Sydänlenkki


Voi katsokaa mitä lenkkipolkuni varrella on tapahtunut! 
Ensimmäiset karitsat ovat syntyneet ja sulattavat nyt sydämiä hatarilla koivillaan keikkuen! Uteliaina ne tutkivat maailmaa, hyppelevät, puskevat ja ilakoivat lauman vartioidessa ympärillä. 
Voiko mitään suloisempaa ollakaan? 

Pikkuinen oinas?




Äidin vierellä on turvallista tähystää merelle.


Pienet veijarit ovat hellyyttävä näky ja niitä jaksaa ihailla pitkään. 



Viikonloppuna pistäydyimme myös mökillä valkovuokkoja ja muuta kaunista ihailemassa.
Syreenissä olikin jo suuret lehdet, viimeiset narsissit kukkivat yhä ja keräsivät luoksensa perhosia.





Mökiltä jatkettiin lenkille ja kohteeksi valittiin mökin lähellä oleva Tau ja siellä sijaitseva Hjerterunden-lenkki (sydänlenkki).
Tämä ulkoilupolku on sydämen mallinen ja tekee taatusti hyvää niin sydämelle kuin silmillekin - niin kauniit ovat maisemat.
Sydänlenkillä meidän vierellemme tupsahti mm. tämä metsäkauris. 








Myllypuistossa, joka on osa sydänlenkkiä, kukki jo rhodokin. Puistossa on valtavan suuria, vanhoja puita, vesilintuja, pensaita ja vehreyttä silmäniloksi. 





Vanha tuija - valtavalla rungolla.





Shetlanninankka? Näin luulisin ainakin. Niin olen lintuihin hurahtanut, että liityin fb:ssa Pohjoismaisten lintuharrastajien ryhmään. Sieltä saan varmasti vastauksen tähänkin kysymykseen :) 
Kiinnostus kasvaa, kun kulkee paljon luonnossa ja sitähän minä teen. 





Tänään olen puurtanut konfirmaatiojuttujen kanssa ja voin onnellisena todeta, että lähes kaikki on nyt valmiina. Viimeisetkin pöytäkortit valmistuivat tänään - oi autuutta! Jälleen kerran olen nimittäin kironnut itseni ja ikuisen tarpeeni tehdä "jotakin erilaista". Tavallinen, yksinkertainen pöytäkortti ei tietenkään riittänyt - eihän sitä niin helpolla voi itseään päästää! 
Ostin 30 pientä taulukangasta ja liimaten, sidoten, koristellen muutin ne pöytäkorteiksi.
No, nättejä ne ovat ja ajattelin, että niistä jää mukava muisto isovanhemmille ja isotädeille. 

Kukat ja kakut on tilattu, kansallispuvut tuulettuvat, kengät on kiillotettu, puhe kirjoitettu, meny valittu ja vieraiden kuskaamiset yms. sovittu. Jokohan voi hengähtää?

Jonkinlainen paniikki ehtii vielä iskemään ja varmasti iskeekin ;)

Siivoamiset jätin koko menneeltä viikolta ja aloitin vasta tänään (apuakin sain). Pakko säästää itseään turhalta stressiltä, eikä kukaan todellakaan kuollut sekamelskaan tai pölyyn :D

Eipä siis sen enempiä tällä kertaa. Oikein hyvää viikkoa teille kaikille ja 
voikaa hyvin.





Marianna






Kommentit

  1. Voi mitä suloisuuksia <3 Ja kaunis kauris noin lähellä! Teille tulee varmasti ihanat ikimuistettavat juhlat :) Kiitos ihanasta sydänlenkistä <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä niin suloisia!
      Välillä tuntuu, että eläimet suorastaan poseeraavat :) Se on hauskaa!

      Hyvää ja aurinkoista viikkoa sinulle :)

      Poista
  2. Voi lutuna, miten suloisia ja niin puhtaan näköisiä nuo karitsat. Minäkin ihastelin sunnuntaina Volendamin rantareitillä pikkuisia karitsoja, mutta niiden korviin oli jo ennätetty nipsauttaa vihreät muoviset tunnistusmerkit. Aivan kuin hiven viattomuutta olisi jo saanut kolauksen :(
    No, huterasta mutta iloisesta kirmailusta päätellen merkit eivät pikkuisia haitanneet.
    Ihanaa juhlien odotusta koko perheelle. Suunnittelu, kaikenlainen väkerrys ja odotus ovat osa juhlailoa, eikö vain? Siivoamisineenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, korvamerkit näyttävät valtavilta pienillä karitsoilla ja kertovat ihmisen maailmasta, eli "bisneksestä" :(
      Juhlien järjestäminen on mukavaa puuhaa, siivouksineen kaikkineen. Tosin minulla on taipumus "ampua yli" ;)....vaadin itseltäni mahdottomia!
      Onneksi olen ajoittanut kaiken siten, että loppuviikko menee nyt vain hienosäädön merkeissä.

      Poista
  3. Voi miten suloisia lampaan lapsia, niin herkkiä ja heiveröisiä <3
    Teillä on kyllä superupeat ulkoilumaastot, maisemat ovat kuin suoraan satukirjasta. Alppiruusutkin kukkivat jo kaikessa kauneudessaan, rakastan niiden hattaranvärisiä kukintoja.
    Juhlien järjestämisessä on kyllä kova homma. Muista välillä levätä ja kerätä voimia, että et rasita liikaa itseäsi. Mukava kuulla, että sait siivousapua, yhdessä tehden siivoaminenkin on mukavampaa.
    Kaunista kevään jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voiton puolella ollaan ja juhlat saavat tulla.

      Karitsat ovat lutusia <3 Rohkeasti ne pomppivat kivillä, vaikka tasapainon kanssa onkin vähän niin ja näin :) Minusta niitä on niin kiva seurailla ja nopeastihan ne varttuvat....liiankin nopeasti.

      Aurinkoista kevään jatkoa sinulle myös - ihanat kuvat teidän mökiltä olit ottanut :)

      Poista
  4. Todella ihanat kuvat!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Moikka, pitkäst aikka ♥ voi ku sulosia eläimiä ja upeit kuvia taas ♥ Mun on pitäny postaus tehrä mut koko aja jottai säätöä elämäs..Muutettaa taas ens viikol ja ny mennää takas rakkaaseen Hirvensaloon..On täs kaikelaist tapahtunu..oikke kivoi juhlia sin ♥ Turu terkuin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että palaatte Hirvensaloon :) Se oli kiva uutinen.
      Olenkin sinua ihan kaipaillut ja miettinyt, että miten teillä menee. Jännää miten jotkut ihmiset vain jäävät niin mieleen - sinä olet sellainen <3
      Jäänpä nyt odottelemaan kuulumisiasi ja toivon teille oikein mukavaa muuttoa ja ihanaa kevättä.
      Kiitos toivotuksista - juhlapostaus tulee varmasti ensi viikolla.

      Poista
  6. Ihanat lenkkipolut teillä, ja kevät niin pitkällä jo.
    Juhlien suhteen itse olen sellainen ennalta arvuuttelija katson tulaisuutta monelta kantilta että kaikki sujuu. Joskus sitä ajattelee että eihän kukaan tiedä mitenkä olin suunnitellut, pitäisi olla itselle armollinen. Mutta kun sitä vikaa että kaiken pitäisi olla tip top. Mukavia juhlia sinnepäin ja muista myös nauttia !

    VastaaPoista
  7. Jestas mitä kukkaloistoa ja supersuloinen karitsa!

    VastaaPoista
  8. Jopas on ihana lenkki! Sulosia ovat nuo pienet karitsat :)

    VastaaPoista
  9. Voi mitä söpöläisiä ja ihana sydänlekki! Juhlien valmistelu tuntuu olevan hyvällä mallilla. Kiva juhlia on tehdä, mutta kyllä niissä hommaa on. Oikein mukavaa loppurutistusta vielä ja ihania juhlia teille :-D

    VastaaPoista
  10. Siis miten suloinen karitsa, voi että noi vauvat on niin ihania,oli ne sitten mitä vauvoja vaan. Ihanaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  11. Moikka,taas ♥ Juu joku jää mieleen ja ajattelen kans sua välil ku liikutaa Turus, samoil nurkil mis olet ollu..Olis kyl kiva nährä kesäl, jos tulet visiitil Turkku ♥ Terkuin Johanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset