Kurpitsan aikaan


Hyvä haltijatar saattaisi taikoa sen vaunuiksi, mutta muuntuupa kurpitsa toki moneksi muuksikin ja mikä parasta, ihan ilman loitsuja!
Minusta kurpitsat ovat hurjan kauniita syysterassilla ja maistuvat niin piirakassa, keitossa kuin kahvinakin, joten niitä pitää näin loka-marraskuussa hankkia useampi.

Me poikkesimme lauantaina Orressa sijatisevalla Wiigin maatilalla, josta kurpitsan voi valita suoraan ns. pumpkin patchista, eli pellolta :)
Suoraan isännältä ostetut kurpitsat tulevat ruokakauppojen kurpitsoja edullisemmaksi ja samalla on kiva ostaa myös muita juureksia ja vihanneksia. 
Pumpkin patch on sitäpaitsi erittäin positiivinen näky!

Me kannoimme autoomme yhden suuren, yhden sinisen ja viisi pienempää kurpitsaa, muutaman pussin porkkanoita, kukkakaalia ja sipulia. 




Jærenin viljavat ja avarat maisemat ovat aina yhtä upeat ja taivas niiden yllä suuri. 
Kuvassa Orren vanha kirkko.

(kuvat voi klikata suuremmaksi)



Halloween-fiilistä hakemassa - onnistuu kyllä täällä!









Kotikuistin kaunistajat.





Me olemme saaneet nauttia mitä kauneimmasta syksystä ja lämpötilojenkaan suhteen ei ole ollut valittamista. 13 astetta sallivat vielä kahvittelut ulkona ja puutarha on yhä upean värikäs. 
Japaninvaahtera on nyt tulipunainen ja koetan nauttia siitä minkä ehdin. Se pudottelee nimittäin jo lehtiään ja loppuviikoksi on luvattu kovaa tuulta.

Puutarhassa kahvitteluihin sopii mitä parhaiten syyslempparini Pumpkin spice latte, joka on helppo tehdä itse (paljon parempi kuin Starbucksin versio).

Ohjeeni on amerikkalainen, joten kuppi tarkoittaa 2,8 dl:

Kuppi, 2,8 dl, maitoa (kahdessa erässä)
1 rkl sokeria
1 rkl kurpitsapureeta/sosetta
1 tl pumpkin spice - tämän teen itse
1/2 tl vanilijaekstraktia
1/4 kupillista espressoa keitettynä

Sekoita 1/2 cup maitoa, sokeri, kurpitsapuree, pumpkin spice ja vanilijaekstrakti keskenään kattilassa alhaisella lämmöllä. Anna kiehua ihan hiljalleen noin 5 min.- sekoita välillä. 
Sekoita loput maidosta joukkoon.

Kaada seos siivilän läpi ja takaisin kattilaan, anna kiehua hiljalleen - sekoita samalla - noin 2 min. Kaada joukkoon espresso, vatkaa vaahtoisaksi ja koristele vaikkapa kermavaahdolla ja kanelilla.

Sokerin tilalla voi käyttää siirappia tai hunajaa. 

Pumpkin spice on helppo valmistaa itse, eli 1 tl kanelia, 1/4 tl muskattipähkinää, 1/4 tl neilikkaa ja 1/4 tl inkivääriä. Itse pidän kanelista, joten laitan sitä vähän reilummin. 

Minä käytän kahvina Nescafen Dolce Gusto Espresso Intenso -kapseleita ja oheiseen määrään teen kahvin kahdesta kapselista (tässä saa mennä maun mukaan).





Toinen kurpitsaherkkuni on perinteinen Pumpkin Pie, joka maistuu kermavaahdon kanssa. Tämä piirakka on parhaillaan kolmantena ja neljäntenä päivänä (minun mielestäni).

All American Pumpkin Pie:


Pohja: 
200 g vehnäjauhoja
150 g voita
2 rkl vettä

Täyte:
400 g kurpitsasosetta
6 rkl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa 
1 tl kanelia
1tl maustepippuria
1/2 tl inkivääriä
1/2 muskattia 
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 rkl sulatettua voita
3 dl kahvikermaa, kondensoitua maitoa tai kuohukermaa.
2 tl vaniljasokeria

Pohjan valmistus:
Sekoita jauhot, voi ja vesi monitoimikoneessa taikinaksi ja laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi. 
Voitele piirakkavuoka ja lämmitä uuni 200 asteeseen.
Kaulitse kylmä taikina (tai painele) vuokaan, pistele hieman haarukalla ja esipaista pohjaa noin  min. 
Laske sen jälkeen uunin lämpö 180 asteeseen.

Täytteen valmistus:
Sekoita kulhossa jauhot, leivinjauhe, suola, kaneli, maustepippuri, inkivääri ja muskatti. 
Vatkaa keskenään munat, sokeri ja sulanut voi.
Lisää kurpitsasose, kerma/maito ja vanilijasokeri. 
Sekoita kuivat aineet joukkoon (jauhot ja mausteet).
Kaada seos piirakkapohjan päälle ja paista noin 40 min. (kunnes täyte on kiinteä). 

Kurpitsasoseen valmistat keittämällä kurpitsanpaloja noin 15-20 min,, eli kunnes ne ovat pehmeitä. Kaada sitten vesi pois ja anna palojen jäähtyä. Soseuta palat.
Voit myös käyttää valmista sosestta.


Tarjoile hieman jäähtyneenä tai kylmänä kermavaahdon kanssa :)




Huomaatteko kuvassa olevat Arabian Maisema -kupit ja lautaset? 
Ne ovat löytö lauantaiselta retkeltämme Jæreniin, josta ei haettu vain kurpitsoja, vaan myöskin aarteita. 
Voll:issa syksyisin järjestettävät antiikkimessut ovat osoittautuneet aivan ihanaksi aarteenmetsästyspaikaksi ja onnellisena sieltä lähdin siis tänäkin vuonna. 
Maisema kahviastiasto; 8 kahvikuppia asetteineen, leipälautaset ja sokerikko alle 100 euron on mielestäni löytö vailla vertaa! 
Messuilta löytyi muutakin kivaa - kuvat vähän alempana.



Meille on luvattu huomisesta lähtien sateita, joten tämä viimeinen aurinkopäivä oli nautittava lenkkeillen.
Puut ovat jo paikoitellen lehdettömiä, mutta maailma oli vielä tänään sangen kaunis ja tyyni.
Rannalla oli lähes kesäinen tunnelma ja valo.
Kuvasin teille merisiiliäkin (tosin lokin jäljiltä). Sen väri vei ajatukset jonnekin lämpimään.









Muutama lehti oksillaan..











Saapa nähdä miltä maailma näyttää sadekauden jälkeen.


Sitten takaisin aarteisiin, eli antiikkimessujen löytöihin.
Arabian Maisema oli varsinainen superlöytö, mutta aika ihan kivoja juttuja olivat nämä seuraavatkin löydöt.

Bonolinfabrikken Bergenissä valmisti 40-50-luvulla kiillotusöljyä Bonolin. Vanha pullo on hauska yksityiskohta keittiössäni, vanhan vaa'an ja margariinilaatikon vierellä.




Vanha opetustaulu on Oltedalin koulun peruja ja kuuluu Aschehoug & Co. sarjaan Dybdahls Zoologiske plancher (Ashehoug & Co. Kristiania).
Valitsin juuri tämän taulun, koska se sopii niin hienosti mökille. 
Näitä opetustauluja myydään netissä hintaan 800 - 1200 NOK:ia ja minä sain taulun 300 kruunulla. Taulu on kooltaan 76 leveä ja 57 korkea.





Antiikkimessut ovat kyllä mukavia ja olishan tuolla ollut paljon muutakin! 



Viikonloppu tuo mukanaan kummajaisia, sillä Halloweenia juhlitaan täällä meillä jo lauantaina. Minä en kyllä juhli, mutta nuoret juhlivat ja minun tehtäväni on ollut suunnitella juhlien karmiva koristelu. 
Homma on hyvällä mallilla ja seuraava postaus kertokoot lisää :)


Oikein hyvää lokakuun viimeistä viikkoa teille kaikille ja muistakaahan varautua trick or treat - jengiin :D

Vi snakkes, 
Marianna





Kommentit

  1. Kivoja löytöjä. Ja pulleita kurpitsoja. Minäkin bongasin meidän lähikaupassa tuolaisia sinisiä yksilöitä. Ostin kyllä ihan tavallisen sosetta varten.

    Vuosi sitten olin näihin aikoihin Yhdysvalloissa ja toin sieltä ison kasan ruokalehtiä, jotka ovat täynnä kurpitsareseptejä. Sinun Pumpkin spice latte-ohjeestasi tykkään ja sitä teemme varmasti taas, kunhan sose valmistuu..
    Kivoja päiviä Vuonoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurpitsa on aika kunkku Amerikassa ja siellä minä aikoinani pumpkin pie:hin viehätyinkin.
      Kiva, että tykkäät kaffeohjeestani - meillä sitä saa tehdä lähes joka päivä, kun nuoriso niin pitää siitä :)

      Mukavia päiviä sinne teille! Meidän säämme muuttuu tänään ja tuuli on jo sen mukainen.

      Poista
  2. Upeat löydöt olet antiikkimessuilta tehnyt! Kurpitsat mekin haettiin ensimmäistä kertaa suoraan viljelijältä. Täällä on satanut kaksipäivää jo vettä ja eilen räntääkin, joten kovin ankeaksi on tuo ilma muuttunut ja kaikki syksyinen kauneus puista kadonnut. Mukavaa keskiviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matalapaine on saapumassa nyt tännekin, mutta onpa meitä kyllä nyt pitkään hemmoteltukin!
      Nautitaan syksystä sisällä ja korvataan aurinko kurpitsanmöllykällä :)

      Poista
  3. Iiiiik miten ihana tuo Arabian astiasto, oikea löytö!
    Minusta hintakin on enemmän kuin kohdillaan, Suomessa
    vanhojen Arabian astiastojen hinnat ovat kivunneet pilviin.

    Ihan mahtavaa, että pääsitte maatilalle tekemään kurpitsahankintoja
    ja fiilistelemään tulevaa Halloweeniä. Mietin juuri, että onkohan täällä Turun seudulla yhtään maanviljelijää, joka myisi noita mahtavia orensseja palloja. Ruokakaupoissa on myynnissä vain pienempiä kurpitsoja ja ne ovat hurjan kalliita.

    Niin kauniita kuvia olet jälleen meille tarjoillut, kiitos niitä <3

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkastelinkin hintoja jo suomalaisilta sivuilta (Astiataivas, tori ja huutonet) ja totesin, että olen ollut onnekas!

      Mikäli Turun seudulla ei vielä kurpitsatilaa ole, olisi se hieno idea jollekin tilalliselle toteuttaa! Pumpkin patch on kiva lapsillekin ja yleensä niiden yhteydessä saa tervehtiä eläimiäkin.
      Suoraan tilalta ostamisessa on oma viehätyksensä ja Wiigissäkin myyvät samalla vihanneksiakin.

      Oikein hyvää loppuviikkoa teille myös Teija <3

      Poista
  4. Kiitos ihanien kuvien jakamisesta. Tuo kirkko on aivan upea. Mieleeni on jäänyt, että Kreikassa on paljon tällaisia pikkukirkkoja. Ne ovat niin tunnelmallisia. Upeita kurpitsakuvia. Kiitos myös resepteistä. - Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :)
      Pikkukirkot ovat viehättäviä ja vanhat ristit samoin. Olen ihan innostunut juuri kirkkojen kuvaamiseen ja kuten sanoit, Kreikassahan näitä riittää.

      Hyvää loppuviikkoa sinulle :)

      Poista
  5. Upeat kurpitsa kuvat! Niitä onkin valtavasti!
    Kurpitsa piirakkaa en ole koskaan maistanut.
    Tuo piirakka näyttää niin herkulliselta! Ja aivan ihanat kahvikupit!
    Hyvä löytö!
    Meillä jo lapset kovin odottaa Halloween juhlaa...
    Varmaan viikonpäästä niitä juhlitaan kotosalla herkutellen.😊

    Ihanaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää alkanutta viikkoa ja hei, pakettisi on nyt matkalla :)
      Karkki tai kepponen -jengi tulee täällä oville tänään, joten täytyy lähteä kuistia koristelemaan. Lapsilla on hauskaa.

      Poista
  6. Nyt oli houkuttelevia kurpitsareseptejä , ihan pakko kokeilla! Kauniita, kauniita kuvia ja erikoinen merisiili.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Pumpkin spice kaffessa on jouluinen maku :)

      Poista
  7. Enpä ole ennen kuullut sinisestä kurpitsasta - kiva, kun blogistaniassa oppii aina uutta :D Tuollainen kurpitsatila on varmasti mukava elämyksellinen paikka - täälläpäin ei sellaisia vaan taida olla.
    Ihania antiikkimessujen löytöjä - ihastuin kovasti löytämääsi pulloon ♥♥
    Hauskoja (tai pitäiskö toivotella karmivia..?) koristeluhetkiä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on nyt niin nätti keittiössä - ei hullumpi ostos siis :D

      Hyvää uutta viikkoa ja marraskuuta sinne teille <3

      Poista
  8. Hurmaavat kurpitsat ja tuo sininen - ihastuin siihen todella. Meillä en ole semmoisia nähnyt. No, ehkä jo ensi vuonna. Kiva myös tuollainen "kurpitsakauppa ". Uskoisin, että meilläkin semmoiselle olisi tilaus.
    Kivoja aarteita olet myös löytänyt.
    Tunnelmallista kurpitsa-aikaa ja halloween -juhlien valmistelua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää uutta viikkoa ja alkavaa kuukautta sinne myös <3

      Poista
  9. Katselin vielä tuota kirkkokuvaa. Hui, mikä halloween-tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain?
      Hyvää alkanutta viikkoa ja uutta kuukautta teille :)

      Poista
  10. Kylläpä oli kurpitsoita, oli mistä valita. Itse olen monesti miettinyt onko kovin vaikeeta kasvattaa esim. koristekurpitsoita? Pitänee joskus vaan kokeilla. Halloween aika on ihan mielenkiintoista, tosin meillä ei sitä vietetä mutta on ihan mukava seurata kun muut hössöttävät. Mukavaa viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisipä todellakin kokeilla - en osaa sanoa minäkään mitään kasvattamisen vaikeudesta tms.

      Hyvää viikkoa ja uutta kuukautta sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset