Kreikkalaiset tuliaiset


Kreikasta ei voi palata tyhjin käsin, ei koskaan! 
Vakiotuomisten, kuten viinin, oliivituotteiden, halvan, kahvin ja teen lisäksi mukaan tuppautuu aina jotakin muutakin....ja tuppautuisi vieläkin enemmän, jos en liikkuisi lentäen ;)  
(jouduimme muuten maksamaan tällä kertaa yhdestä liikakilosta 11 euroa)

Minä keräilen ikoneja, mutta muutakin kaunista sisustustavaraa ja matkoilta on kiva tuoda muistoja, jotka tulevat osaksi kodin ilmettä.

Tällä kertaa löysin mm. kauniin, suuren viltin - ihan perusviltti, mutta ihanan pehmeä ja riittävän iso. Tälle keksin käyttöä monella tapaa, niin ihana se on.
Viltti vie ajatukseni Kreikan maaseudulle, vanhalle puupenkille valkokalkittuun tupaan....se on yksinkertaisen kaunis.
Lindoksessa tein niin ikään sellaisen löydön, että ohi en voinut kävellä. 
Kaunis, perinteinen peili odotti minua pienessä liikkeessä, jossa myytiin kaikenlaista vanhaa ja käsintehtyä. Liikkeessä oli myös vanhanaikaisten lelujen minimuseo.
Peilejä oli liikkeessä kaikkiaan viisi, kaikki erilaisia ja tämä oli juuri sopivan kokoinen matkalaukkuun. 

Kummallekin löydölle oli paikka kotonamme, joka ei ihan A4-sisustusta noudata.....mieheni kutsuukin tätä sekamelskaa Villa Mariannaksi :D
Halkilta ostin lisäksi yhden ikonin - Agios Nikolaosen ikonin (Halkin kirkko on Agios Nikolaoksen kirkko) ja sai paikan olohuoneesta, vanhan merimiesarkun päältä, Panagia-ikonin vierestä. 

Meillä kesällä kyläillyt ystävättäreni totesi, että "Kreikka on sinulla ihon alla, sillä kotisi huokuu Kreikan saariston tunnelmaa". Kenties, mutta on täällä paljon norjalaistakin, eikä suomalaisuuttakaan ole piiloon saatu. Omasta mielestäni meillä on skandinaaviväritys, mutta kaikilla mausteilla :) 

Stavangerilaisen mittapuun mukaan kotimme on varmastikin aika "poikkeava", sillä monet ovat täällä valtavan epävarmoja ja arkoja sisustamisessakin. He ostavat sitä, mikä on yleisesti hyväksyttyä, ajan hermolla olevaa trendikästä ja mielellään tuttuja merkkejä.
Tästä mainio esimerkki on tanskalainen Kählerin Omaggio -vaasi. 
Sellainen (tai useampi) löytyy nyt lähes jokaisesta Stavangerilaisesta kodista ja kävelyretkilläni näen niitä ikkunalaudoilla lähes joka toisessa talossa.
Vaasi on kaunis ja minullakin on yksi sellainen, mutta tämän laumakäyttäytymisen johdosta tuntuu kyseinen vaasi nyt vähän tylsältä.

Olen sisustamiseni vuoksi ollut myös huulenheiton kohteena, sillä naapurin mukaan saatan käyttää jopa kuivausrumpuun tarkoitettuja villapalloja (nopeuttavat kuivumista) koriste-esineinä vaikkapa lasimaljassa.
Olen ymmärtänyt toisinaan olevani huulenheiton ja jopa parodiankin kohteena - sekä blogini että tekemisieni vuoksi - , mutta lohdutan itseäni ajattelemalla, että saanpahan ihmiset ainakin nauramaan ja sekin on tapa rikastuttaa heidän elämäänsä :)

Sitäpaitsi....näinkin on käynyt.....




No, anyway - tässäpä nämä Kreikan tulokkaat.







Tästä villasta löytyy rukousnauhojakin ja niitä on tuotu sekä Kreikasta että Italiasta.  
Pahaa vastaan ei voi koskaan suojatua liikaa, se kun lurkkii milloin missäkin.


Ei villapalloja maljassa juuri nyt.....eikä Omaggio-vaasia, joka on arestissa kaapissa.






Sateisen kesän jälkeen Stavangeria on siunattu kauniilla, lähes helteisellä syksyllä ja nämä kuvat otin sunnuntaikävelyllä Selen rannalla. 
Väkeä riitti ja Pohjanmeri oli yhä uitavan lämmin. Lämpötilat kohoavat yhä yli 20 asteen, mutta viikonlopuksi näyttäisivät laskevan 15-17 asteen hujakoille.









Selestä löytyy myös ihkaoikea riippusilta! Se vie Figgjojoen yli Boren rannalle ja joki on tunnettu lohenkalastuspaikka. Täällä kalastelee myös kuningas Harald.







Nenä Selessä :D Hurjan soma ja pehmeä, joten otin siitä ihan makron!
Ja kenelleköhän nenä kuuluu? 




Tässäpä kaikki tältä erää. 

Viikonloppu lähestyy ja syyskuu kiirii kohti loppuaan jo ensi viikolla - ihan uskomatonta!
Täällä blogissa on luvassa ensi viikolla pieni yllätys....ihan vain syksyn kunniaksi, joten muistakaa lukea tulevan viikon jutut ;)


Hyvää viikonloppua teille kaikille!


Vi snakkes, 
Marianna
















Kommentit

  1. Wau mitä kuvia! Matkakuume kohti Norjaa vain kovenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikonloppua sinulle :)
      Meille on luvattu ensi viikolle troppisten myrskyjen jälkimaininkeja ja vettä jopa 33 mm/päivä! Saapa nähdä saanko myrskykuvia ja vähän toisenlaista Norjaa vangittua kameralla :)

      Poista
  2. Heippati! Minäkin vietin viikonloppua Pohjanmeren rannalla. Hiekkamaisemissa. Ei noin kauniita kuvia, mutta saman tunnelman aistin. Piipahdapas vilkaisemassa Kanavalla ;).

    P.S. Ihanat Kreikan tuliaiset löysit. Syksyllä viltillekin on taas käyttöä.
    Kaunista viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  3. Ooh, miten kauniita kotiin tuomisia oletkaan löytänyt. Kotisi sisustus on kovasti mieleinen, kaunis ja viihtyisä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etteivät kaikki koe tätä huushollia villapallojen keräilykeskukseksi ;(

      Ihanaa viikonloppua teille AnniK <3

      Poista
  4. Vau toi peili on kaunis, sekä viltti, paljon loppujen lopuksi sait tuoduksi tavaraa. Mä olen kans sitä mieltä että jokainen saa sisustaa oman kotinsa omalla tyylillään.
    Ihana merenranta, kiitos kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän minäkin - ei kaikkien kotien tarvitse olla saman kaavan mukaan ja tärkeintä on, että asukkaat viihtyvät oloissaan.

      Merenrantamme on tänään myrskyisä ja trooppisesta myrskystä on kysymys - hui!

      Poista
  5. kaunista! Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  6. Nuo ihanuudet oli tietysti pakko kotiuttaa! Kotisi sisustus on hurmaava. Pidän omaperäisistä kodeista, enkä minäkään muotin mukaan sisustetuista. Meidän kotikaan ei ole mikään perinteinen.
    Meillä on Puolasta ostettu rukousnauha asuntoa. Sielläkin se on hyvin tarpeellinen.
    Leppoisaa syyssunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, meillä oli aivan ihana viikonloppu maalla :)
      Mukavaa viikkoa sinulle Maija <3

      Poista
  7. Kauniita tuliaisia!
    Minäkin tykkään sisustaa vähän "erilailla" ;)

    60luvunnahkahousutblog.wordpress.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin