Pienen torpan joulutunnelmaa


Täällä meillä päin koettiin viikonloppuna sellaiset sademäärät, että naapurikaupunkimme Egersund jäi eristyksiin ja osa sen asukkaista jouduttiin evakuoimaan kodeistaan.  
Poutainen maanantai pelasti onneksi suurimmilta vahingoilta ja pieni toive vähän paremmasta säästä ehti jo mielessä syttymään sekin,  mutta turhaan.......tänään sataa taas.

Viime viikolla koettiin yksi poutainen päivä, torstai, jonka me onnelliset vietimmekin maalla. 
Harmaa taivas ei haitannut yhtään, sillä se ei satanut pisaraakaan. 
Miten ihanaa olikaan kuljeksia rannalla, keräillä joulukoristemateriaaleja pihapiiristä ja ihmetellä vuorilta tulevan puron vesimassoja - puro kohisi kuin koski ikään.
Kaukana vuorilla oli jo vähän luntakin ja siitähän sen sitten tietääkin, että meneillään oleva vuodenaika on talvi! 

Vuono nyt todella hiljainen ja venevajan katolla istunut harmaahaikara taisi olla ainoa näkemämme lintukin. 

Pikkuinen torppamme koristeltiin jouluun ja sitten nautittiin eväsleipiä ja glögiä hiljaisuutta kuunnellen. 











Mökin koristeet ovat paljolti omasta pihasta. Sisälle vien havuja, viinmarjapensaanoksia ja käpyjä.
Ihanat servetit ovat lahja ystävättäreltä - kiitos rouva P. 

Ulkona saattaa vaikuttaa harmaalta, mutta kun luonnossa kulkee ja sitä tutkii, löytyy sieltä valtavan paljon hienoa ja värikästäkin. 






Ihanaa sammalta mökin ympärillä.




Mustikanvarpuja on kiva käyttää jouluasetelmissakin. 
Ne kukkivat sisällä lämpimässä ja tuovat siten pienen kesätervehdyksen mukanaan. 



Mökkiterassin koristeet on helppo tehdä näin. Näistä ei tarvitse kantaa huoltakaan, sillä ne säilyvät hyvinä sateellakin. 
Päärynäpuunoksia, mustikkaa, sammalta, havuja ja käpyjä.





Ulkoilun jälkeen on ihana istua tuvassa ja katsoa ikkunasta vuonoon ja vuorille. 




Ilta pimeni ja paluu kaupunkiin oli edessä. Yksinkertaiset jouluvalot viinimarjapensaan oksaan kierrettyinä ovat juuri mökille sopiva valokoristus. 
Mökin kauneus on nimenomaan sen yksinkertaisuudessa. 




Kotimatkalla kuvasin vielä lauttasatamaa. 





Sunnuntaina vietettiin sitten Itsenäisyyspäivää ja tämän vuoden koristelut täällä meillä näyttivät tältä. 
Ylen Areenan kautta ihastelin linnanjuhlien pukuja ja tunnelmia, liikutuin Veteraanin iltahuuto-laulusta Presidentille ja kauhistelin mielenosoitusrähinöitä Helsingin kaduilla.
Suomi on sydämmessä ja kyynel herkässä.  



Sairaslomani jatkuu yhä, mutta osan töistäni pystyn kuitenkin hoitamaan ihan kameran ja datan avulla. 
Tänään jaoin ideoitani vähän erilaiseen joulukoristeluun vanhojen tuolien avulla. 
Meillä on romukaupassa jatkuvasti aivan ihania vanhoja tuoleja ja minä suorastaan rakastan niitä. 
Oma tuolini (kuvissa) on ostettu romukaupastamme ja kaunistaa eteistämme, mutta tänään se pääsi photoshootin tähdeksi. 
Vanha tuoli voi muuttua joulusaduksi hyvinkin pienellä vaivalla ja tässä kolme ideaani joulutuolille. 

Ensimmäinen tuoli on tehty jouluelokuvan Three wishes for Cinderella (norjaksi: Tre nøtter til Askepott), joka on täällä Norjassa rakastettu jouluelokuva. Se näytetään tv:ssä joka joulu ja monelle sen katsominen on tärkeä perinne.







Toinen tuoli on talviaiheinen ja koristeltu ainoastaan valokranssilla. No onhan siinä tyttären pipokin :)




Kolmas tuoli on joulupukille. Sitä vartioi pähkinänsärkijä ja pukille on laitettu glögilasi valmiiksi. 
Tämä tuoli on varmasti lasten mieleen ja varsinkin, jos tuo glögi tuosta yön aikana katoaa ja lahjat ilmestyvät tilalle. 



Vanhat tuolit maksavat meillä romukaupassa 10 - 15 euroa kunnosta riippuen ja muuntuvat siis joulukoristeeksikin.....sen lisäksi, että niitä voi käyttää ihan istumiseenkin!



Kunpa tuo sade nyt lopettaisi jatkuvan rummutuksensa ja tuuli menisi menojaan! 
Olisi mukavaa saada vähän talvisempaa säätä ja unelma valkoisesta joulusta elää yhä! 
Suomessa taitaa olla yhtä märkää ja myrskyt ovat riehuneet pitkin Pohjolaa, joten tämä Norjan rannikolle tyypillinen talvisää ei ole enää vain meidän ilomme ;) 

Toivottavasti piditte mökkipäivästä ja tuoleista :) 

Voikaahan hyvin ja mukavaa viikon jatkoa kohden kolmatta adventtia!

Vi snakkes, Marianna








Kommentit

  1. Pidin tosi paljon, sekä mökkipäivästä, että tuoleista!
    Sinä osaat loihtia kauneutta ympärillesi kaikesta, se on upea taito ja lahja. Tuoli, joka muuntuu joulusomistukseksi... kukapa sellaista muu olisikaan keksinyt! :)
    Mä taas kannustan sua kirjan tekoon! Tästä kaikesta sun ihanasta luovuudesta ja estetiikasta syntyisi ihana kirja. Löytyy valmiina upeat puitteet, taitava kuvaaja ja kirjoittaja, loputtomasti ihania ideoita, romukauppa, josta teet löytöjä sekä Norjan kaunis luonto, joka tarjoaa myös omat antimensa kauniisiin kattauksiin ja kausikoristeisiin...
    Ihania ja kiireettömiä joulukuun päiviä sinne, Marianna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kirja varmasti vielä tuleekin - se on ajatuksissa. Kausikoristelu on yksi lempipuuhistani ja tämä mahtava luonto todellakin inspiroi ihan rajattomasti. Joskus tuntuu, että ideat suorastaan kuplivat päässä.
      Romukauppa on toinen inspiraation lähde ja sairasloma kismittääkin juuri siksi, etten pääse käsiksi töihin. Työtoverit kaipaavat minua ikkunoita laittamaan ja ideoimaan.

      Kiitos Ellis kannustuksesta, se merkitsee minulle paljon <3 ..ja kun se kirja ilmestyy, löydät taatusti kiitokset siitäkin :)

      Täällä paistaa muuten aurinko :D
      Mukavaa jatkoa viikolle <3

      Poista
  2. Kyllä on taas niin kaunista siellä! Mijua ei toisaalta haittaa yhtään vaikka ei tulisi lunta ollenkaan. Pidän myös kauniista vihreydestä sammalmättäillä. Upea tuoli ja ovatpa ne kaupassanne edullisia! Mieluusti ottaisin tuollaisen prinsessatuolin meillekin. Mukavaa viikonjatkoa sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa tuoleissa on todellakin sitä jotakin! Niiden kauniit yksityiskohdat kiehtovat ja ne toimivat upeina katseenvangitsijoina huoneessa kuin huoneessa.

      Sammalmättäitä täällä meillä riittää ja ne luovat usein sellaisen satumetsätunnelman. Paksu, vihreä sammalmatto on mitä ihanin materiaali sekä joulu- että pääsiäiskoristeisiin. Itse kyllä ilahtuisin, jos saisin nähdä ne edes hetken verran lumen koristamina.

      Oikein mukavaa jatkoa viikolle AnniK <3

      Poista
  3. Aivan ihana tuoli, ja mikä hinta! Teillä on niin ihanaa siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täällä paistoi aurinko ja oli kyllä niin kaunista. Instassa on pari kuvaa aamulenkiltä :)

      Mukavaa viikon jatkoa Piupau <3

      Poista
  4. Glögihetki tuvan lämmössä on joulunodotusta
    parhaimmillaan! Voin vain kuvitella kuinka
    upealta talvinen vuonomaisema pöydän ääreltä
    katsottuna näyttääkään.
    Tuo vanha tuoli on joulun taikaa tulvillaan.
    Ihania somistuksia kaikki kolme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija :)
      Kauneinta on, kun vuorilla on ihan kunnolla lunta, aurinko paistaa ja meri on tyyni. Toivon, että näemme vielä senkin tässä talven kuluessa.

      Mukavaa joulun odotusta sinulle <3

      Poista
  5. Kaunista, lempeää ja viihtyisää on torpallasi. Tekee mieli jäädä sinne tunnelmoimaan, paeta hetkeks pois arjesta. Viihdyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että viihdyit :)
      Niinhän se on, että torpalta on aina vaikeaa ja vastenmielistä lähteä kaupunkiin. Koirankin joutuu kantamaan autoon, koska muuten ei suostu tulemaan.

      Mukavaa joulukuista viikkoa sinne teille <3

      Poista
  6. Ihanat kuvat!

    Täälläkin sataa ja tuulee kovasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tänään täällä pilkahti jo aurinkokin - se oli mahtavaa! Nyt sataa taas.

      Poista
  7. Todella kauniita tuoleja eikä ole hinnalla pilattu. Ostaisin heti jos olisi jossain lähellä. Jonain kauniina päivänä kyllä ilmestyn ihanaan romukauppaanne :) Ja kuinka kauniisti oletkaan taas pöydän laittanut <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  8. Oi, oi ja oi - blogisi huokuu sellaista hyvääoloa, ettet uskokaan. Kuviasi katsoessa irtaantuu aina omalta tuoliltaan ja lähtee mielikuvamatkalle sinne teidän suunnalle. Tuo tuoli on aivan ihana ja kaikki kolme stailausta kauniit. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3
      On niin kiva tietää, että blogi tuottaa hyvää mieltä, sillä sehän sen tarkoitus nimenomaan onkin :)

      Oikein rentouttavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Lämpöinen ajatus sinne.
    Toivottavasti saat kätesi taas pikaisesti kuntoon, että pääset toteuttamaan ideoitasi täysipainoisesti. Meitä blogisi lukijoita kyllä hemmotellaan kauniilla kuvilla kaikesta huolimatta. Kiitos taas ihanista tunnelmista <3

    VastaaPoista
  10. Lämpöinen ajatus sinne.
    Toivottavasti saat kätesi taas pikaisesti kuntoon, että pääset toteuttamaan ideoitasi täysipainoisesti. Meitä blogisi lukijoita kyllä hemmotellaan kauniilla kuvilla kaikesta huolimatta. Kiitos taas ihanista tunnelmista <3

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvat piristävät tässä tylsän pimeässä illassa. On totta että luonnosta löytää jos jonkinmoista materiaalia, itse katselen aina sillä silmällä metsässä kävellessä mitä löytyy. Kaunis tuoli, vihreä kranssi sopii kuin nenä päähän tuolin selustalle. hyvä väripari. Mukavaa iltaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on tosiaankin se paras materiaalivarasto ja luovuuden lähde!
      Päivä on vain tällä hetkellä niin lyhyt (täälläkin on niiiiin pimeää), ettei sinne tahdo oikein ehtiä.

      Oikein kivaa viikonloppua sinulle :)

      Poista
  12. Ihania kuvia, tulvillaan tunnelmaa. Ihailen myös taitoasi ottaa luonnosta vaikutteita (ja materiaalia) koristeluun. Kauniita luonnollisia asetelmia. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia :)

      Mökin rauhassa sitä inspiroituu paremmin, kuin kaupungissa - sama juttu varmasti monella muullakin.

      Mukavaa viikonloppua sinulle :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset