Lucia, lumihiutale ja lanttulaatikko

Hyvää 3. adventtia ja joulukuun 14.päivän iltaa. 
Täällä vuonon tonttulassa menivät kaikki viikonloput suunnitelmat ikäänkuin pipariksi, sillä flunssa tuli kylään ja kaatoi isännän petiin jo torstai-iltana. Valtavan sairas on gubbeni nämä viimeiset kolme päivää ollut ja sehän on teettänyt tälle tondelle lisää työtä. Tänään oli tarkoitus nauttia joululounasta ystäväporukalla Byrkjedalstunetin idyllisessä ravintolassa, mutta sen jouduimme perumaan jo viikolla, kiitos myrskyn, joka on tanssinut mökillämme jälkiä jättäen. Tarkoitus oli siis tänään lähteä maalle, tavata mökkinaapuri ja sopia miten myrskyn jäljet korjataan (puu heidän puoleltaan nyt meillä), mutta isännän sairastuminen esti tämänkin operaation. 
Ei siis mökkiseikkailua, ei lounasta ystävien kanssa, ei Byrkjedalin iki-ihanaa kynttiläputiikkia.....vain nenäliinoja, nenäsumutetta, särkylääkettä ja voihkintaa! 

Harmituksen harmitus on käväissyt mielessäni useamman kerran tämän viikonlopun aikana, joten tyylilleni uskollisena olen piristänyt tilannetta parhaani mukaan :)

Eilen jatkoin joulun koristelua. Höyhenet ovat nyt kovasti mieleen ja jääkarhuni palasivat vintiltä nekin :)  Kamera pelastaa kurjimmankin päivän - paras lelu ever :D
Tässä joulun tunnelmaa ja kuvaaja kans ;)





Lisää tähtiä ikkunaluukkuun...








Eilen vietimme aikaa nuorimmaiseni kanssa kaupungilla lahjaostoksia tehden. Kävimme katsomassa myös Lucia-kulkuetta ja kuvailimme kaupunkimme jouluvaloja. Eilinen auringonpaiste ja pouta tuntuivat aivan ihanilta ja iltakin oli mitä leppoisin. Luciaa ihaillessamme saimme muutaman lumihiutaleenkin kokea - tosin vain muutaman, mutta ajoitus oli niin täydellinen, että iloitsimme jokaisesta hiutaleesta kuin suurestakin elämyksestä :D


Stavangerin keskustaa Sankta Lucian päivän ehtoona:













































Nuorimmainen sai ostettua kaikki "kaverilahjansa" ja kotiin palattiin tyytyväisenä.

Tänään päätin lohduttaa potilasta ja sen sairaanhoitajaa (lue: allekirjoittanut) jouluruuan avulla. 
Paikallisen jouluherkun, pinnekjøttin ja lanttulaatikon tuoksu täyttivät talon, kun keittiöni astui jouluaikaan ihan kunnolla. 
Olipa hyvää! 
Jälkkäriksi tehtiin jouluista riskremiä marjakiisselillä ja nyt puhkutaan ja uhkutaan.....huh, hyvää treeniä aattoa ajatellen. 


Tältä näyttävät lampaan rintaluut (pinnekjøtt). Suolattua, kuivattua ja tässä tapauksessa myös kevyesti kylmäsavustettua. Ne saavat olla vedessä yön yli ennen valmistamista, jotta ylimääräinen suola poistuu kyydistä. Liha valmistetaan höyryttämällä koivusta tehtyjen tikkujen päällä (tikut kattilan pohjalle ja vettä vain tikkujen yläpintaan asti). 
Appilassa tikut veistellään koivunhaloista itse, me ostamme kaupasta. Luut voi höyryttää myös ritilän päällä, mutta kyllä koivulla tulee parempaa. 







Höyryssä keitetyt luut (höyrytin 2,5 tuntia) ja niiden kyytipoikana lanttulaatikkoa sekä kreikkalaista retsinaa.....tradition muovaamista omaksi :) Perinteisesti pinnekjøtt nautitaan lanttumuhennoksen kanssa, mutta mielestäni se on tylsä ja vähän lattea ruoka, joten meillä se korvataan lanttulaatikolla. Manteliperunat kuuluvat niin ikään pinnekjøttin seuraan. 
Täällä Norjassa on ollut pakko ryhtyä "Martaksi" ja tehdä joulun laatikot ja jopa luumuhillot itse, mitään kun ei saa kaupasta valmiina tai puolivalmiina. Ilo on kuitenkin siinä, että itse tehty on aina paljon parempaa, eikä sitten kuitenkaan niin kauhean työlästäkään.  

Jälkkäri on norjalaisten rakastama joulujälkkäri: riskrem. Kylmää riisipuuroa ja kermavaahtoa sekaisin ja marjakeittoa päälle. 





3. adventin kattaus











Ja höyhen vielä kerran.... 




Näin siis meillä, 3. adventtina. 
Olemme katselleet tv:sta Toscanan asuntomarkkinoista kertovaa englantilaista ohjelmaa ja haaveilleet. Ikkunan takana piiskaava sade saa ajatukset pakenemaan kauas Toscanan laaksoihin ja voi taivas mitä taloihanuuksia siellä onkaan!  Aamiaisella avasin Firenzestä ostetun juuston, keitin espressot ja annoin haaveille siivet!  

Vaan eipä sitten muuta, kuin hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille. 
Lähden nyt tyttäreni kanssa Rocky road - konfektien tekoon :) 

Vi snakkes, Marianna

Kommentit

  1. Jopas on upeat jouluvalot Stavangerissa. Oikein hyvää 3. adventtia!

    VastaaPoista
  2. Niin on, lähes kaikki pienetkin kadut valaistu kauniisti. Valoa pimeyteen!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvvää maanantaiaamua ja viikon alakua täältä kammarista ! Sammaa mieltä että kotitekonen aina paras...Laatikot sulavat suussa ja varsinkin imelletty perunaloota meijän perheen lemppari. Sulosta joulunaikaa sinne koko perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lovviisa ja oikein hyvää joulun odotusta teillekin. Totta, mikään ei ole kotitekoista parempaa ja itse tehty tekee jotenkin aina iloiseksikin!

      Poista
  4. Nyt kyllä herahti vesi kielelle! Ihania herkkuja olette nauttineet. Höyryssä keitetyt lampaanluut kuulostavat niin herkullisilta, tuollaista
    ohjetta pitää kyllä pruuvata itsekin.
    Harmi, kun suunnitelmanne menivät mönkään, pikaista paranemista potilaalle. Onneksi keksit kuitenkin kivaa tekemistä tyttäresi kanssa,
    shoppailu naisten kesken on ihan parasta ajanvietettä.

    Jääkarhut näyttävät hurjan suloisilta tuossa ikkunalaudalla, niiden ilmeet on niin aitoja.

    Ihanaa joulunaikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Täällä tumpuloin taas. Niin paljon kielivirheitä, että kokeillaanpa uudestaan. Eli, kyllä, shoppailu tulee tarpeeseen, kun kotona on sairas mies. Mikään ei ole "man flu":ta pahempaa ;)
      Nuo lampaan kylkiluut ovat oikein hyviä ja mikä ihana tuoksu niistä tuleekaan valmistuksen aikana. Kinkku on kuitenkin aina se, mitä kaipaan. Täällä sitä ei niinkään harrasteta, siankylkeä sen sijaan kyllä (ribbe). Oikein hyvää viikon alkua teille Teija :)

      Poista
  5. Upeita kuvia! Pikaista paranemista miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi. Minulla on ollut täällä ankara komento tartunnan ehkäisemiseksi! Toivotaan, että se on auttanut :) Hyvää viikkoa sinne teille.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset