Onnellisen romukauppiaan aamupäivä Stavangerissa poiki tsiljoona kuvaa

Jälleen se on todistettu, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen jo avautuukin (pientä kärsivällisyyttä on ovien välillä kuitenkin syytä harrastaa, sillä joka ovelle ei kannata kolkuttaa ja oikean oven kyllä tunnistaa, kun sen edessä seisoo)!

Minulle on nimittäin auvautunut uusi ovi ja uudenlainen arki alkaa aivan kohta....onnellisena "romukauppiaana" nimittäin  - voitteko uskoa? 

Uusi työni on pelastusarmeijan second hand-liikkeessä, jota kovasti nyt kehitellään vintage-tyyliseksi putiikiksi. Myynti- ja somistustyön lisäksi ohjaamme ja opetamme ihmisiä, jotka ovat meillä lyhyempiä jaksoja työhön suuntautuvassa kuntoutuksessa ja harjoittelussa. Tämä onkin sitten se haastavain ja tärkein osa työtäni. 

Olen niin tyytyväinen tästä tilaisuudesta, sillä kuten tiedätte, rakastan vanhoja esineitä, ja huonekaluja, mutta myös vanhan entisöintiä ja tuunausta. Se, että saa siinä ohella auttaa ihmisiä monellakin eri tavalla on todellinen bonus! 

Minulla on ollut tuttuja, jotka määrätyissä elämäntilanteissa eivät yksinkertaisesti ole pystyneet hankkimaan esim. huonekaluja normaaleista huonekaluliikkeistä, vaan ovat joutuneet turvautumaan käytettyyn. Luovuudella ja pienillä nikseillä vanhasta voi kuitenkin tulla jopa uutta hienompaa, joten iloitsen juuri tästä mahdollisuudesta neuvoa ja auttaa. 
Oma mielipiteeni on, että vanha on kaunista ja ajan patina ja yksilöllisyys luovat sisustuksessakin usein sen elävimmän tuloksen. 




Retrolookia, mummon mennyttä aikaa, tuunausta....löytöjä aarteenetsijöille - uusi arki varsin vakaan työnantajan firmassa. 

Pelastusarmeija koettaa yhä ahkerammin tavoittaa varsinkin nuorta kuluttujaa ja esim. Oslossa ovat monet julkisuuden henkilöt lähteneet keulakuviksi vintage-kampanjoihin.
Grunerløkkan putiikissa oli äskettäin Jimmy Choo-kengät myytävänä, alkuperäisessä laatikossaan ja hintalaput paikoillaan, joten aarteita täältä löytyy kyllä ihan kaikille :)
Soppaa, saippuaa, sielunhoitoa (ja sisustusta) - eikö vain? 


Itse tulen takuulla tekemään aivan liikaa löytöjä :(



Tänään kävin kaupungilla vähän kuvailemassa, sillä tapasin entisen työkaverini kahvien merkeissä ja halusin sen jälkeen testailla syntymäpäivälahjaksi saamaani uutta objektiivia. 
Päivä oli mitä kaunein, joten kuvia kertyi aika määrä:

Vanha kaupunki on yksi lempipaikoistani ja aina kuvauksellinen. 
Kaikki rakennukset ovat suojeltuja ja asukkaat saavat tukea niiden kunnossa pitämiseen. Gamle Stavanger on Pohjois-Euroopan parhaiten säilynyt vanha puutaloalue (rakennukset ovat 1700-1800-luvulta) ja löytyy Unescon listalta.


































Vanha & pieni talo on todella pieni nykyajan vierellä.






































Huvikumpu? Kaikki on kanivinoa näissä vanhoissa taloissa :)













































Uusi objektiivi on hyväksytty ja tämä auringossa nautiskellut lokki suostui malliksi lähikuvalle.











Tuomiokirkon katolla



























Uusi kaupunki ;)





Yksi pelastusarmeijan putiikeista





Pop-up kirppis










Sellainen retki ja uutiset tänään. 

Mukavaa huhtikuun jatkoa kaikille ja uskokaa unelmiinne :) 
Tosinaan tuntuu, että kaikki on enemmän tai vähemmän päin honkia, mutta asioilla on tapana järjestyä -aina!  

Vi snakkes,

Marianna




Kommentit

  1. Oikein paljon onnea ♥ Ja wau... miten upeita rakennuksia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru :) Aivan uusi maailma minulle, mutta koskettaa kaikkia osaamisen alueitani: sisustus, somistus, myynti, sosiaali-ja terveys, kuvaaminen.......aika jännittävää!
      Hyvää viikonloppua sinulle <3

      Poista
  2. Niin kuvankaunis vanha kaupunki täynnä ihania yksityiskohtia!!
    Onnittelut uudelle uralle!
    Ihan mahtavaa päästä tuollaiseen "aarre-aittaan" töihin mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Todella hienoa on päästä mukaan konseptin kehittämiseen ja samalla auttaa ihmisiä. Tunne on vähän sellainen throwback -fiilis, koska itse olen saanut paljonkin rakkautta ja hyvää elämässäni.

      Tämä Stavangerin entinen kalastajakylä on kyllä viehättävä paikka asua - ikävä tulisi, jos muuttaisin pois (vaikka Auran mutkiin ikävöin taas täällä ollessani).

      Hyvää viikonloppua kauniiseen maailmaasi <3

      Poista
  3. Apua, en kestä! Tulen sinne heti seuraavalla lennolla :D
    Onnea Marianna <3 Sinä, jos kuka ansaitset tuommoisen tilaisuuden! Oon varma, että olet nainen paikallaan ja puhallat moniin aikansa eläneihin huonekaluihin ja sisustusjuttuihin uuden hengen. Silmä lepää noissa maisemissa - ja aarteissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Ellis :)
      ..ja kiitos - aion todellakin puhaltaa ideani ja auttaa siinä missä voin, kun konseptia kehitellään kiehtovampaan suuntaan. Päässäni on jo tuhat ideaa!

      Ihanaa viikonloppua teille <3

      Poista
  4. Ihan mahtavia uutisia! Aurinkoisen lämpöiset onnittelut uuden työpaikan johdosta <3
    Ja voi veljet miten kauniita kuvia oletkaan napsinut! Kotikaupunkisi on oikea helmi,
    vintagea sekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3

      Vanha kaupunki on todellakin vintagea parhaimmillaan, eikä uusi puolikaan niin moderni ole...:D
      Eiliset kuvat teettivät minulle nyt töitäkin (tai kyseessä on kyllä pitkäaikainen fani). Sain kuvauskeikan aivan uskomattoman ihanaan paikkaan....kerron lisää tulevaisuudessa. Historian siipien havinaa on luvassa tässäkin työssä :)

      Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi sinne ....sniif....kotikulmille <3

      Poista
  5. Ihana uutinen! Onnea uuteen työhön!

    VastaaPoista
  6. Onnea uuteen työhön! Aivan upea aurinkoinen päivä on kuvausretkelläsi ollut, upeita rakennuksia kuvissasi ja ihanaa huvikumpu fiilistä :D
    Meillä täällä auringon lämpöä kovasti odotellaan. Tuonne pelastusarmeijan putiikkiin ja Pop-up kirppikselle tulisin heti jos olisin lähellä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset