Kolme yötä jouluaattoon



Tässä yksi kauneimmista tietämistäni norjalaisista joululauluista, Himmel på jord. 
"Taivas maan päällä, niin suuri armo, en ole yksin täällä missä asun".

Joulurauha laskeutuu jälleen kaupunkeihin ja kyliin. Joulun taianomainen tunnelma täyttää mielen ja joulupuuhien ohessa tuntee rauhan laskeutuvan omaankin mieleen. Koti-ikävä Suomeen kiusaa minua (myös) näin joulun aikaan ja vähän kateellisena katselen lumisia kuvia Suomesta, haikailen kinkun perään ja kaipaan kotiväkeä. 

Onneksi edes muutamat paikalliset suomalaiset ovat jääneet aloilleen tänne sateen piiskaamaan Vestelandetiin, joten kotimaista glögiseuraa on lähellä, jos ikävä tästä vielä pahenee. 

Joulu on minulle rakas ja tärkeä aika ja oma joulurauhani löytyy joulupuuhia tekemällä, perinteitä muistaen - ja sitä kautta myös rakkaitani muistaen. 
Tuntuu, että mummo on lähelläni, kun paistan karjalanpiirakoita ja tätini keikauskakkuohjeella tehty ananas-kirsikkakeikaus palauttaa mieleen monta lapsuuteni joulua hänen kanssaan. 
Omat uudemmat traditiot ovat tyttöjen kanssa rakennettuja ja heille tärkeitä. 



Tädin kirjoittama keikauskakun ohje. Tätini oli minulle hyvin rakas ja tuntuu melkein, että leivomme yhdessä, kun luen hänen käsinkirjoitettua ohjettaan.  




Keikauskakku on sellainen 70-luvun kakku ja niin mums-hyvä. Tällä on kiva korvata joulun "liian raskaat" hedelmäkakut.









Gluteenittomat karjalanpiirakat tattarijauhoista. Vähän vaikeampaa, koska tattari on "kuivempaa", mutta onnistuu kuitenkin ja maku on ihana!  Joulun aamiaisherkut ovat tässä. Karjalasta kotoisin oleva mummoni on ajatuksissani, kun leivon näitä.  Kenties siis mukana keittiössäni hänkin... <3 









Suvi Teräsniskan Mummo on kuin omasta mummostani kertova. Silmäkulmaan hiipii kyynel, kun tätä kuuntelen. Mummoni matkasta tähtiin tulee kohta kuluneeksi 18 vuotta - hän lähti vanhemman tyttäreni syntymää seuranneena päivänä. 
Jouluna, perinteiden yhteydessä, oma suku ja rakkaiden ihmisten opettamat asiat ja heihin liittyvät muistot korostuvat. Siitä syntyy ainakin minulle se parhain joulumieli ja rauha sydämmeen. 






Kuusipuu on rakennettu ja lopullisen asunsa se sai eilen. Joulukoti on kynttilöiden valaisema ja toistaiseksi vielä vähän sekainen....lahjapaperia, leipomispuuhia jne..

Kävimme vielä eilen ostoksilla kaupungilla ja hankimme viimeiset kolme lahjaa. Kaupungilla olikin sitten aika kaaos, hälinä ja tungos, joten pakenin hetkeksi läheiseen puistoon ja kuvailin lintuja :) Mainio tapa poistaa stressi - auttoi heti. 


Sateelta suojassa paviljongissa. 




Viime kesän lapsosia. Taivas tummui mustaksi juuri, kun saavuin kuvaamaan. Tummaa vettä vastaan joutsenlasten värit vain korostuivat. 










Tässä vielä viikonlopun tunnelmia kuvina. 




lisää sulkia....




Se paras ohje seuraavalle kahdelle päivälle :)























Oikein hyvää joulua teille kaikille, missä sitten olettekin <3



Halauksin,

Marianna





Kommentit

  1. Täällähän me ollaan, Hämeenkyrössä :)
    Kaunis tuo kuva viime kevään poikasista ja ihana muisto tuo käsin kirjoitettu ohje... Olemme kuunnelleet Suvi Teräsniskan joululevyn jo miltei puki - rakastan sitä niin, että kuuntelen varmaan läpi vuoden. Eilen olimme Tampere-talossa Raskasta joulua -konsertissa ja se oli myös tosi hyvä...
    Lempeää jouluviikkoa Norjaan ja nauttikaa olostanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nipsu. Varmasti hieno konsertti, voin kuvitella. Nautihan joulusta ja todellakin, Suvin tulkinnoista :) Toivottavasti teillä on jo luntakin...meillä tänään ainakin poutaa :D

      Poista
  2. Hyvaa joulua sinullekin taalta Israelista.
    Taallahan ei joulua juuri vieteta joten sen kaipuusta paasee ehka jopa helpommin kuin sellaisessa maassa jossa joulua vietetaan mutta eri tavalla ja eri ruokien kanssa.

    Keikauskakkua teen tosi usein mutta omenoista. Voisikin joskus kokeilla ananasversiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua sinulle Israeliin :) Laitatko kuitenkin joulua kotona jossakin muodossa vai menetkö maan tavoilla? Asuessani Kreikassa emme joulua Pohjolan tapaan viettäneet (nykyään joulusta on tullut suurempi juttu myös Kreikassa), sillä joulun merkitys ei siellä ole niinkään tärkeä Pääsiäisen ollessa vuoden suurin juhla. Menin maan tavoilla ja keskityin vuodenvaihteen juhlimiseen heidän tapojensa mukaan. Iän myötä olen huomannut kaipaavani suomalaista joulua enemmän. Pitääkin muuten kokeilla tuota omenaversiota minunkin.

      Poista
  3. Voi Marianna, toivottavasti koti-ikäväsi hellittää
    kun pääset hiljentymään joulunviettoon yhdessä
    perheesi kanssa. Itse olen viettänyt yhden joulun
    erillä vanhemmistani. Olin tuolloin 17-vuotias
    tyttönen ja vietin vuoden au pairina Kanadassa.
    Kyllä siinä oli itkussa pitelemistä, kun äiti ja isä
    soittivat jouluaattona.
    Tätisi kirjoittama resepti näyttää ihanalta, käsin
    kirjoitetuissa reseptivihoissa on sitä jotain.
    Minunkin lapsuudenperheeni joulupöytään on aina
    kuulunut karjalanpiirakat, isovanhempani olivat myös
    Karjalasta. Niin ja karjalanpaisti, myös sitä oli kodissamme tarjolla.

    Nautinnollisia joulupyhiä! Toivotaan, että lumisade ennättää
    myös Norjan rannikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija. Minäkin vietin ensimmäisen joulun vanhemmistani erossa nimenomaan Amerikan mantereella, San Diegossa. Se meni hyvin ja puhelimessa juteltin aattona, olin silloin 16v. Nykyään on onneksi myös skype, joten glögiä voi ottaa yhdessä sen avulla :) Onhan se ikävä aina läsnä, mutta kiireet ja touhu tekevät kaiken helpommaksi ja suomalaiset joululaulut säestävät puuhia. Äidilläni on karjalaiset sukujuuret, isovanhempani tulivat evakkoon Kivennavalta Pohjanmaalle ja mummo vaali tietenkin karjalaisia perinteitä, jotka meille sitten periytyivät. Mummo oli mun sankarini, pieni, pyöreä ja avot niin iloinen. Kaipaan hänen viisauksiaan ja lämpöään. Karjalanpaisti on muuten lempiruokiani :) Te olette ilmeisesti saaneet nyt luntakin, joten nauttikaa Teija kaikesta...mökistä, joulusta, rauhasta, perheestä. Oikein hyvää joulua sinulle <3

      Poista
  4. Joulurauha on tullut tänne meidänkin perukoille ja saamme sen kaivatun Valkean Joulun. Kuusi ja kynttilät loistavat ja leivottukin on. Kinkku paistetaan huomenna. Joulusta tulee "vähäväkisempi" mitä tavallisesti. Aaton olemme kahdestaan mieheni kanssa, mitä ei ole tapahtunut kuin jouluna 1959 viimeksi. Joulupäivänä tulevat molemmat tyttäreni ja nuoremman avomies ja myös minun vanhin veljeni. Joskus on ollut vilkkaampaa, jopa 16 jouluvierasta parhaillaan.

    Toivotan Hyvää Joulua, Kyllimarjaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulevat joulupäivänä ja oikein hyvää joulua sinne teille. Minunkin vanhempani ovat yksin jouluaaton, mutta siskoni perheineen tulee heille joulupäivänä. Nauttikaa lumesta ja rauhasta, kinkusta varsinkin. Me teemme joulupäivänä norjalaista ribbeä, siankylkeä. Aattona tarjolla lampaanluita.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset