Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mökkiparatiisi


Saapuihan se helle tännekin! Se saapui perjantaiaamuna ja voimistui viikonlopun aikana niin, että sunnuntaina vuonossa nautittiin jo iki-ihanista 26 asteesta! 

Viikonloppu oli niin kaunis ja luonto ympärillämme niin paratiisimainen, että päätin nimetä tämän postauksen mökkiparatiisiksi.

Meiltä ei puuttunut mitään, kun kuljimme paljasjaloin nurmella ja rantahiekalla, katsoimme koiraystävysten leikkiä, tunsimme auringon lämmön ihollamme, nautimme aamiaisen ulkona terassilla, ihailimme vuonossa leikkiviä pyöriäisiä, tervehdimme joutsenystäviämme, laskimme uudet karitsat, ihailimme hedelmäpuiden kukkaloistoa, perhosia, kukkakärpäisä ja pääskysiä.....

Otin aurinkoa samalla, kun tein pihatöitä ja välillä puuhailin sisälläkin. Torppa on nyt (melkein) valmis kansallispäivän viettoon.

Toivottavasti teidän viikonloppunne on ollut yhtä kaunis ja iloinen.






















 Perjantai-iltana vuonossa. 
Olin sytyttämässä lyhtyjä (auringon mentyä mailleen), kun huomasin vuonossa pyöriäisiä. Ne kalastivat ryhmässä (noin 5-6 delfiiniä) ja onnistuin niistä muutaman kuvankin ottamaan.






Uusia vauveleita ja juu, meidän mökkiparkkipaikalla :) Maalaiselämää.





Lauantaina herkuteltiin Hollannista tuoduilla juustoilla, joista tuo kirjava savuchili on oma ihastukseni. Hollantilaisten vohveleiden mukana tullut suloinen purkki päätyi servettipurkiksi - siten tuuli ei vie servettejä ulkonakaan - ja nämä sinivalkoiset servetit ovat tietenkin Hollanin tuliaisia nekin. Oikien hienosti sopivat meidän sinivalkoiseen torppaamme :)
 Ne Suklaa ostettiin sekin reissulta, mutta on kyllä belgialaista.....ja vaarallisen hyvää!
Ruokakin maistuu niin hyvältä ulkona, että onneksi on piha ja hommia....muuten kävisi hassusti.





Torppa on valmis kesään. Se tuoksuu taas auringon lämmittämältä - kesämökiltä!
Aloitin jo kansallispäivän koristelutkin.





Onnellinen viikonloppu päättyi puheluun äidille. Suomessahan on tänään Äitienpäivä (Norjassa ei) ja oli mukava jutella äidin kanssa, joka tosin taisi vähän ikävissään kyynelehtiäkin. 
Ikävä on ulkosuomalaisen ja hänen Suomessa asuvien rakkaidensa ikuinen kaveri - se on mukana aina, paratiisipäivissäkin.

Enempää en tänään höpise, vaan toivotan kaikille oikein hyvää viikkoa.


Vi snakkes, Marianna



14 kommenttia:

  1. Oli kyllä mitä ihanin vikkonloppu ja kaunis päivä näyttää tulevan tästä maanantaistakin. Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinne! Helle jatkuu....ihanaa!

      Poista
  2. Niin suloinen viikonloppu siellä niin kuin täälläkin.
    Tiedän niin tuon ikävän, sillä vanhin tyttäreni asui monta vuotta Italiassa.
    Aurinkoista uutta viikkoa toivottelee Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin :)
      Nautitaan kesästä ja kaikesta kauniista!
      Ikävä on minullekin nykyään sellainen vakio-osa elämässä - aina läsnä. Pahimmillaan se on silloin, kun ei saa nukuttua :(
      Mutta nyt ulos ja nauttimaan :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sussi ja hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Lämpöiset kesäkuvat. Torppanne on kyllä ihan unelma!
    Täällä Hollannissakin helle helli koko viikonlopun ja ulkosalla aikaa on vietetty, niin että sisähommat ovat aivan rempallaan. Ehtiihän sitä sitten..
    Kaunista viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Katselinkin teidän lämpötilojanne ja totesimme mieheni kanssa, että nythän siellä olisi kiva ollut tepastella!
      Nautitaan todellakin, me olemme kaikki tämän ansainneet.
      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. Oletpa saanut otettua taas aivan ihania kuvia, joutsenten lähelle pääsit hyvin. Meikäläinen kun hiljaa yrittää hiipiä, pyrähtävät ne lentoon viimeistään siinä vaiheessa kun kamerasta kuuluu surina!
    Täällä ollaan saatu myös nauttia harvinaisesta lämmöstä, nyt tosin mittari näyttää enään +15 astetta ... mukavaa viikon alkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lämpö jatkuu vielä - me nautimme :)
      Nämä mökkirannan joutsenet vierailevat luonamme joka vuosi, joten lienevät tottuneita meihin. Välillä lähes poseeraavat - siltä tuntuu ;)
      Hyvää jatkoa viikolle!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Niin on! Se saa haukkomaan henkeä yhä vain, vaikka täällä jo vuosia olen ollutkin.

      Poista
  7. Kuvat ovat todellakin paratiisista! Omenankukkien tuoksu tuntuu täällä asti <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa saisikin tuoksun mukaan postaukseen! Merikin tuoksuu nyt aivan uskomattoman hyvältä!

      Poista