Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Jaloleinikki ja mustikka

Tänään on ollut harmaa päivä. 
Eilen oli aurinkoista ja niin keväistä, että kahvitkin tuli juotua ulkona. Tein ystävättäreni kanssa reippaan ja hyvää tekevän lenkin, tuuletin petivaatteita ja kummastelin kukkapenkin tapahtumia! Valon voima on ihmeellinen, sillä mullan alta heräilee uusi kevät ja sen voi melkein kuulla :)

Tänään oli hyvä päivä hoitaa asioita ja samalla kävin sekä askertelu- että kukkakaupassa. 
Keittiössäni on mustikanraakileita! Mustikanvarvut, jotka mökiltä joitakin viikkoja sitten toin, ovat kukkineet ja tekevät nyt marjaa. Ostin niiden seuraksi värikkäitä jaloleinikeitä ja ihailen täällä nyt värejä ja pikkuisia marjanalkuja. 










Askartelukaupasta löytyi aivan hurmaavia perhos- ja lintutarroja, joista aiomme tehdä mm. tauluja. Lisäksi löysin Vintage -maalia, joka päätyy nyt mökin vintin puiseen porrashyllyyn (se on käsittelemätöntä mäntyä). Sarjassa oli myös vintage vihreä, keltainen ja beige - kaikki niin kauniita värejä. 





Luin eilen Lujasti lempeä -blogia (Maaret Kallio, HS). Hän kirjoitti uusimmassa jutussaan sanavapaudesta ja sen rajoista: En halua lukea törkyä, vaikka näyn julkisuudessa. 
Hyvä kirjoitus, kuten hänen kirjoituksensa aina - olen fani -, mutta mieleeni jäi kummittelemaan varsinkin jutun päätöslause, Esa Saariselta lainattu kysymys: "Kun sinä tulet paikalle, mitä tulee paikalle"?

Mitä tulee, mitä tuot? Hyvää vai pahaa? Tuotko energiaa ja inspiraatiota vai vietkö tilasta sekä energiat että hyvät mielet? Oletko tekijä vai passiivinen kriitikko? 

Mietin mitä meistä muistetaan, kun aikamme maan päällä on ohi. Olimmeko hyviä, teimmekö hyvää vai olimmeko se pahan puhallus siellä missä vaikutimme. 
Toivon ainakin itse, että minut muistettaisiin hyvänä ihmisenä. 

Toivon, että edes jollakin on minusta hyviä ja rakkaita muistoja. Toivon, että inspiroin edes muutamaa ihmistä. Toivon, että joku toivoo minun tulevan paikalle ja kaipaa minua, kun en siellä ole. Toivon, että osaan kannustaa ja antaa toivoa sen sijaan, että tuomitisisin ja painaisin alas. 

Kun sinä tulet paikalle, mitä tulee paikalle? - se on niin hyvä kysymys.  

Hyvää loppuviikkoa kaikille, 

Marianna 


P.S. Ystävänpäivänä tuodaan ainakin rakkautta, joten tässä terveiset teille rakkaimmilleni sinne Suomeen <3 


























9 kommenttia:

  1. Niin kaunis hentosen viheriä on mustikanvarpu. Kukkaset ja tarrat myös oikeita kevvääntuojia. Esa Saarisella palajon herätteleviä ajatuksia. Olin kerran hänen luentoillassaan parisuhteesta ja voi miten tykkäsin. Hän kätteli kaikki saliin tulijat ja meitä oli paaaljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että oli hieno luento. Juuri tällaiset herättelevät ajatukset ovat tärkeitä, vaikka toisaalta tuntuu, että ne ihmiset, joiden pitäisi korjata asenteitaan ja käyttäytymistään, eivät sitä itse näe tai myönnä. Osalle taas "pahan" tuominen on kuin leikki ja he saavat siitä kicksinsä. Sellaisista ihmisistä tulee mieleen Prinsessa Ruususesta Pahatar - hän lehahti sisään mustan energiansa kanssa kirouksiaan heittämään. Näitä olen tavannut mm. työssäni potilaiden ja asiakkaiden joukossa. Uskon kyllä, että sellaisen ihmisen mukanaan tuoma synkkyys ja pahuus ovat hänen omaa onnettomuuttaan ja pahoinvointiaan.

      Poista
  2. teillä on sisällä kevät:) Mustikanvarvut näyttävät niin suloisilta!

    VastaaPoista
  3. Tömäsin jaloleinikkeihin jos vuosia sitten messuilla ekaa kertaa ja ne ovat mielestäni kevään näyttävimpiä kukkia.

    Ja se blogikirjoitus oli tosi hyvä. Samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaloleinikkejen värit ovat niin valtavan kauniita ja tykkään myös kukkasen muodosta, se on kuin makeinen :)

      Poista
  4. Kiitos Marianne ajatuksia herättävästä postauksesta <3

    VastaaPoista
  5. Hyvää ystävänpäivää♥♥♥

    VastaaPoista
  6. Mustikanvarpuja hakisin minäkin maljaan, jos pääsisin tarpeeksi lähelle niitä, lunta vain vielä liikaa, toistaiseksi :-)
    Blogeja selaillessa tänne eksyin...jään lukijaksi!

    VastaaPoista