Laventeli ja kukkivat mintut

Perjantaita vuonosta :)

Sade kuin sade. Tämä vain sattuu olemaan tavallista märempi (Muumimamma)

Meillä on todellakin satanut! Aurinko on toisinaan vilahtanut taivaalla, mutta vettä on tullut päivittäin ja suuria määriä - tämä sade on ollut tavallista märempi ja pidempi.
Eilen näytti vihdoinkin niin lupaavalta, että suunnistimme lenkille ilman sadevarusteita...ja kuinkas sitten kävikään? 
Saimme niskaamme sellaisen sadekuuron, että tuntui, kuin taivaan saavista olisi päällemme kaadettu. 
Pisarat pomppivat villisti, sade rummutti lampea, jonka rannalla olimme ja maailma oli hetkisen aivan harmaa. Vesi oli onneksi lämmintä ja aurinko kiiruhti taivaalle heti sateen loputtua, joten ihan pelkkää kurjuutta tämäkään retki ei ollut, ei ollenkaan. 


Aurinkoiset hetket, minuutit, on nautittava tarkkaan ja edellispäivänä ne nautittiin puutarhassa. 
Yrtit voivat sateesta huolimatta hyvin ja molemmat mintut, kreikkalainen ja marokkolainen, kukkivat parhaillaan. Rosmariini kasvaa hienosti, timjami samoin. 
Laventeli kukkii sekin yhä ja korjasin sitä talteen vieläkin, sillä osa kukista oli aivan uusia. Laventelihan kannattaa korjata juuri ennen kukkien aukeamista, sillä tuoksu on silloin voimakkaimmillaan. 

Meillä sade on kallistanut suurimman osan laventelipensaista, mutta muuten ne voivat mainosti.
Laventeli on mehiläisten rakastama, etanoiden inhoama ja yksi lempikukistani - olen istuttanut sitä moneen paikkaan puutarhassani. 
Laventelin nimi tulee latinan sanasta lavare =peseytyminen ja kertoo kasvin historiasta. Sitä käytettiin nimittäin jo muinaisessa Roomassa ja Kreikassa kylpyveden joukossa tuoksua antamassa.
1500-luvulla sitä alettiin käyttää myös lääkkeenä, sillä laventeli on antiseptinen ja rauhoittava. 

Tämä tuoksuva, kaunis perenna muistuttaa minua Kreikasta ja kerään sitä aina talteen talven varalle. 
Laventelikimppu vaatekaapissa luo ihanaa tuoksua pitkään ja aivan ihanaa se on myöskin kylpyvedessä. 


 Yrttimaa



Minttu



 Teen laventelista erikokoisia kimppuja ja annan niiden kuivaa muutaman viikon.
Ne eivät varise vuosiin, jos ne on kuivattu hyvin ja ovat kivoja koristeita myös esim. lahjapaketeissa jne.
Mökillä laitan niitä talveksi vaatekaappeihin, sillä laventeli pitää esim. koiperhoset poissa - vanhaa viisautta.







Täällä laventeli talvehtii hyvin kukkapenkissä ja aloittaa uuden kasvukauden jo huhtikuussa. Suomessa se saattaa vaatia talvisäilytystä sisätiloissa - routaa se ei taida nimittäin kestää.



Kesästä on pidettävä kiinni myös ruuan suhteen, satoi sitten kuinka paljon vaan :)
Meillä herkuteltiin viikolla kesäisillä club sandwicheillä, joissa aioli korvattiin avocadokreemillä ja lisukkeina oli myös mansikoita! Ohje oli tyttärien löytämä (norjalaisen bloggajan Caroline Berg Eriksenin blogista).

Tämä versio clubbareista oli herkullinen ja todellakin kesäisen raikas. 
Kannattaa kokeilla nyt, kun mansikoita vielä saa. Meillä mansikat ovat vähissä (homesieni vei lähes koko norjalaisen sadon), mutta ruotsalaisia mansikoita löytyy vielä.








Laitanpa vielä muutaman kuvan eiliseltä lenkiltäni, joka oli sään suhteen varsin vaihteleva. Se alkoi auringossa ja päättyi auringossa, mutta vaatteet jouduin vääntämään kuiviksi ;)








Syksyistä








Läheisellä lammella oli paljon korentoja. Yhden niistä sain kuvaankin, kun se piti sadetta lehden alla. 
Auringonkukkakin kumartaa sateen painamana, kun ilta-aurinko yllättää sen.





Märkää, harmaata ja pisaraista. 
Kollaasissa olevassa Stavanger-kuvassa sataa kaatamalla ja kaupunki näkyy vain harmaan verhon läpi.
(klikatkaa suuremmaksi)





Tämä täältä tällä kertaa. 
Tänään ei ole satanut vielä pisaraakaan!!! Jihuu!
Tuntuu ihan ylelliseltä tällainen kuivuus ;)


Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille.

Marianna

Kommentit

  1. Ihanat yrtit! Ja laventeli on yksi lempikukistani ja kuva yksittäisestä laventelinipusta on suosikkini!
    Meillä oli kattoterassilla tänäkin kesänä kaksi isoa saviruukullista laventelia, mutta kaikkien kesäreissujen jälkeen niistä on jäljellä pari kuivaa rankaa. En ehtinyt poimia edes tuoksuja talteen. Höh.
    Tuo clubbari näyttää muuten tosi herkulliselta.
    Kuivempaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Lomakuvissasi (katsoin ne juuri) näkyi laventelia, joten olet saanut siitä nauttia ainakin lomalla :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Laventeli tuoksuu ihan tänne asti. Jotenkin tuo teidän sade tuntuu kovin tutulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmasti tuntuukin ja aikalailla taidamme jakaa säät teidän kanssanne.
      Tänne on nyt annettu ekstreemisäävaroitus, joten pidot ne vain paranevat.

      Hyvää viikkoa :)

      Poista
  3. Sadetta on piisannut täällä meilläkin koko viikon. No, paljon isoja mustikoita on metsässä ja sieniä, jotain hyötyä siis sateestakin. Mukavaa viikonloppua, nautitaan sateesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikoita on tosiaan täälläkin :)

      Hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Niin kauniit kuvat. Minulla on ensimmäistä kertaa laventelia tänä kesänä. Kiitos vinkistä, että niitä voisi vaikka kuivattaa. - On kyllä harmi, että teillä on ollut niin sateista. Meillä on huomiseksi luvattu sateista säätä. Sunnuntaiksi toivomme aurinkoista säätä, kun on avoimet puutarhat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti avoimet puutarhat meni hineosti ja poutasäässä!

      Laventeli on monikäyttöinen kasvi ja lohduttaa kesää kaipaavaa vielä talvellakin :)

      Poista
  5. Laventelista tykkään minäkin kovin
    Meillä on sitä myös kukkapenkissä ja se on onnistunut talvehtimaankin täällä Lounais -Suomessa. Kiitos kuivatusvinkistä! Olen kyllä kuivannut, mutta ihan väärään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lounais-Suomen talvet ovat nykyään niin leutoja, että varmasti onnistuukin tuo laventelin ulkotalvehtiminen. Hieno juttu!

      Hyvää viikkoa <3

      Poista
  6. Ooh ihania kuvia ja mikä leipä, nam! Mansikka taipuu niin moneen. <3 Kivaa viikonloppua Marianna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikka, mansikka, mainio mansikka!

      Hyvää alkanutta viikkoa sinulle Tiia <3

      Poista
  7. Ihania kuvia! Toi laventeli on niin ihanan näköistä. AUrinkoista alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  8. Laventelit ovat ihania. Hankin tänä kesänä tänne mökille myös laventelin ja aion kokeilla saanko sen säilymään pitkän talvikauden yli. Se ei varmaan onnistu ulkona, mutta ehkä sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmasti ihan paikasta (suoja, aurinko jne.), mutta Maijahan tuolla kommentoi, että oli onnistunut ulkotalvehtiminen siellä lounais-Suomessa. Lykke til :)

      Hyvää viikkoa Muonamiehen mökkiin <3

      Poista
  9. Molemmat, niin laventeli kuin minttukin on mun lemppareita. Kasvatin keväällä maalaiskotiin laventelia ja se on tehnyt muutamia kukkia vasta. Ajattelin suojata sen talveksi routasuojamatolla tms.
    Viime kesänä sain kaupunkikodin parvekkeella laventelit hyvinkin kukkimaan.
    Minttu on kasvanut hyvin mutta ei ole kukkinut.
    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset