Tervetuloa romukauppaan

Vapaapäivä, kahvikupponen ja blogi vähän pidemmän tauon jälkeen tuntuvat tänään niin rentouttavan hyviltä :)

Kuluneella viikolla on opeteltu uutta työtä, kestitetty & kuljetettu vieraita (vanhempiani) ja vietetty kansallispäivää, joten vauhtia ja haastetta on riittänyt aamusta iltaan. 
Onneksi on ollut kysymys mukavista asioista, joten pieni väsymys maistuu nyt vain hyvältä ja tekee ikävän helpommaksi........turkulaiset kun lentävät parhaillaan takaisin kotiin :(

Uusi työni on alkanut oikein kivasti ja viihdyn "romun keskellä" erittäin mainiosti ;) 
Päivät menevät ihan vauhdilla, kun saan stailata vanhaa tavaraa ja yksi tehtävistäni on mm. kuvata ja päivittää liikkeen fb-sivua. Toistaiseksi olen nappaillut vain ja ainoastaan puhelinkuvia, mutta eiköhän tuo kamerakin tuosta kohta mukaan pääse. 

Aika kivoja juttuja meille päivittäin lahjoituksena tulee ja tuntuu oikealta kierrättää täysin hyvää tavaraa ja vaatetta. 
Olen itse asiassa todennut, että uutta ei tarvitsisi ostaa välttämättä ollenkaan! 
















Entä olenko ostanut jotakin itse? 


Fretex-design og re-designia, eli tuote elää "toista elämäänsä". Tämä pussukka on aikaisemmin toimittanut takin tai laukun virkaa ja palvelee nyt uudella tavalla. Meillä on myös kivoja muistivihkoja, jotka on tehty vanhoihin kirjojen kansiin. 










Ensimmäinen huonekalukin on jo ostettu :)
















Vanha vesikannu vateineen oli pakko hankkia mökille. 




Nuorimmaiseni on käynyt kirjaostoksilla jo parikin kertaa, sillä meillä on aivan upeat kirjavalikoimat ja neitihän on "hulluna" kirjoihin! Saamani 15% alennus ilahduttaa neitiä siinä määrin, että kohta on ostettava vanha kirjahyllykin :D

Aarrekaupassa houkutuksia riittää, joten paras olla ankaralla linjalla jo alusta asti - eilen en siis ostanutkaan mitään (vaikka mieli teki)!

Menneellä viikolla saimme vanhempani tänne kyläilemään ja sehän oli aivan ihanaa! 
Me teimme päiväretken mökille, vietimme kansallispäivää 17.maita ja nautimme toistemme seurasta. 
Linus oli onnessaan, sillä talossa oli kaksi rapsuttavaa käsiparia lisää :D

Tässä kollaaseja tunnelmista vierailun ajalta:

Maalla oli aika sumuista ja sateista, mutta aurinkokin kävi onneksi kääntymässä. 





Päärynänkukka











Sightseeing raskaiden pilvien alla.


















16.mai ilta







Ja sitten se 17.mai!

Tänä vuonna en vieraiden vuoksi ehtinyt juurikaan kuvailla, mutta jos haluat katsella kansallispäivän tunnelmia, kansallispukuja ja menoa tai lukea lisää 17.main juhlinnasta, voit katsoa viime vuoden juttuni. Siitä näkee myös, että viime vuonna oli aikas lailla kesäisempää!


http://mariannaas.blogspot.no/2014/05/suurta-juhlaa-ja-kesalampoa.html





Kävimme kaupungilla lounaalla ja menoa hämmästelemässä. Vanhempi tyttäreni ei tänä vuonna pukeutunut kansallispukuun, vaan russebukseen, eli lukiolaisten haalariin. 












Aamu kotosalla.






Sadetta ja aurinkoa, kumpaakin saatiin. 
















Vieraat lentelevät juuri nyt kotiin Suomeen ja minä hoitelen koiraparkaa, joka aamulla joutui toisen koiran hyökkäyksen kohteeksi. 
Puremajälkiä on nyt kaikkialla ja koko koiruus on ihan suruissaan. 
Hyökkäävä koira tuli oman talonsa terassilta suoraan ja odottamatta kimppuun - puri välittömästi kaulaan ja niskaan Linusta riepotellen. Aivan hurjan pelottava tilanne. 
Nyt seurailemme haavoja, jotka eläinlääkärin mukaan saattavat tulehtua :(

Kisuveli Bernt Kåre istuu toukokuun päivää lempipaikallaan keittiön ikkunan takana ja hämmästelee koiruuden ongelmia. 
Pakko jakaa kuva, kun kerrankin sain metsätiikerin linssiin!







Hyvää viikkoa kaikille!

Vi snakkes, Marianna

Kommentit

  1. Mahtava työympäristö, tosin voi käydä lompakolle. ;) Miten voi olla meidän mummilla on nuo samat tuolit ruokapöydän ympärillä, erilaisella kankaalla vaan. Niissä oli joskus vastaava tumman tumman sammalenvihreä sametti ja nyt on kangaspäällyste. Ne on ihanat tuolit. Upeaa viikkoa ja työniloa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä todeta, että putiikkia on vaikea pitää järjestyksessä, sillä meillä käy tasainen ihmisvirta hyllyjä läpi ja tavarat eivät tahdo pysyä paikoillaan. Miespuoliset työntekijät taas eivät osaa oikein niitä sijoitella kivasti, joten työtä riittää!!! Lisäksi hyllyt tyhjenevät heti, jos esillepano on viehättävä :) No, onpahan ainakin tekemistä.

      Rakastuin tuohon tuoliin ihan heti sen nähtyäni ja tuntuu, että eteinen on sitä ihan odottanut saapuvaksi! Kerro mummillesi terveisiä :)

      Ihanaa viikkoa sinulle myös Tiia <3

      Poista
  2. Ollappa tuollainen työ! Aivan mahtavalta näyttää! Ihastuttava tuoli!

    VastaaPoista
  3. Huomaan odottavani sun postauksia kuin jännää jatkokertomusta... niin mielenkiintoista on kuulla työstä "romukaupassa" - noista upeista löydöistä puhumattakaan! :) Tuli mieleeni taas se vanha sanonta, kaikella on tarkoituksensa... niin kyllä taitaa olla, kuulostaa nimittäin niin sun jutulta tuo työ.
    Voi Linusta <3 pikaista toipumista!! Kamalia tommoiset tilanteet. Toivottavasti toisen koiran omistaja tajuaa pitää koiransa kiinni tästä lähtien.
    Aurinkoa ja kevään pörinää viikkoosi Marianna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoa on luvassa :) Meiltä löytyy valtavasti myös kankaita (farkkuakin), joten olishan paikka sinullekin ihan aarreaitta!
      Linus toipuu varmasti, vaikka aika säikähdys tuo kyllä oli ja ihan oikeasti pelkäsin jo, että se raivopäinen koira tappaa Linuksen siihen kadulle. Niin koetti kaulaan purra :( Kuulin, että kyseinen koira on hyökännyt useamman koiran kimppuun, joten aika vaarallinenhan tuo on. Omistaja ei taida ihan ymmärtää sen vaarallisuutta.

      Ihanaa viikkoa Ellis <3

      Poista
  4. Oi, oi ollappa täälläkin tuommoinen Aarrekauppa! :D Minähän olisin siellä yhtenään!
    Se että löytää sen oman jutun/työn se on hieno juttu se ja vaikuttaa että sinä olet sen löytänyt!
    Upeita maisemia taas kuvissasi, saa minut ainakin haluamaan seikkailua Norjaan :D
    Ja tuo päärynänkukka <3 aivan upea <3 Ja metsätiikeri lasin takana, niin suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa uskoisi, että onni voi löytyä pelastusarmeijan romulaaarista, mutta niin se vain voi :)
      Päärynä on kyllä kaunis kukkiessaan ja juuri tällä hetkellä on kukinta huipussaan - täytyy siis nauttia kaikin tavoin.
      Hyvää jatkoa viikolle ja aurinkoisia päiviä sinulle Tuitiina <3

      Poista
  5. Ihana työpaikka sinulla!

    Voi Linus parkaa, toivottavasti haavat eivät tulehdu. Tosi ikävä juttu tuollainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin näyttävät jo paranevan, onneksi.
      Menimme aamulenkin ihan toista reittiä, varmuuden vuoksi.

      Poista
  6. Vaarallisen ihana työpaikka sinulla :)
    Voi pientä koiraparkaa, toivottavasti selviää tällä kertaa ilman suurempia ongelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella vaarallinen.....ostin muutaman jutun eilenkin :o
      Koira tuntuu toipuvan, mutta lenkit tehdään ihan eri reittiä nyt!
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  7. Voi Linus-parkaa, kyllä koiruutta nyt koetellaan! Edesvastuuttomia tuollaiset ihmiset, kun antavat arvaamattomien koiriensa liikkua vapaasti. Toivottavasti saavat nyt kunnon sakot ja opetuksen ettei mitään noin ikävää enää koskaan sattuisi.
    Sitten mukaviin asioihin. Onpa ihana, kun saitte vanhempasi vieraaksenne. Ikävä on ollut varmaan kova puolin ja toisin. Mutta jälleennäkeminen on aina sitäkin ihanampi <3
    Makee työpaikka sulla, oikea aarreaitta! Aika vaikea välttyä heräteostoksilta, kun ympärillä on niin paljon kaikkea kaunista.
    Aurinkoista loppuviikkoa Marianna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, laitoin sulle postia mailina :)
      Kyllä tuo kyseinen koiranomistaja aika tollo oli, kun kävimme siellä vielä juttelemassa, eli ilmoitus tehdään.

      Vanhempieni kanssa vietetty aika on kyllä ihan kullanarvoista <3 Harmi vaan, että päivät kiitävät ohi aina niin vauhdilla, kun yhdessä ollaan ja siksipä olen nyt päättänyt tulla heinäkuussa Suomeen.

      Ihanaa viikonloppua sinulle Teija <3

      Poista
  8. Onpas sinulla vaarallinen työpaikka!!! Tuollahan olisi vaikka mitä kivaa. Mikä siinä on, että jotkut koirien omistajat eivät halua huomata oman koiransa vaarallisuutta. Ajatteleppas jos se hyökkäisi pienen lapsen kimppuun? Toivottavasti koirasi toipuu. Hyvästien sanominen on minusta aina yhtä vaikeaa. Ei siihen koskaan totu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomailla puolet elämästään asuneelle hyvästit ovat osa arkista elämää.
      On hyvästelty ystäviä, perhettä, naapureita ja monia sitä kaipaa jatkuvasti. Näin varmasti sinullakin.
      Ulkomailla asumisella on kova hintansa! Sydän on palasina maailmalla ja niissä palasissa on monta tärkeää ihmistä.

      Ihanaa viikonloppua sinne vihreyteen <3

      Poista
  9. Norja on niiden haavemaideni listalla, joissa olisi kiva käydä.
    Bongasin kuvistasi erään tutun esineen, jonka lapsena näin isovanhemmillani. Yhä myynnisssä näköjään samoja esineitä. :D Upea kissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Näiden esineiden joukossa on paljon lapsuuden muistoja mummoloista, maalta jne. Ihanan nostalgista!
      Yksi työkavereistani on puuseppä ja hän näyttelee meille aina vanhojen huonekalujen hienouksia - ne ovat aivan omaa luokkaansa :)
      Kissa kiittää :)

      Poista
  10. Voi mitä aarteita sinulla on töissä ympärilläsi! Vaarallinen paikka :) Paranemisia Linukselle! Hurjaa, jos tuon hyökänneen koiran omistajat eivät tajua koiransa rajuutta. Toivottavasti koira saadaan kuitenkin kuriin. Tervetuloa tänne Turkuun kesällä! Ikävää vanhempiisi helpottaa varmasti kun tietää, että näette kesällä uudelleen. Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset