Huuruisia kuvia

Kuvapostausta pukkaa taas!

Eilen satoi, yöllä olikin sitten kylmää ja kirkasta ja nyt asteita on +4. 
Aurinko on kiivennyt siniselle taivaalle ja aamulenkki Linuksen kanssa oli mannaa silmille ja sielulle :)
Otin kameran mukaan, vaikka tuohon tutulle polulle vain mentiinkin, joten tässä aamulenkkimme kuvina.








Aurinko sulattaa lumiset kiteet.











Aina ei todellakaan tarvitse lähteä niin kauas. Tuttu polku tarjoaa elämyksiä sekin ja tälläkin kertaa tavattiin kulttuurimaisemaa hoitavat villilampaat, lukuisa määrä pikkulintuja ja mustavariksiakin. 
Aurinko on nyt vaihtanut vähän isommalle vaihteelle, joten saattaapi olla, että kahvin voi juoda tuossa terassilla :)

Olen kyllä niin kiitollinen tästä luonnosta ympärilläni, maailman mukavimmasta lenkkikaveristani (Linus tietenkin) ja kamerastani. 
Nämä asiat pelastavat päivän kuin päivän! 
Olen kiitollinen myös perheestäni ja siitä kaikesta hyvästä, jota tielleni yhtenään tupsahtaa. 

Siksipä en jaksa surra nytkään, vaikka psoriasiskäteni kukkivatkin ja uusi sytostaattihoito tekee pahoinvoivaksi muutaman päivän viikossa. Päinvastoin! 
Saamani annos on huomattavasti syöpälääkitystä pienempi (jos joku nyt ihmettelee, niin kyllä, solunsalpaajilla hoidetaan myös psoriasista) ja pahoinvointini varsin pientä verrattuna siihen, mitä suuremmat annokset teettävät. 
Olen kiitollinen terveydestäni (miinus psori, joka saisi painua hiiteen) ja samalla toivon mielessäni valtavasti voimia ja urheutta kaikille heille, joilla tämä lääke on arkipäivää suurina annoksina. 


Eilen oli sellainen yökkäyspäivä, että koetin pitää itseni työn touhussa. Hain puutarhasta peikonpähkinää ja rakensin lasipulloon Pentikin tipuille talvipuun. 
Siitä tuli oikein soma!
Paistoin myös joulutähtiä ja illalla ne jo maistuivat minullekin :)



Sellaista menoa vuonossa siis tänään!
Ensi viikolla minä ja tytöt olemmekin jo Suomessa ja aivan toisissa maisemissa. Mielessäni soikin jo vanha tuttu "I'm driving home for Christmas".......ihanaa nähdä rakkaat kasvot ja saada jalat oman maan kamaralle!

En tiedä, ehdinkö enää ennen joulua postailemaan, mutta instaan tulen laittamaan kuvia joka tapauksessa, joten käykää kurkkimassa :) (löytyy vuononkimallus -nimellä).


Mukavaa joulukuun 15. päivää ja viikon jatkoa.

Vi snakkes, 
Marianna

Kommentit

  1. Kauniit kuvat ja niin ihanaa nähdä edes kuvissa tuota auringonpaistetta. Ikävä kuulla että vointisi ei ole paras mahdollinen. Toivottavasti lääkkeet tehoavat ja saat viettää kivuttoman joulun. Ihanaa joulunalusaikaa sinulle ja tervetuloa suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Suomi parantaa varmasti kädetkin - paremmin kuin myrkyt :)

      Poista
  2. Mahtavia kuvia! Toivon koko sydämestäni, että kätesi psoriasis helpottaa.

    Oikein hyvää Turun matkaa teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sussi <3
      Turusta tulee joulupostaus ja toivottavasti paremmilla käsillä :)

      Poista
  3. Niin kauniita kuvia. Oijoi.

    Suomeen olemme mekin jouluksi lähdössä, joten luulen ymmärtäväni sitä sisällä kutkuttavaa odotuksen ilohyrinää ;). Olen varma sen tervehdyttävästä vaikutuksesta myös käsiisi. Ihanaa reissua joulurauhan kaupunkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :)
      Matkakuume todellakin "kiusaa" jo, mutta onneksi hyvällä tavalla.
      Oikein hyvää matkaa ja ihanaa joulua sinulle ja perheellesi myös <3

      Poista
  4. Kaunokaisia nuo villilampaat :) Iloa joulun odotukseen!

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat!
      Oikein hyvää joulun odotusta sinne myös :)

      Poista
  5. Ihana luonto!
    Kauneinta joulun aikaa sinne Norjaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset