Hyasintteja ja pistaasikakkua (gluteenitonta sellaista)

Marraskuun puoliväli on ohitettu ja vaikka äskeisellä lenkilläni huomasinkin muutamissa puissa jo silmuja!!!!!,  on mieli matkalla kohden talven suurta juhlaa, joulua. 
Kehittelin aamulenkilläni koristeideoita Suomi-seuran joulujuhlaan (melkein kuin Strömsössä vaan) ja muutaman varsin hauskan idean jo keksinkin. 
Luonto tarjoaa kyllä valtavasti materiaalia koristeisiin ja mikä parasta, ilmaiseksi! 
Nämä iltavuorot ovat mieleeni aina silloin, kun pitää saada jokin tämän kaltainen projekti tehtyä, sillä aamulla on valoisaa ja oma energia & luovuus ovat korkeammalla. Sama pätee koti- ja pihatöihin. 
Siksipä meidän pihallemme ilmestyi nyt kanervien lisäksi näitä aivan ihania HYASINTTEJAKIN! 

Mieheni allergioiden vuoksi emme voi minkäänlaisia joulukukkia sisälle tuoda, joten kiitollisena lämpöasteista saan koristella terassit hyasintein ja jouluruusuin. Jouluruusu sentään sai viime vuonna sisälläkin olla, mutta esim. joulutähti saa mieheni sairaaksi välittömästi. Edes kukkakaupassa käyminen ei joulun alla häneltä onnistu! 
Joulukukkani ovat siksi suurimmaksi osaksi risuja :)....tuunattuja risuja. 



Joulun tuntua terassilla


















Pihatöitä oli tänäänkin lämmin tehdä, hiki tuli villatakissakin. Päivän urakka oli käydä peikonpähkinäpuun kimppuun ja leikata se matalaksi. Se kasvaa kesän aikana aina valtavaksi ja tuottaa mukavasti koristeoksia. Viime vuonna annoin oksia tuttavillekin (maksavat kaupassa aika lailla) ja niistähän on helppoa ja hauskaa tehdä joulukoristeitakin. Saapa nähdä mitä näille tehdään :)
Kuten kuvasta näkyy, pähinässäkin on jo uusia silmuja. Sen vanhat lehdet makaavat nurmikolla, haravointi jatkuu...











Seuraavat joulujutut ovat niin ikään saaneet tulla esiin....



Tähtityyny sohvalla,





tammenterhot,




muutama joulupallo,






Joulua ajatellen kokeilin eilen myös uutta kakkuohjetta ja kylläpä tulikin maukas ja hienosti jouluunkin sopiva kakku. 
Tämä pistaasi-limekakku on gluteeniton, helppo tehdä ja juuri sellainen kakku, joka on helppo ottaa mukaan vaikka talven retkillekin. 










Ohje tulee tässä:

4 kananmunaa
4 limen kuori hienoksi raastettuna
1 vanilijatangon siemenet
200g suolatonta voita
200g vaaleaa ruokosokeria
50g suolattomia pistaasipähkinöitä
75g valkoista suklaata
150g mantelijauhoja
75g kokosjauhoja (ei hiutaleita vaan jauhoja)

koristeeksi pistaasipähkinöitä ja tomusokeria

















Uuni 175 astetta.
Voi, sokeri, limenkuori ja vanilijansiemenet vatkataan keskenään. Seosta saa vatkata sellaiset 10 min. - sen tulee olla kermaisaa. (itse käytän kodinkonetta ja annan sen vatkata 10 min.)
Lisää sitten munat, yksi kerrallaan ja vatkaa reippaasti jokaisen munan jälkeen. 
Hakkaa pähkinät pieniksi paloiksi, samoin suklaa ja sekoita ne massaan käännellen. Lisää lopuksi mantelijauhot ja kokosjauhot (vähän kerrallaan) taikinaan käännellen. 

Paista noin. 22 cm halkaisijaltaan olevassa kakkuvuuassa. Vuoraa vuoka voipaperilla. 
Ripottele pinnalle pistaasipähkinöitä ja paista noin 40 min. 
Tarkista kakun kypsyys paistintikulla (tulitikulla). Jos kakkua ei jää tikkuun, on se kypsä. 
Anna kakun jäähtyä ja koristele tomusokerilla. 

Itse paistoin kakkua sellaiset 45 min. Jos pinta tummuu kovasti, voi kakun peittää alumiinifoliolla. 

Tämä kakku on parempi nyt toisena päivänä - ja varmasti vielä parempi huomenna :)

Nyt on pakko siirtyä töihin lähtemisen tunnelmiin. Loppuviikko meneekin työn merkeissä ja kohta saa jo pakata Italian laukkujakin :)

Että eipäs sitten muuta, kuin....VI SNAKKES,

Marianna




Kommentit

  1. No johan jotakin - hyasintteja! Minulle sattui unohdus amaryllisten kanssa. Kaksi mahtavan kokoista mukulaa vein kesäksi kukkapenkkiin ja annoin niiden olla siellä syksyn ensi pakkasiin, että kukkimisjuttu käynnistyy -- mutta voi -- sinne ne unohtuivat ja maa on jäässä nyt. Taitavat olla entisiä amarylliksiä. Minäkin olen yrittänyt kääntää ajatuksiani jouluisiksi. Tänään ajattelin tehdä kortteja. Heti aamulla etin tavarat pöydälle . Niitä siinä kääntelin ja vääntelin puoli päivää ja vaivalla sain yhden aikaseksi -- enkä ollut siihen tyytyväinen -- sitä paitsi en löydä sitä mistään nyt. Kunhan vain en olisi polttanut sitä uunissa, kun muita papereita poltin :O)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta, meneekin kokeiluun!
    :)

    Hanna

    VastaaPoista
  3. Mums! Pistaasit ovat tyttäreni suurta herkkua, taidanpa yllättää hänet ja leipoa tällaisen kakun heti tulevana viikonloppuna.
    Teillä on vielä ihanan lempeät kelit siellä vuonon rannalla. Täällä Turussa mittari näytti aamulla yhtä astetta, on pimeää ja ankeaa.
    Saisi joulu jo tulla ja tuoda valon tullessaan.
    Kivaa työpäivää <3

    VastaaPoista
  4. Oikein kivvaa sinulle kuuluu, niin mukava postaus...Hyasintit ne joulua tuovat lähemmäksi ja voi miten kauniita tyynyjä :)

    VastaaPoista
  5. Herkullinen resepti, mutta taitaa jäädä tekemättä, koska tuskin saan raaka-aineita kasaan täkäläisistä kaupoista :). Täällä eivät kauppojen valikoimat häikäise, jos yrittää tehdä jotain vähänkään erikoisempaa…

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset