Ilmastopakolaiset katolla

Ihan alkuun: Tervetuloa uudet lukijat :) 

Istun aurinkoista syyskuun loppua puutarhassani ja ihmettelen elämää.
Laakeri kukkii taas kauniina, eføy (muratti) on kohta kukassa sekin ja valtava määrä hunajantuottajia ahertaa yhä pihallamme.
Syyskuu on ollut lämmin ja kesäinen kahviherkkuni frape maistuu vieläkin parhaalta nimenomaan ulkona.

Ajatukset karkaavat kuitenkin jatkuvasti Suomeen ja huoli siellä vallitsevasta vihaisesta ilmapiiristä painaa mieltä. Mitä Suomessa siis oikein tapahtuu?

Tuttavani kertoi mm. anarkistien katujen valtaamisesta, joka oli eräänä lauantaina osunut juuri hänen kotikadulleen. Katu oli suljettu anarkistien autoilla (niillä roudattiin keikkakamoja ja olutta), mutta tapahtuman yhtenä tarkoituksena oli saada autot pois Helsingin kaduilta ..... Kylteissä luki: kadut pois porvareilta ja eliitiltä! 
Tuttavani ei ollut päästä poikansa kanssa talostaan ulos, sillä isoja raavaita miehiä istui heti ulko-oven takana. 
Tilanne oli ystävättäreni pojalle pelottava, sillä 6-vuotias ei saattanut ymmärtää, että nämä ihmiset eivät päästäneet heitä heidän omalla autollaan heidän omasta kodistaan lauantain ruokaostoksille.  
Kovaääninen musiikki raikui pitkälle iltaan, katu jätettiin törkyiseksi ja kaikki tämä tehtiin IHMISYYDEN nimeen! 
Ihmisyyden nimeen? Entä ystävättäreni, joka tekee koko viikon pitkää työpäivää ja koettaa hoitaa tuikitärkeät ruokaostoksensa lauantaisin? Entä pieni 6-vuotias? 
Ihmisyys heitä kohtaan taisi unohtua tai sitten se vain ei ollut niin tärkeää.

Samaan aikaan luin suomalaisista lehdistä polkupyöräilijöiden taistelusta autoilijoita vastaan ja varsin aggressiiviselta vaikutti ilmapiiri senkin uutisen tiimoilta. 
Joukkoliikennekin oli yht'äkkiä pyöräilijän vihollinen. 

Suomalaiset keskustelupalstat ja kommentit ovat huolestuttavan vihamielisiä lähes asiassa kuin asiassa ja aivan järkyttyneenä olen lukenut parin suomalaisen bloggaajan saamia kommentteja - siis kyse on tavallisista naisista ja blogeista, jotka ovat sellaisen vihan kohteena, että vatsaa ihan kivistää ja kurkkua kuristaa, kun moisia vihakommentteja lukee. Niistä huokuu jopa sellainen "lynkkaustunnelma"-

Sama koskee somekeskusteluja maamme talousasioista, työllisyydestä ja sitten tietenkin.......sokerina pohjalla - pakolaisista! 

Tilanne huolestuttaa! 
Sanat ovat sanoja (some on some), mutta sanat muuttuvat usein teoiksi... sitä ei pidä unohtaa :(

Pakolaisista voisi kirjoittaa pitkään ja hartaasti. Suomen tapahtumat löytävät tiensä norjalaisiinkin iltauutisiin - mikäs sen mukavampaa :(

Mikä tekee Suomesta niin vihamielisen? Huonot ajat eivät mielestäni syyksi riitä!
Mikä tuottaa niin huonoja "päähänpistoja", että ihminen uhkailee tai käyttää väkivaltaa toista ihmistä kohtaan? 

Toivon hartaasti, että Suomessa löydetään takaisin rauhan polulla, on kyse sitten astelmasta: sienestäjät vastaan koiranulkoiluttajat, autot vastaan pyörät, anarkistit vastaan eliitti / tavallinen työssä käyvä äiti, kantasuomalainen vastaan pakolainen, bloggari vastaan lukija. 

Miten te Suomessa asuvat koette tilanteen ja tunnelmat? Vaikuttaako ilmapiiri kenties pahemmalta täältä kaukaa katsottuna? 


Palaan takaisin puutarhaani ja sen rauhaan. Viha ei kasva täällä, joten kitkettävänä on vain rikkaruohoa. Täällä on perhosia ja pupuja.... ei puutu kuin se unicorn :D

















Minä olen elänyt mamuna lähes koko aikuisen elämäni. Olen lähtenyt maailmalle halusta löytää jotakin uutta. 

Jos olisin kolmen pienen lapsen isä Bagdadista ja oma isäni olisi kuollut pommi-iskun uhrina autoonsa, saattaisin lähteä turvattomasta kaupungistani Suomeen parempaa elämää etsimään. 
Sen kummempana en tilannetta näe ja se johtuu siitä, että olen itse lähtenyt maailmalle paljon kevyemmästä syystä. Enkä ole ainoa matkaaja. 
Moni suomalainen on tullut tännekin nimenomaan työn, paremman palkan ja elintason perässä. 



Pakolaisia on monenlaisia ja niitä löytyy eläinkunnastakin. Nämä kuvan pakolaiset ovat ilmastopakolaisia ja herättivät minut perjantaiaamuna kokoontuessaan "lentokentälle". 
Valtava parvi istui meidän ja naapuritalomme katolla ja departure time oli heti klo 08 jälkeen. 
Onnekkailla on siivet :)
Kritiikkiä tipusille metelistä ja katon siivottomaksi jättämisestä ;)







Mutta nyt tipusista vieläkin leppoisempiin tunnelmiin ja Marianna-mamun syysihastuksiin! En kykene koskaan jättämään postauksiani synkkien asioiden pariin, vaan kevennys on tehtävä - niin tälläkin kertaa. 


"Eivät ne surut suremalla poistu"...., mutta mieltä voi piristää vaikkapa väreillä.
Minä lainasin sävyt uusiin syysilostuttajiini suoraan omalta pihaltamme :) 



Max Factorin sävy nr. 837 Sunbronze ihastutti kanervamaisella lämmöllään heti!











Ruosteenpunainen neuletakki on Lindexin syysmallistoa. Väri ei ole välttämättä ihan omani, mutta ihastuin sen voimaan. Huivi korjaa värin kasvoja vasten, joten eiköhän tälle syksyn mittaan käyttöä löydy.
Pihallamme tapaamani perhonen olisi sopinut hienosti olkapäälle asua täydentämään, vai mitä? Sama voimakas ruosteenpunainen silläkin asuna :D






Pientä hauskaa löytyi myös eilen H&M:stä - ihan pikkurahalla - eli, cashmere haze body mist, joka tuoksuu miellyttävän pehmeältä ja intuition shower cream, joka sisältää mm. oliiviöljyä.

Cosmica on taas yksi suosikkisarjoistani ja löytyy apteekin hyllyiltä. Atooppisen ihoni vuoksi turvaudun toisinaan apteekin kosmetiikkasarjoihin ja Cosmicaan olen todella tyytyväinen. 
Miedot ja miellyttävät tuotteet sopivat siis herkällekin ja tällä kertaa ostin silmänympärysvoidetta yli 40-vuotiaalle sekä värillisen päivävoiteen, joka antaa juuri sopivan aurinkopusun syksyn jo vaalentamille poskille. 


Ruostetta, kanervia ja auringon pusuja - siinä piristykset lokakuun alkuun!











Ihan lopuksi vien teidät kurkistamaan Stavangerin keskustaan todistaakseni jälleen kerran, että valokuvaaminen auttaa näkemään paremmin! 
18 vuotta olen kävellyt tämän joonialaisen pylväsparin ohitse huomaamatta niitä!
Tiistaina vein tyttäreni ostoksille ja napsin samalla pari kuvaa keskustasta - huomasin pylväät :)  
Puutalokaupungin kaupunkimainen hienous - tiilirakennus ja joonialaiset pylväät, olkaapa hyvät! 




Näin täältä vuonosta tällä kertaa....olihan sitä asiaa taas!


Oikein hyvää ja rauhaisaa viikon jatkoa & lokakuuta kaikille :) 






Vi snakkes, Marianna









Kommentit

  1. Kyllä täällä onneksi paljon on hyvääkin, mutta valitettavasti ne ikävät jutut nousevat aina enemmän esiin.... Ja kai teillä siellä Norjassakin jonkinlaista probleemia jossain muodossa on? Ainakin tänään on kaikissa lehdissä juttuja tästä Beivikistä ja siitä, kuinka hän aikoo näännyttää itsensä kuoliaaksi. Vieressä onkin sitten uutinen, missä pakolaismiehet osoittavat mieltänsä Oulussa, kun vastaanottokeskuksen ruoka ei ole ollut tarpeeksi maittavaa. Jos haluaisi pitää hyvän fiiliksen yllä, ei kannattaisi lukea yhtään mistään mitään (muuta kun rakkausromaaneja ja sisustuslehtiä).
    On totta, että tämä maa on jo monessa muodossa todella kahtiin jakautunut ja molempien ääripäät vain ruokkivat vihaa ja lietsovat pahaa fiilistä. Vituttaa, jos ihan suomeksi sanon. Täytyy vissiin harkita muuttoa Norjaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan :)
      Vaikeita aikoja eletään ja eniten pelottaa juuri tuo vihan lietsominen. Media tuntuu ruokkivan tunnelmia ja heittävän bensaa tuleen - se on ainakin vaarallista.

      Meillä on todellakin täällä tämä Breivik, joka on pitänyt omaa show:taan vankilassa alusta asti. Nyt hän uhkaa nälkälakolla, koska ei jaksa enää?!
      Vankilan henkilökunta on aikaisemmin kertonut, että Breivik tekee heidän työstään uuvuttavan, koska hän vaatii jatkuvasti jotakin ja puhuu lakkaamatta omaa manifestiaan. Hän vie valtavasti vankilan resursseja.
      Norjan laki kieltää puuttumisen nälkälakkoon esim. pakkoruokinnalla, joten katsotaanpa mitä Breivik tekee.

      Norjassa arvioidaan, että jouluun mennessä turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut 16 000 tälle vuodelle ja kunnat asuttavat tänä vuonna pysyvästi noin 11 000 ihmistä. Norjaan tulee tällä hetkellä vähemmän väkeä, kuin Suomeen - ensi kertaa historiassa varmasti, mutta tulijoita riittää yleensä ihan tasaisesti.

      Ilmapiiri täällä on kuitenkin aika erilainen ja mitään lietsontaa ei ole, paitsi joissakin pienissä ääriryhmissä, mutta ne eivät niinkään saa palsta- tai tv-tilaa. Norjassa on niin valtava määrä "mamuja", että asia ei samalla tavalla kiihota, kuin mitä Suomessa.
      Minulla on aika monta pakolaistaustaista ystävää ja työtoveria, joten tunnen ihan pahaa oloa, kun luen suomalaisia kommentteja esim. Irakin kurdeista.

      Sellainen ihmisten objektivisointi massaksi on vaarallista. Ei haluta nähdä yksilöitä, vaan pelkkiä "pakolaismassoja" ja niinhän sitä on perinteisesti väkivaltaan kyetty (esim. juutalaiset). Se huolestuttaa eniten.

      Tuosta ruokajutusta tuli kyllä paljon ajatuksia mieleen, mutta mietin sitä tilannetta myös ihan psykologiselta kannalta. Ihminen on aikamoisessa stressitilassa, kun hän asuu laumassa jossakin majoituksessa, vieraan kielen ja kulttuurin parissa. Reaktiot saattavat kohdistua juuri ruokaan (näin jopa aikoinaan vaihto-oppilasryhmässämme LA:ssa heti sinne tultuamme).
      Maitopohjaisia ruokia ei muualla maailmassa juurikaan harrasteta, kala ja maito yhdessä ovat monissa maissa fyifyi.....ilmeisesti lämpimässä kehittyvien bakteerien vuoksi.

      Vaikeita asioita.
      Toivottavasti kaikki rauhoittuu jossakin vaiheessa ja mitään todella ikävää ei tapahdu.

      Minulla on muuten myös ystävätär, joka ei enää seuraa uutisia - hän heittäytyi kylmästi juuri kaunokirjallisuuden ja sisustuslehtien pariin - ainakin hetkeksi! Sanoo sen auttavan :) Kokeillaanko?

      Poista
  2. Suomi on tällä hetkellä polarisoitumassa niin asenteissa, arvoissa kuin elämisessä yleensäkin. Se näkyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelottava kehitys.
      Ahdistaa ihan ajatella seuraumuksia :(

      Poista
  3. Kyllä on maailman meno muuttunut pienessä ajassa. Kukapa olisi vielä keväällä uskonut että syksyllä eletään tällaisten asioiden äärellä. Kauniita kuvia jälleen ja ihana neuletakki! Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Toivotaan, että uuteen kevääseen mennessä rauhoittuu. Asioilla on tapana järjestyä, toivottavasti tälläkin asialla.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle myös <3

    VastaaPoista
  5. Kaiken ahdistuksen ja epätietoisuuden keskellä olet luonut kauniit kuvat taas meille lukijoille!
    Tilanne on arkaluontoinen Suomessa ja muuallakin juuri nyt.

    Laakeripuu on hurmaava ja kuvat taas ihastuttavat!
    Kottaraisineen kaikkineen!
    Rauhallista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia ja viisaita ajatuksia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset