Countrybileet vuononrannassa säätä uhmaten



Hyvää uutta viikkoa vuonosta! 
Uusi kouluvuosi on pyörähtämässä käyntiin ja kesä tekee vihdoinkin tuloaan myös täällä meillä! Vuosisadan monsterisade loppui nimittäin eilen, samaan aikaan kuin kesäloman viimeinen viikonloppukin ja viikolle on luvassa kesän 2016 hienointa säätä - voitteko kuvitella? 

Kuluneen viikon aikana nautittiin yksi kaunis päivä ja muuten runsaasti sadetta! Parina päivänä sade tuli myrskyn mukana, joten kesä 2016 tulee jäämään muistoihimme todella märkänä, kurjana ja harmaana kesänä.

Meille viime viikko tuottikin sitten valtavasti päänvaivaa, sillä mökillä pidettyjen countrybileiden järjestely oli sään vuoksi varsin vaativaa! 
Kuvitelmani ihanasta elokuun illasta tähtitaivaan alla, paperilyhdyistä terassilla jne. jäivät kuvitelmiksi (lapsuusmuisto Ruissalosta - elokuun juhlat samettisessa illassa kiinalaisten lyhtyjen valossa -  mahdoton yhtälö täällä suuren meren rannalla).

Saimme kuitenkin lainaksi partyteltan, joten tarkoituksemme oli rakentaa juhlat telttaan ja lämmittää ilta terassilämmittimillä sekä huovilla. 
Tiistaina sateelle ilmeistyikin sitten uusi kaveri, myrskytuuli! Se puhalsi kaiken kumoon, repi ja riehui. 
Katsoimme parhaaksi hylätä telttaideamme ja siirtyä suunnitelmaan B - kanalaan/vierasmökkiin :)

Sängyt ja yöpöydät saivat lähtöpassit venevajaan ja juhlakalusto muutti sisään. Tämä "partyteltta" kestäisi sateet ja tuulet - ainoa vaara olisi maavyöry, joten juhlat peruttaisiin vain sellaisen uhan alla, näin päätimme! 

Juhlapäivänäkin satoi, mutta maavyöryä ei tullut ja sadekin taukosi juuri vieraiden saapuessa :)
Ilta oli onnistunut ja hauska, kanalassa oli tunnelmaa, eikä sääkään haitannut ketään! 



Tässäpä viikkoa kuvina!



Se yksi kaunis päivä
(muistutan taas siitä, että kuvat kannattaa klikata suuremmaksi)













Mieheni lapsuudenystäviltä lahjaksi saatu sydänpuu ( Katsura ) on nyt istutettu mökille sekin. Miehet ostivat sen anoppini muistoksi - kiitokseksi lapsuuden päivistä.
Katsura tuoksuu syksyllä kellastuessaan paahdetulta sokerilta ja tunnetaan siksi myös caramel tree  -nimellä.








Myrsky lähestyy, taivas tummuu ja meri alkaa elää.





Sjøbadet on autio, meri kuohuu sen ympärillä.








Sitten juhlakuviin! 
Countrybileet vaativat kunnon maajussilippikset, joten päätimme vastaanottaa vieraat tyylillä. FK (Fellskjøpet) on maataloudessa tarvittavien koneiden, välineiden yms. erikoisliike ja maalla FK-haalarit ja lippikset ovat vakionäky. John Deere ei selvitystä kaipaa :)



Sateinen kesä teki katolle tämän - se onkin seuraava työmaa näille maajusseille.




Juhlatila katettiin merihenkisesti. Koristelin pellavaliinan kalaverkolla, simpukoilla, meritähdillä, valoketjuilla jne. Moonshine lienee ehdoton osa kunnon countrybileitä, joten sitä varattiin mukaan. 
Sisääntuloa koristi vanha rapupyydys valoilla.







Waterhole



Ohjelmassa oli mm. tietokilpailu, jonka palkintona oli tämä pokaali Marianne-makeisilla täytettynä.



Ruoka tilattiin paikalliselta iki-ihanalta Gunnborgilta, joka teki meille spekemat-pöydän. Spekemat on leikkeleitä (ilmakuivattua lihaa: lammasta ja possua, savustettua lihaa ja lisukkeita - norjalainen perinne). Leivät Gunnborg leipoi itse nekin. 

Kakun tein itse ja tällä kertaa se oli Pavlova mustikoilla ja punaisilla viinimarjoilla omasta pensaasta. Kermavaahto sai makua metsämarjajugurtista, enkä lisännyt siihen ollenkaan sokeria - raikas vaihtoehto, jotea suosittelen.



Venevajassakin käytiin tyttöjen kanssa skåålaamassa! 




Sunnuntaina saatiin jo poutaa. 
Koristelin mökkipihaa jo kanervillakin ja kivat syksynväriset kukkapurkit löytyivät kirpputorilta.




Oliivi ilostui auringosta!




Sateista ja myrskyistä huolimatta olemme siis nauttineet ihan hienosta viikosta, joka huipentui mukaviin juhliin. 
Juhlat olivat tavallaan päätös kesäkaudelle ja jäävät tämän kesän aurinkoisten muistojen joukkoon!  Kiitos vielä tätäkin kautta juhlijoille, jotka uhmasivat säätä ja tekivät viikonlopusta mitä parhaimman.




Laitan vielä loppuun viikolla ottamani kuvan kyyhkystä, joka herkutteli naapurin karviaismarjoilla. Se oli kerrassaan tyytyväisen oloinen, eikä välittänyt kamerastakaan :)
Tehkäämme siis samoin ja nauttikaamme loppukesästä, marjoista ja muista syksyn herkuista :)




Hyvää viikkoa kaikille.

Marianna

Kommentit

  1. Voi hurja millainen myrsky teillä on ollut. On sentään ollut yksi aurinkoinenkin päivä välissä. Toivottavasti ensi kesä näyttäytyy kauniimpana. - Upeat kuvat! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti! Nyt olemme saaneet nauttia kahdesta upeasta kesäpäivästä, mutta tänään mereltä tullut sumu piilottaa sen kolmannen ;)

      Poista
  2. Teillä on ollut ihanat juhlat!
    Kauniisti koristeltu!
    Ja tuo pavlova näyttää niin hyvältä! Tekisi mieli maistaa!😀
    Mukavaa maanantai päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari.
      Pavlova oli oikein hyvää ja tykkään tehdä sitä juhliin, koska sen voi tehdä jo etukäteen (marenkiosat siis) ja rakentaa sitten juuri ennen juhlia valmiiksi.

      Mukavaa loppuviikkoa :)

      Poista
  3. Mahtavat puitteet teillä olleet juhlille ja niin kaunis kattaus! Harmi että helteet alkavat nyt kun koululaiset ahertavat jo opintojensa parissa. Toivotaan kuitenkin pitkää ja lämmintä syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnniK :)
      Saapa todellakin nähdä mitä syksy tuo tullessaan...huh...toivottavasti ei liikaa myrskyjä!

      Poista
  4. Voi kuinka ymmarrankaan tuon turhautumisen ja voimattomuuden tunteen sateen ja tuulen voimia vastaan taistellessa. Tuntuu, kuin ilmojen haltijat nauraisivat meidan paperilyhdyillemme. Mutta periksi ei anneta. Teillakin oli ihanat juhlat kaikesta huolimatta!
    Mina sen sijaan proosallisesti taistelen taas koneeni kieliasetusten ja paivitysten kanssa, kuten huomannet, mutta ei tassakaan kannata periksi antaa ;).
    Ihania aurinkopaivia sateen jalkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Sääjumalat tekevät ihan suoranaista kiusaa, siltä se välillä tuntuu. Tänne saapui helle heti maanantaina ja ilta oli mitä idyllisin..hmm.....olispa se tullut jo lauantaina!
      Periksi emme anna, emme koskaan ja sisukkuus palkittiin tälläkin kertaa :D

      Hyvää loppuviikkoa ja tsemppiä <3

      Poista
  5. Ihanat juhlat teillä oli kyllä. Voi tuota kauneutta, mikä ympärillänne näyttää mahtinsa. Myrskyt on mahtavia, mutta märkyys kun jakuu, se ei ole kiva ollenkaan. Kesällä odottaa lämpöä ja mukavuutta. Kauniita kuvia jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piupau.
      Myrskyt ovat upeita, mutta kuten sanoit, jatkuva märkyys on kaikkea muuta.
      Toivokaamme nyt lämmintä syksyä :)

      Poista
  6. Ihanaa että saitte juhlanne pidettyä säästä huolimatta, varmasti ikimuistoiset partyt :) Kaunis kattaus ja mainio tietokilpailupalkinto <3
    Joskus aion päästä ihailemaan syysmyrskyävää merta, mielellään kuitenkin rannalta <3
    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Rannalta on hyvä ihailla, eikä liian lähelle merta kannata mennä ollenkaan - aallot ovat arvaamattomia!

      Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  7. Juhlat näyttävät onnistuneen hienosti ja ehkäpä sää toikin siihen oman tunnelmansa. Ihanasti olet taas kattanut ja koristellut. Nyt en vaan tiedä, mitä on Moonshine?
    Täällä pitäisi myrskytä ja sataa tänään. Saas nähdä, millainen päivästä tulee.
    Mukavaa tiistaita vuonolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija :)
      Moonshine on amerikkalaista väkevämpää juomaa (yleensä maissipohjaista kirkasta) ja nimensä se sai aikoinaan siitä, että sitä tehtiin ja kuljetettiin laittomasti. Tyypillistä maalla, eli samaan tapaan kuin pirtun valmistus Suomessa. Tämä meidän versiomme on ihan laillista, mutta kivasti lasipurkissa tunnelmaa luomassa ;)

      Hyvää loppuviikkoa!

      Poista
  8. Ihana juhla ja upeat muistot!
    - Aurinkoista syksyä :)

    VastaaPoista
  9. Upeita merikuvia ! Juhlat olivat varmasti onnistuneet hienosti koristellussa kanalassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummu :)

      Hyvää loppuviikkoa ja jatkoa elokuulle!

      Poista
  10. Voi miten ihanasti oletkaan koristellut juhlatilan!
    Onnekkaita ovat ystävänne, jotka pääsivät viettämään
    ihanaa iltaa kanssanne. Herkullinen leikkelepöytä
    saa veden herahtamaan kielelle, slurps!
    Kauniita elokuun päiviä ja -iltoja sinne vuonon rannalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3

      Oikein hyvää elokuun jatkoa teille myös ja onnea kouluteille :)

      Poista
  11. Kiitos selostuksesta! Tämä oli minulle ihan uusi tuttavuus. Nyt olen taas hiukan viisaampi. Kiva purkki tosiaan ja nimi myös :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset