Lupauksia keväästä


Torstai on toivoa täynnä....ja ainakin toivoa keväästä!

Katsokaapas mitä minä kukkapenkissäni eilen havaitsin!!! 
Kyllä, kevät se siellä pinnistelee talven mullista valoon ja sama tapahtuma on käynnistynyt istutuspurkeissanikin :) Mikä riemu!!!
Sukset eivät ole minun juttuni, mutta puutarhassa möyriminen on, joten minun kevääni alkaa tavallaan jo tästä - sanokoot ihmiset mitä tahansa!


Tämä on lupaus keväästä, ilosanoma talven väsyttämälle, energialähetys äiti maalta!






Aamulenkillä huomasin myös magnoliapuun olevan nupullaan! Voitteko kuvitella, että hymyilin (taisin jopa tervehtiä sitä) nuppuja kuvatessani?  
Oksista innostuneena nappasin pihapuusta pari oksaa ja tein niistä lasilyhtyihin pienen "oksahässäkän" (Riviera Maisonin lyhdyt sisäkkäin).






Sääkin oli tänään sellainen keväisen oloinen, eli vaihtelu auringosta raekuuroihin oli nopeaa. 
Kävimme Linuksen kanssa moikkaamassa lampaitakin ja auringon tullessa esiin tuntui niin valtavan keväiseltä ja lämpimältä. 

Alueemme korkein lämpötila tälle viikolle mitattiinkin muuten tiistaina lähellä mökkiämme. Mittari hujahti tuolloin +15 asteeseen, mikä taisikin sitten olla uusi lämpöennätys tammikuulle. 

Alla aamulenkkikuvia tältä päivältä.









Aamulenkin jälkeen vietin pienen lounashetken LevLandlig -lehden parissa. Haaveilen itseni maalle ja uusia ideoita & sekä mielitekoja putkahtelee mieleen kuin pistokkaita mullasta :D  
Syksyllä löytämäni Arabian lautaset ovat muuten nyt oikein trendikkäät, sillä juuri tuo lautasten sininen väri on nyt very much in style!   
Viime vuoden löydöistä nämä lautaset ovat kyllä se paras ja rakkain löytö - suomalaista iki-kauneutta Norjaan eksyneenä....ja nyt "pelastettuna" rakastavaan suomalaiseen kotiin!

Kahvit terassilla jäivät juomatta, sillä raekuuro yllätti juuri lounasaikaan, mutta mitäpä tuosta - olihan minulla pajunkissoja olohuoneessakin.





Norjan rannikolla asuminen on kyllä mielenkiintoista, sillä vaikka tänään inspiroiduinkin  keväisiin ajatuksiin, saamme jo huomenna varautua ihan kunnon ekstreemimyrskyyn. 
Myrsky on nimeltään Tor ja se lähestyy Norjan rannikkoa aikamoisella voimalla. Varoituksen mukaan tuuli yltyy huomenna jopa 35-40m/s:ssa, joten lähdenpä tästä jo nyt puutarhaan sitomaan ;) ja irtaimistoa varmistamaan. 

Lauantaina arvon muuten sen pipon voittajan - mikäli emme ole lentäneet taivaan tuuliin - joten muistakaa seurailla blogia. 
Koetan saada postauksen (jossa voittajan nimi) tänne heti sunnuntaina!


Voikaa hyvin,

Marianna






Kommentit

  1. Tässä postaukseessa on vahva kevään tuoksu, miten ihanaa!
    Meilläkin täällä Turun seudulla talven selkä taittuu pikkuhiljaa, lumet ovat sulaneet pois leudon sään myötä ja valon määrä on lisääntyy päivä päivältä.
    Sun välipalanäkkäri on minukin suosikkini, avokado ripauksella maustetta maistuu mahtavalta.
    Aurinkoista viikonvaihdetta ystäväni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Avokadoa menee täällä meillä ihan hurjat määrät, koska tytötkin siitä pitävät. Näkkäri, avokado ja ripaus sitruunapippuria on mun lounassuosikkini :)
      Äitini tuossa kertoikin, että Turussa talvi on mennyttä ja lumi sulaa vauhdilla - ihanaa varsinkin valon lisääntyminen, eikö?

      Hyvää viikonloppua koko perheelle <3

      Poista
  2. Ei ole todellista! Tiedän, että siellä ollaan edellä, mutta nyt on vasta tammikuu. Tosin mun mieli on jo jossain huhtikuun paikkeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kati, sinun pitäisi asua täällä!
      Äitini, myös puutarhaihmisiä, aina tätä asiaa ihmetteleekin. Syy meidän ilmastoomme on Golfvirta, mutta myös se, että saamme mereltä jatkuvasti lämpimiä matalapaineita. Siksi +15 saattaa olla lämpötila niin tammikuussa kuin kesäkuussakin.
      Meillä ei ole routaa, eli jos vähänkin kaivan tuota kukkapenkkiä, tavoitan sekä kastemadot että muut ahertajat.
      Sinua saattaisi kiinnostaa tämä linkki: florogfjare.no. Se on puutarhaihmiselle ihan unelmaa, eli saari tässä meidän vieressä. Tropiikin mahdollistavat lämpimät ilmavirrat, jotka osuvat tänne.

      Joko muutat? :)

      Poista
  3. Voi ihanuutta, keväistä vihreää kukkapenkissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tänään myrskyää niin, että talo paukkuu liitoksissaan. Tor on saapunut ja voimistuu iltaa vasten. Huh mitä tuulenpuuskia!

      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  4. Mikä ihana merkki keväästä... ja sit taas tuo myrsky, HUI!
    Myrskystä huolimatta oikein mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  5. Kevät se kurkistelee puutarhoissa ja luonnossa täälläkin.
    Kuva Arabian lautasesta vei ajatukset Suomen kesäkotiimme, jossa meilläkin on käytössä noita mieluisia maalaismaisema-astioita.

    VastaaPoista
  6. No tuo on kyllä selvä kevään merkki kun vihreyttä puskee mullasta! Täällä meillä vielä maa lumen peitossa. Toivottavasti myrsky ei tee siellä teillä pahoja tuhoja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ei voi olla totta...kevät siis on tulossa...täällä ei tule muuta kuin lunta :)

    VastaaPoista
  8. Voi olispa täälläkin kevät noin pitkällä! Täällä on tosi liukasta ja tällähetkellä vettä lorottelee valtoimenaan ikkunanpieliin...
    Ihana kun kevättä voi ihailla kuviesi voimalla. Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset