voi tehdä mitään väärin?

    Tekisikö täydellinen ympäristön vaihdos hyvää tyttärellesi? En nyt tarkoita koko perheen muuttamista, vaan sitä, että hän lähtisi vähäksi aikaan esim au pairiksi tai kielikurssille. Täysin vieraaseen ympärystöön, jossa hän voisi aloittaa kaiken alusta. Täällä Corkissa on kielikouluja, joissa paljon ulkomalaisia opiskelijoita. Käyvät siellä kuukauden tai pari ja asuvat paikallisissa perheissä.

    Iso halus sinulle ja jos tuo ideani kielikurssista yhtään kiinnostaa niin ota yhteyttä. Sähköpostiosoitteeni löytyy blogistani.

    Heinoa, että kaiken kauniin näkeminen ympäristössä tuo sinulle iloa. Toivottavasti avautumisesi blogissa auttaa ja antaa voimia tulevaisuuteen. Uskotaan, että sateen jäkeen paistaa siellä Kimaltavan Vuonon rannallakin aurinko.

    Lämmin halaus sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaunis sinne Irlantiin <3 Juttelin Idan kanssa tästä ympäristön vaihtamisesta ja tavallaan se häntä kiinnostaisikin. Hän oli lomalla ystävättärien kanssa Rodoksella ennen perheemme yhteistä matkaa ja kesätyö siellä kiinnostaisi. Se saattaisikin olla ihan hyvä idea, sillä saari on tuttu ja minulla siellä ystäviä jotka voivat auttaa paikan päällä. Irlanti saattaisi olla tosin kiinnostava sekin - me juttelemme lisää ja saatanpa laittaa sinulle postiakin. Uskomattoman hyvä tunne, kun pitkän vaikenemisen jälkeen avaudumme ja saamme niin tavattoman lämpimän kohtelun kaikkialla. Ida sai illalla ruusukimpun ovelle - ystäväperhe lähetti <3 Olemme molemmat helpottuneita ja tämä kaikki auttaa meitä edelleen tiellämme kohti kirkkaampia päiviä vuonossa. Kiitos :)

    VastaaPoista
  9. Moikka ihanaiset naiset ♥ voi senttäs mitä luinkka sun postukses..En oikke tierä mite alottaisi kerttomaa..Ku olin ylä-asteel ni ol piene muotost kiusaust, ku asuttii isos talos ja meil ol oma ruoakka kauppa talo alakerras ja tietty se herätti jollai kateellisuut..Amikse eka vuas olikki iha helvetti suorastaa..Mä kävi koulu jälkke töis ja lauanttaisi ja siks mul ol omaa rahaa..Käyti merkki kenkkiä ja merkki meikei ym ( enää en käytäkkä hah ) ...Kaike kukkuraks osasi tehrä hyvää ruakka ja esillepano on täyrelline, ni eihä muut sitä sulattanu ..Meil ol bimpo opettaja ja hän vaa kerttos mitä me tehrää ja lähti opetuskeittiöst pois..Mun tekemiä ruakkia pilattii esim, kastikkesse kaaretti purkilline mustapippuraa ym..Kokeire aikanakka se harakka ei ollu paikal ja ku kokeet ol tehty ni kaik sanos et mä lunttasi ja tietty opettaja uskos..Mul ol sillo semmone komia hiukka vanhemppi poikka ystävä ja hän haki munt autol joskus koulust, ni arvaa saik se kiusaajat kateeliseks..Pukuhuoneen oves ol joskus jos mitäki lehtiarttikkelei painost ym..Alus mul ol kaverei, mut loppupelis kaik meni tähä mukka. Jos erehtysi jottai jollekki kerttomaa, ni heti kaik ties ne..Olen ollu ain lanteikas ja siit tietty olen ain kuullu iha muutenkki ku koulus, mut siit en enää välit ♥ Kiusaamisse kuulu monenlaist touhua ja tosiaa loppupelis koko luakka tönis mua ja haukkus ym..Kevät lukukaurel lintsasi torel pal ja loppupelis sain piru huano toristukse. Olisi halunnu jatka kokki pualel mut pisteet ei riittäny ja sin minne riitti meni moni kiusaaja jote lopetin sit amikse siihe..Joskus on harmittanu et ku en päässy sin kokki pualel, mut ny olen iha oikkeas hommas mul ♥ Mut tosiaa mul ei ol mittä ammattitutkintto, kiusaamise takia..En tie mikse koskaa vanhemmil sillo kerttonu asiast ja heki ova sitä ny myöhemmi ihmetelle...Kerra jo parikyt vuat sit näin yhre mun pahimma kiusaaja baaris ja tul anteks pyyttää mut en koskaa an heil anteeks nii se vaa on vaik vois paistais..Sen verra kova vuas ol ja tulen sen ain muistama..

    On kauhia et sun tyttärel on näin pahaks homma menny, mut ny tosiaa paremppi antta aikka vaa ittelles ja et saa elämäs eres jotenkki balanssi ♥ Tytär on torel kaunis niin ku malli, jote varmaa tosiaa katellisuus on osasyyn kiusaamises..Häne vaa täytty usko et hänes ei ol mittä vikka, vaa niis kiusaajis ♥ Ny tunttu et kaik kaaattuu pääl, mut kyl aikka tekke tehtäväs usko se tyttö pien ♥ Toki noi asiat muistaa koko elämäs mut ne jää sit taka-alal ja ny täytty vaa kuunnel sisäist äänt ja olla ♥ Halei kummallekki teil ♥

    Sit viel asiast iha kukkaruukku hah, teil ol olkkaris toi Ikea Liatorpi astia vitriini ♥ Mitä olet tykänny laarust ja tuleeks lasihyllyihi helpost naarmui ? Näkyykö siin helpost pölyt, siis lasihyllyis ? Olen netist kattonu ihmiste kommentei tost vitriinist ja yks haukku iha pas..ja et ove ova eri korkkeurel ym..Mut muns teil toi näyttä torel kauniilt ♥ Meil ny yli sata vuat vanha talonpoikkaiskaappi ja jotenkki haluinsi sen vaihtaa toho teil olevaa, mut en tie onk sii sit järkke hah ♥ Meil onkki melkke kaik huanekalu vaihtunu, mitä blogis on ja ku remppa saara valmiiks voinkki kuvia otta ♥
    Turu terkui, Johanna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, tarinasi vetää hiljaiseksi ja saa surulliseksi. Samalla se repii auki omia haavoja, sillä oma lukioaikani Turussa oli osittain kaikkea muuta kuin mukavaa. Sitkeänä sissinä kävin sen läpi ja kirjoitin M:n paperit, kielistä laudaturit, mutta mitään kivoja muistoja ei lukiosta ei minulla ole, päinvastoin. Minä aloitin lukion vaihto-oppilasvuoteni jälkeen, joten lennähdin Linnankadulle suoraan Kaliforniasta. Olin siihen asti ollut autuaan onnellinen, suosittu ja koulussa viihtyvä ihminen. Nyt eteeni tupsahti kaksi nuorta naista, jotka jostakin syystä (en ymmärrä vieläkään) vihasivat minua henkeen ja vereen. Nämä naiset aloittivat suoranaisen kampanjan minua vastaan ja varsin nopeasti sain huomata olevani yksin, ulkopuolella ja valtavan juorumyllyn ja nimittelyn kohteena. Olin huora, olin liikaa meikattu, olin sitä ja tätä.

      Onneni oli se, että minulla oli toisaalla ystäviä, jotka kannustivat jatkamaan koulussa - muuten olisin lopettanut minäkin. Jopa kroniikka viimeisellä luokalla oli ollut kiusaajieni käsittelyssä siten, että he olivat valinneet minua koskevan kuvauksen.......poltin kroonikan kotona takassa samalla, kun pyyhin kyyneleitä. Pahinta oli se, että luokkatoverini joiden olin luullut olevan ystäviäni, pettivät minut täysin - kukaan ei auttanut tai puolustanut, vaan varsin moni lähti jopa mukaan tähän touhuun.
      Minusta liikkui mitä uskomattomampia juorujakin ja tuntuu oudolta, että ihmiset, jotka olivat (tai niin luulin) tunteneet minut, uskoivat näitä juttuja. Minulla oli yksi puolustaja, yhä yksi elämäni rakkaimmista ihmisistä. Onneni oli todellakin ystävät muualla, siksi jaksoin ja olen valinnut unohtaa tämän synkän ajan elämässäni.
      Se kannusti kuitenkin lähtemään pois Turusta ja maailmalle - siis positiivista seuraumusta sentään. Nämä naiset olivat kuulemma vielä vuosien jälkeenkin kertoneet värikkäitä tarinoita minun ulkomaille lähtemisestäni ;) Naurattaa ihan tuo tarve puhua kakkaa....minä elin kaukana Turusta, tein töitä, opettelin kieltä ja nautin päivistäni ihanien ystävieni kanssa, kun he yhä pyörivät saman paskan (sorry, mutta pakko sanoa) pauloissa!!! Olen saanut varsin rikkaan ja onnellisen elämän, upeita ystäviä ja kokemuksia, joten nuo kaksi pahanilmanlintua eivät koskaan saaneet minua alas. Myönnän toki, että heidän nimiensä näkeminen tai kuuleminen saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin ja vatsaakin koskee heti. Toivon, että karma on heidät kouluttanut tai kouluttaa ja ainakin, etteivät enää kiusaa muita, esim. työpaikalla. Hassuinta oli, että olin yksi päivä kommentoinut tuttuni fb-statusta ja mikäli joku muu kommentoi samaa juttua jälkeenpäin, "plopsauttaa" puhelimeni sellaisen plops-äänen. Koirani on kuullut tuon äänen tuhansia kertoja, mutta tällä kertaa se pomppasi sohvalta pystyyn ja murisi puhelimelle kuin jokin verikoira. Katsoin kommentin ja kas vain, toinen kiusaajistani se siellä oli kommentoinut.....pahan voima tuli tänne asti - niin mä sen tulkitsin.

      Johanna, tulee paha mieli, kun ajattelen, että sinun kohdallasi (kuten tyttärenikin) mobbaus pysäyttää opiskelun. Samaa kertoo Tiamai tuossa alla. Onneksi sinulla, kuten minullakin, on ihana elämä nyt.

      Liatorp on meillä toiminut oikein hyvin. Ovet ovat suorassa ja paikoillaan, lasit eivät ole naarmuuntuneet, eikä pöly näy. En käytä sitä päivittäin, koska säilytän siellä vähän fiinimmät astiat, mutta meillä se on ollut jo monta vuotta. Olen tyytyväinen.

      Ihanaa viikko Ihana Johanna <3

      Poista
  10. Tärkeästä asiasta kirjoitit ja pystyn samaistumaan niin itseni kuin äidin näkökulmasta. Itsellä kesti 15 vuotta kerätä rohkeutta ja palata koulunpenkille kiusaamisen vuoksi. Ja tyttäreni kärsi jo ekaluokalla samasta asiasta. Tytölle auttoi koulunvaihto ja sen jälkeen ei ongelmia onneksi ole ollut enää, hän ei enää koe olevansa "huonompi kuin muut" . Itsellä auttoi vain aika, terapia ja läheisten tuki. Kaikkea hyvää tyttärellesi ja koko perheelle, todella kaunis tyttö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiamai, Uskomaton määrä kiusattuja ja ikävä kyllä, se kertoo uskomattomasta määrästä kiusaajia!!!! Nehän ne sitä terapiaa tarvitsisivat!!!!! On niin väärin, että uhrit luopuvat elämästään, haaveistaan jne., kulkevat raskasta tietä ja käyvät terapiassa näiden julmien ihmisten vuoksi. No, olen iloinen, että kirjoitin tämän jutun - niin monet ovat nyt kertoneet oman tarinansa, myös useampi ystäväni, joten ainakin tämä on auttanut ihmisiä jakamaan omia surujaan. Kaikkea hyvää sinne teille <3

      Poista