Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Olipa kerran pieni torppa ...

Pääsiäinen on jälleen "pyörähtänyt käyntiin" ja norjalaisista suurin osa taisi pinkaista vuorille / merelle / maalle / matkoille jo viikonlopun aikana. Norjalaiset pääsiäisperinteeet (joista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut) ovat varsin erikoisia ja niistä pidetään lujasti kiinni. Mahdollisimman moni pyrkii lumen perään vuorille ja viettää pääsiäisen hiihdellen ja lasketellen. Veneilijät avaavat venekautensa, kesämökkiläiset mökkikautensa ja osa matkustaa lämpimään. Yhteisinä tekijöinä kaikkien pääsiäislomien kohdalla ovat kuitenkin seuraavat: Kvikk-lunsj -suklaa, appelsiinit ja dekkarit. 
Norjalaisen pääsiäisen yhtenä tärkeimpänä tekijänä ovat dekkarit / påskekrim, niin kirjoina kuin tv-sarjoinakin.  Kukaan ei tunnu tietävän miksi näin on, miten kyseinen perinne muodostui tai miksi mieluiten perinteiset englantilaiset dekkarit, mutta näin vain on! 
Suklaa ja appelsiini -perinteen selitys löytyy helpommin ja mistäpä muualtakaan, kuin pääsiäishangilla hiihtävän lomalaisen eväsvalikoimasta : kevyttä repussa, mutta energianlähteenä nopeaa........näin ainakin luulisin ;) Kvikk-lunsj -suklaan nimessä on kivasti tuo lounas-sana, eli se koetaan varmasti jotenkin paremmaksi (lounaaksi :)
Pääsiäiseen kuuluvat tietysti myös lammasruuat ja lampaat muutenkin - ainakin meillä maalla, jossa pieniä karitsoja ilmestyy kevätniityille ihan näinä päivinä. 
Pääsiäispupun tuoma jättimuna, joka on täytetty herkuilla on niin ikään perinne, josta pidetään tiukasti kiinni. Namuja suuhun ja rikosetsivät tv-ruutuun - mikäs sen mukavampaa! Päivittäistavarakaupat ovat saaneet viime viikon aikana risuja siitä, että ne kilpailevat varsin rajusti irtomakeisten hinnalla - halvalla lähtee ja karkkia ostetaan paljon. Viime viikolla hinnat olivat 50% tavallisesta. 

Kiirastorstai on täällä Norjassa pyhäpäivä, joten moni norjalainen ottaa alkuviikonkin vapaata ja pitää ihan mukavan pituisen pääsiäisloman. 

Me vietämme pääsiäisen perinteiseen tapaan maalla. Palmusunnuntai meni osittain pihatöiden merkeissä ja tänään maalattiin muutamat ikkunankarmit. Talo on koristeltu pääsiäiseen ja nyt odotellaan sääennustuksen lupaamaa aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä :) 


 Kanalaan löysin uuden taulun. "Kanahylly" kertoo vierasmökin alkuperäisistä asukkaista. 




Pääsiäinen koristeina.




Keittiössäkin yksi linnunpesä :)





Perhostaulu päätyy varmasti vintille. 




Tänään tutkiskelin kuitenkin talomme vanhoja "aarteita", eli raamattuja ja psalmikirjoja merkintöineen ja muistiinpanoineen, vanhoja kirjeitä ja esineitä. Mietin kovasti heitä, jotka elivät täällä ennen meitä, kovissa oloissa ja ankarassa köyhyydessä. Heidän uskonsa ja rukouksensa antoivat voimaa jokaiseen päivään, sen näkee kuluneen raamatun sivuilta. Kohtelen heidän muistoaan valtavalla kunnioituksella ja varsin hellästi, enkä koskaan poista mitään heidän jäljiltään, niin paljon kuin mökkiä kunnostammekin. 






Tässä torppamme tarinaa, sukumme tarinaa: 
Talomme toimi jo 1800-luvun alussa itä-Norjasta tulleiden lohen- ja sillinkalastajien, "Austmann:ien" asuinpaikkana. Kalastajat saapuivat aina kesäisin ja heitä asui silloisessa pikkuisessa torpassa usein suurikin joukko. 
Vuonna 1875 muutti mieheni isoisoisoäiti (Kristine) taloon kahden tyttärensä kanssa. Hänen miehensä Rasmus kuoli vuotta aiemmin ja leskeksi jäänyt Kristine ryhtyi torppariksi omistaen oman palansa maata, paikan, jossa mökkimme sijaitsee. Myöhemmin taloa asuttivat toinen Kristinen tyttäristä, Eliane ja hänen miehensä Lars.  He laajensivat taloa ja rakensivat rantaan ns. eldhusetin kalansavustamista ja peseytymistä varten (eldhus on vähän saunan tapaan toimiva ja käytettävä rakennus). Torpassa elettiin kalastuksesta, lampaiden ja kanojen ylläpidosta, hedelmäpuista ja marjoista ja palkkatyöstä tilalliselle. Elämä oli köyhää ja kovaa. 
Eliane ja Lars avioutuivat vuonna 1876 ja saivat 10 lasta: Rasmus, Adolf, Poul Albert, Gustav, Kristine, Lars, Elias, Karl, Karoline ja Rakel Maria. Karl kuoli vain 1/2 vuoden ikäisenä ja Rakel Maria 16 vuotiaana. 
Lapsista neljä, Adolf, Poul Albert, Gustav ja Karoline lähtivät myöhemmin siirtolaisiksi Amerikkaan. Kristine, joka avioutui myöhemmin Olen kanssa, on mieheni isoäiti. Vuonna 1928 Norjassa uudistettiin maanomistuslaki ja tämä antoi torppareille oikeuden ostaa maaosuus/tontti, jolla he asuivat. Eliane ja Lars ostivat omansa ja Elias puolestaan naapuritilan, jonka hän myöhemmin myi nykyisen mökkinaapurimme suvulle. Vuosien saatossa tilalle rakennettiin venevajakin. 
Me, nykyiset omistajat, vaalimme paikkaa parhaamme mukaan. Vanha kanala on nyt vierasmökki, venevaja on kunnostettu ja eldhusetin uudelleenrakennus on mielessä ja haaveissa.....rantasauna, se olisi meidän versiomme eldhusetista :)



Ajan patinaa... Aikojen saatossa kertyneitä tavaroita.
Kristine sai tämän kaapin lahjaksi, todennäköisesti häälahjaksi. Norjalainen perinteikäs ruusumaalaus on säilynyt hyvin. Käsittelin sen pellavaöljyllä muutama vuosi sitten ja sain värit kirkkaammiksi. 
























Olemme viime vuosina järjestäneet täältä polveutuvalle suvullemme heinäkuiset kesäjuhlat ja kaksi vuotta sitten mukana olivat myös Amerikkaan matkanneen Karolinen jälkeläiset. Riemu oli valtava ja juhlat ovatkin muodostuneet tärkeäksi osaksi sukumme perinnettä. Pienen torpan jälkeläisiä ja torppa ennallaan. 

Suurella kunnioituksella ja kiitollisuudella luen siis vanhoja kirjoja, muistivihkoja ja kirjeitä. Olen talon uusi emäntä ja katson tehtäväni tärkeäksi. Vaalin ja jatkan pitkää perinnettä, uudessa ajassa tosin, wifi-yhteydellä varustettuna ja pääsiäismunat pullollaan :) Kristinellä ja Elianella ei ollut facebookia tai blogia, mutta he olivat taitavia kynän käyttäjiä. Kirjeet ja päiväykset ovat säilyneet. He olivat hartaita kristittyjä, uskoivat hyvään ja rukouksen voimaan. 
Oudolla tavalla koin tänäänkin, että he antavat muistojensa kautta voimaa myös minulle. Talven viimeisetkin haavat paranevat täällä, niin syvät kuin ne ovat olleetkin. Jälleen mietin sitä, mikä täällä elämässä on tärkeää ja mikä ei? Mihin me käytämme aikamme ja energiamme, mitä meistä jää? Työn jäljet jäävät ainakin - kaikki mitä käsillämme luomme, jää. Meistä jää myös muisto, kertomus tuleville polville. Kertomus siitä, mitä me teimme, mihin uskoimme, miten elimme. 
Olen uusi osa torpan tarinaa ja joskus tulevaisuudessa liityn Kristinen ja Elianen joukkoon - toivon mukaan hyvänä muistona minäkin. Vanhan norjalaisen torpan suomalainen emäntä - hassua ajatella!
Päiväkirjaani maalla kirjoitan ihan oikealla kynällä, merkitsen muistiin säät ja tapahtumat, juhlat ja vieraat, korjaukset ja kunnostukset - jääköön sekin muistoksi. 

Näin siis torpassa tänään...ulkona kukkivat omena ja valkovuokot :)





Hyvää Pääsiäistä kaikille,

Marianna



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Iki-ihana kukkaloisto ja varaslähtö pääsiäiseen

Miten ihanaa aikaa tämä huhtikuu onkaan!!! Piha alkaa saada kesän värejä, kun tulppaanit, narsissit ja orvokit ovat puhjenneet kukkaan ja pikkuinen kirsikkapuunikin on jo kohta täydessä kukassa. Onnenpensas availee sekin jo keltaisia kukkiaan ja nurmikko vihertää uutta voimaa!  Meillä on nautittu lämpimistä ja aurinkoisista päivistä, terassielämästä ja jopa grillaamisestakin :) 




Viikonloppuna mittari kiipesi jo komeasti +18 asteeseen ja mökillä nautittiin niin auringonlaskusta rannalla kuin aamiaisesta ulkona terassillakin - IHANAA JA KAIVATTUA! 
Syreenipuussa oli jo valtavan isot lehdenalut, ruusut kasvoivat ihan silmissä ja mereltä kantautui kesäisen tuttu lokkien huutelu. 
Onni on todellakin juuri tällaisissa hetkissä - hetkissä jotka tuottavat hyvää oloa sydämeen, mieleen ja koko kehoon. Meri, keittiöstä tuleva kahvin tuoksu, aurinko, heräävä luonto, lokkien huuto...<3


Tämä vanha kulho löytyi kaapin kätköistä ja toimii nyt kotina orvokeille.



Syreeni.








Ruusupensas




Oslosta toimitettu allaskyltti....kesä saa tulla.




Maaliskuun viimeinen aamu altaalla



Tarkoitukseni oli aloittaa pääsiäiskoristelu vain ja ainoastaan maaalla ( jotta sitten olisi valmista ja kaunista, kun saavumme pääsiäisen viettoon), mutta kuinkas sitten kävikään.........malttamattomuuteni vei voiton ja koristeluun otettiin varaslähtö myös täällä kaupungissa :)  
Tunnelman luominen on niin mukavaa ja pääsiäinen on minulle joulun lailla varsin tärkeä juhla. Kun koristelut ovat valmiina, voi pääsiäisen lähestyessä keskittyä ruokapuoleen ja esim. tytöille yhä vieläkin tekemiini yllätysmuniin :) Hulluutta? Kenties, mutta positiivista sellaista, ainakin itseni mielestä. 



















Koristeleminen on niin valtavan hauskaa ja tämä intoni koristella tietysti suora johdannainen rakkaudesta sisustamiseen. 
Kun mieli on hyvä, ovat myös ajatukset hyviä ja koko maailma näyttää hyvältä - kannattaa siis tehdä juuri sitä, mikä tuottaa iloa! 
Blogin kirjottaminen on sekin suora johdannainen rakkaudestani sisustamiseen, valokuvaamiseen, luontoon ja kaikkeen kauniiseen. Olen lapsesta asti halunnut jakaa kaiken kokemani kauniin ja hyvän ( ja minähän näen kauneutta kaikkialla, kivissä ja risuissakin) ja tästäpä syystä olenkin sitten varsin "ahkera" ja avoin jakamaan esim. kuvia ja ajatuksia niin blogissani kuin fb:ssakin. Tämä on tietysti aikaansaanut myös kritiikkiä ja "virnistelyäkin". Pahimillaan minut on koettu huomionhakuisena persoonallisuutena ja itsestäni numeroa tekevänä ääliönä, joka tekee tikustakin asiaa jne. :) 

Toiveeni on kuitenkin jakaa kaunista ja hyvää, kenties inspiroidakin - se on se suurin ilo, ja koettaa korostaa elämän hyviä ja valoisia puolia. Tämä on tullut minulle kuluneen talven jälkeen yhä vain tärkeämmäksi ja aion jatkaa omana itsenäni - luoda, nähdä ja kokea, jakaa se avoimesti ja positiivisesti..... kenties joskus inspiroidenkin! 






Pieni filosofointi taisi nyt putkahtaa tähänkin postaukseen, vaan lienee kenties paikallaankin :) Meillä kaikillahan on kuitenkin täysi vapaus jättää sellaiset kuvat katsomatta ja jutut lukematta, jotka eivät meitä miellytä. 

Minulle tämä avoin luonteeni on aina ollut sekä siunaus että kirous! Annan itsestäni paljon ja asetan siten itseni arvostelun ja kritiikin kohteeksi. 
Tekemätöntä ei voi kritisoida, piilotettua arvostella jne. - olisi siis turvallisempaa olla hiljaa ja tekemättä. Uskon kuitenkin, että se pienikin tuotettu ilo tai inspiraatio on niin positiivista, että haittapuolet painavat puntarissa vähemmän! Jatkan siis samaan malliin. 

Tämä tällä kertaa vuonosta. Olkaa vapaita ja tehkää hyvän mielen asioita! 
Vi snakkes, Marianna


Markku Aro ja anna kaikkien kukkien kukkia <3