Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Satumetsän uumenissa elämää pohtimassa

Tuulen kevyt henkäys puhaltaa sisään avoimesta ikkunasta, aamun ensimmäinen ääni on mustarastaan laulu ja taivaalla säteilee kultainen pallo.....sunnuntaiaamu alkaa suloisesti! 

Miten ihanaa onkaan herätä kesäisenä sunnuntaina :)

Kesäpäivä oli nyt todellakin tervetullut vieras, että ajelimme heti aamiaisen jälkeen Arboretin metsään alppiruusujen kukintaa ihailemaan. 
Lenkki satumaisessa metsässä, kahvit lammen rannalla ja auringon lämpö poskilla tuntuivat ihan luksukselta :)

Arboretista olen kirjoittanut joskus aikaisemminkin ja kyseessähän on virkistysalue / metsä, joka on avoin kaikille ja tarjoaa upeat puitteet ulkoiluun. Metsään on tuotu kasveja ympäri maailman ja se on tunnettu varsinkin alppiruusumetsästään. 

Metsässä on aina niin hyvä olla. Havunneulasten peittämmä maa on pehmeä ja lämmin. Metsä tuoksuu hyvältä ja sen polut muistuttavat lapsuuden metsistä, leikeistä ja salaisista paikoista. Arboretin metsä muistuttaa paikoittain suomalaista metsää ja siksipä se lieneekin yksi suosikkipaikostani täällä.




































































Metsän siimeksessä on aikaa pohtia, miettiä elämää ja sen kiemuroita. 

Minä kirjoitin ylioppilaaksi vuonna -88 ja silloin Magna cum Laude Approbaturin paperein. Kielissä kirjoitin komeasti Laudaturit ja hatun alla oli paljon suuria haaveita ja suunnitelmia. 
Norja ei ollut niistä yksi. 
Nyt asun jo 17 vuotta Norjassa ja olen onnellinen "romukauppias". Mitäköhän minä tuoreena ylioppilaana olisin tästä tulevaisuudenkuvasta tuuminut? Sitä mietin tänään. 

Minulla on kaksi tytärtä, joista toinen on sellainen "mestari kaikessa"; määrätietoinen, kunnianhimoinen, rohkea ja menestyvä. 
Toinen taas koettaa kaikin voimin saada elämän syrjästä kiinni, löytää tiensä, rohkeutta ja voimia. 
Toiselle kaikki on helppoa, toiselle vaikeaa. 
Mihin kulkevat heidän tiensä? Sitäkin mietin tänään. 
Meillä ei juhlita tänä keväänä valmistujaisia, meillä "juhlitaan" sitä, että vanhempi tyttäreni on vihdoinkin saamassa ihan oikeaa apua, hänet on kuultu. Tulevaisuus näyttää niin paljon valoisammalta ja me tiedämme nyt, että kaikki tulee menemään lopulta ihan hienosti. 

On ollut liikuttavaa seurata nuorempani siskolleen antamaa tukea. 
"Minä autan sinua, kyllä sinä pärjäät" - kuuluvat kannustavat puheet tulevien opiskelujen askarruttaessa. 
Aikoinaan, kun tilanne oli ihan pahimmillaan ja kiusaaminen oli vienyt sekä elämänilon että itseluottamuksen, lohdutti pikkusisko tarinoillaan hänen omasta mielikuvitusmaastaan (satutäti vailla vertaa jo pienenä). Hän kertoi siellä olevista kaupoista, joissa myyttiin itseluottamusta suurissa säästöpakkauksissa. Hän mainosti lisäksi omaa jäsenkorttiaan, jolla näitä pakkauksia saisi kolme kahden hinnalla ja totesi, että kolme pakkausta olisi varmasti riittävä määrä siskon suruun.  
Muistan miten me kaikki nauroimme koko illan ja huoli helpotti hetkeksi. 

Koska testailin eilen kameran toimintoja, nappasin tyttösistä pari kuvaa. Katsellessani niitä koin tarvetta luoda niistä jotakin......
Yhdessä ne tuntuivat aikaansaavan kokonaisuuden - pikkusiskon valvova ja huolehtiva katse ja isosisko, jonka silmistä näkyy aina se pilkahdus surua. 


Mitä ajattelin, kun kuvaa kokosin: 

Kukaan ei halua voikukkaa, kukaan ei sano sitä kauniiksi, kaikki haluavat sen kitkeä. Ja kuitenkin, jos sitä pysähtyy katsomaan, huomaa sen aivan erityisen kauneuden. 
Se on vahva ja sitkeä, keltainen kuin aurinko. Se on herkkä ja kevyt..... se osaa lentää. Pienin varjoin se lentää kauas, herkästi, mutta rohkeasti ja taidokkaasti. 

ja...

Pikkusiskon tarkan ja huolehtivan katseen alla etsimme sinullekin siivet, älä sure. Ne löytyvät jostakin, harmaassa hiekassa on usein enemmän, kuin mitä silmä ensin näkeekään. 
Älä siis sure sinisilmä. Sinäkin lennät vielä!

Taisin olla aika herkällä tuulella ;)...tarkoitus kun oli vain testata kameran finessejä hämärässä.






Minne me ihmiset sitten lennämme? 
Joku lentää monen mutkan kautta taivaallisen isän romukauppiaaksi Pohjanmeren tuuliselle rannikolle ja löytää onnensa siitä :)
Hassua, mutta totta. 

Minä olen nyt elämäni ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa teen unelmatyötäni - se ei tunnu edes työltä! Tuntuu, kuin minulle maksettaisiin siitä, että saan huvitella koko päivän, joka päivä. Saan tehdä sitä, mistä eniten pidän ja koen olevani sen vuoksi erittäin onnellinen ihminen. 



Se, mitä toivon eniten tyttärillenikin, on juuri sen  oikean tien löytäminen. Se, että he saisivat tulevaisuudessa tehdä työtä, joka on on heille intohimo ja ilon aihe. 






Onnea kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäneille. Onnea matkaan!
Toivottavasti löydätte oman onnenne. 
Älkää antako kenenkään kitkeä unelmianne ja muistakaa ennenkaikkea pysyä uskollisina itsellenne! 


Näihin ajatuksiin vuonosta tänään.

Vi snakkes, Marianna











9 kommenttia:

  1. Kaunista, niin kaunista tekstiä <3
    Toivottavasti tyttäresi löytää oman polkunsa ja voi tuntea löytäneensä oman paikkansa kuten sinä " romukauppiaana " :))
    Ihanaa alkavaa viikkoa teille sinne vuonojen keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit :)
      Ihanaa viikkoa myös sinne teille.

      Poista
  2. Tämä kirjoitus meni ihon alle.. piti lukea uudelleen <3
    Hienosti kuvailet elämääsi ja tyttäriäsi, elämän salaperäisyyttä ja arvoituksellisuutta.
    Ja koskaan, koskaan en ole lukenut mitään noin kaunista voikukasta. Ja joka sana niin totta.
    Kiitos tästä myöhäisen yön valopilkusta ja siitä, että olet siellä ja kirjoitat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Ellis - kiitos itsellesi <3
      Elämä ei aina mene käsikirjoituksen mukaan...voi kunpa menisikin. Kaikki ei aina sittenkään ole itsestä kiinni ja täällä on vain opittava parantamaan kolhut, olemaan kärsivällinen ja näkemään kaikessa sen hyvän puolen.
      Kaikella lienee kuitenkin tarkoituksensa, kuten näissä työasioissanikin on jälleen tullut todistettua. Tyttäreni matka on vielä edessä ja hänen päivänsä tulee vielä :)

      Ihanaa viikkoa sinulle Ellis <3

      Poista
  3. <3 Ihan kuin joku olisi etälukenut viime aikojen ajatuksiani ja mietelmiäni juuri samasta asiasta. Toivottavasti löytävät paikkansa tässä elämässä ja ovat onnellisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Hyvä tietää, ettei näitä juttuja yksinään pohdi. Halit!

      Poista
  4. Puhallan myötätuulta tyttäresi purjeisiin, toivon niin, että hän löytää
    paikkansa tässä nykypäivänä monelle niin haasteellisessa maailmassa <3
    Samalla toivon, että tyttäresi kiusaajat tuntevat piston sydämessään,
    ymmärtävät tehneensä väärin ja tulevat pyytämään anteeksi.

    Onpa ihana kuulla, että olet viihtynyt uudessa työpaikassasi. Ajatella miten
    kaikilla asioilla on tarkoituksensa, jopa entisen työtehtäväsi loppumisella. Ei mennyt
    kauaakaan kun löysit itsellesi uuden, entistä kiehtovamman työpaikan, jossa
    viihdyt noin hyvin.

    Voi tuota ihanaa metsää, kunpa pääsisin sen näkemään joskus livenä...

    Kaunista kesäkuuta koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhalla vaan sinäkin Teija - minä uskon energioihin ja siihen, että kaikella on aikansa.
      Asioilla on tapana järjestyä, vaikka tie joskus vähän kivikkoinen onkin ja tärkeintä on, että ympärillä on kannustavia ihmisiä.

      Oikein ihanaa kesäkuuta sinne teille <3 Meillä muuten myrskyää, joten aurinko on toivelistalla nr. 1.

      Poista
  5. Elämä, se on täynnä yllätyksiä, jokaisella meillä on oma polku kuljettavana ja se on tehtävä ihan itse! Vaikka lapsia olisi kuinka monta, jokainen on ainutlaatuinen, erilainen, ja erilaisilla vahvuuksilla varustettu. Joku meistä etsii tietään ja tehtäväänsä läpi elämän, joku on varma suunnasta jo heti alusta alkaen. Voimme vain olla tukena, kannustaa ja kenties varovasti ohjailla, loppu on aina jokaisesta itsestään kiinni! <3 <3 <3

    Hieno kirjoitus Marianna <3

    VastaaPoista