Muutaman miinuksen mukana


Muutama aste miinuksen puolella ja taas mentiin Frozen-tunnelmissa. 
Otin kameran mukaan maanantain aamulenkille ja kuvasin lähipolkuja, jotka tässä asussaan näyttivät aivan uusilta ja erilaisilta! 
Sokerikuorrutetut polut ja aurinko, olkaa hyvät.
























Kuisti ja adventin alku.





Sunnuntaikin oli mitä upein ja sen vietimme maalla. 


Matka mökille aamuauringossa





Leuto marraskuu 




Glögihetki venevajassa ja iltapäivän aurinko 




Rannalta pelastettu meritähti




Sunnuntain auringonlasku









Lopuksi vielä katsaus Stavangerin jouluun! 
Kävin maanantaina tapaamassa tänne muuttavaa turkulaista perhettä ja samalla piipahdin kaupunkimme jouluvaloja ihmettelemässä. Oikein oli kaunista kaikkialla ja Beverly Hills fun pub ei pihistellyt valaistuksessaan tänäkään vuonna :)
Hyvin amerikkalainen on heidän koristelunsa, mutta sanoohan tuo Beverly Hill-nimikin jo sen, ettei vähempi tulisi kuulonkaan. 
Muu koristelu onkin sitten hillitympää ja oikein kaunista.













Eilen saimmekin jo taas sadetta, rakeita ja harmaita pilvenrekkaleita, joten marraskuu päättyy varsin harmaana. 
Valittaa emme kuitenkaan voi, sillä kulunut kuukausi on ollut myrskytön ja yllättävän kaunis lukuisine aurikoisine päivineen. 

Tämä postaus jää nyt kivuliaiden käsien vuoksi lähinnä kuvapostaukseksi, mutta toivottavasti piditte kuvasarjastani.

Oikein tunnelmallista, mukavaa ja toivottavasti stressaamatonta joulukuuta teille kaikille! 

Vi snakkes, 
Marianna

Kommentit

  1. Niin jäätävän kaunista.
    Erityisen ihana lintukuva ja nuo iltakuvat ovat upeita.
    Kurjaa sen sijaan kivuliaat kätesi. Voisinpa jotenkin kipuja lievittää näin ruudun takaa. Ainakin lämpimiä ajatuksia voin sinulle lähettää. Niitä tulee tässä................... Toivottavasti sait kopin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sain kopin <3

      Nämä viheliäiset kädet ovat varsinainen riesa ja rajoittavat elämää aika paljon.
      Onneksi saan sentään kuvattua ja ajatukset sitä kautta pois kivusta!

      Hyvää viikonloppua Leena!

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia. Niin hienoja luontokuvia ja niin kaunista tunnelmaa. Ja muutama joulukuvakin on jo mukana. Meillä on jo runsaasti lunta ja lisää tulee koko ajan. - Mukavaa joulukuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli!
      Meillä lumi taitaa jäädä pelkäksi haaveeksi - vettä tulee tuon tuostakin ja parhaina päivinä luonto saa hetkellisen huurreasun.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Kuvat ovat jälleen niin kauniita, ettei meinaa saada sanotuksi! Tuota vihreää lintua ihastelin jo instassa.
    Lähetän täältä lämpimiä terveisiä ja paljon paljon hyviä ajatuksia sinne, toivottavasti saat kädet pian parempaan kuntoon.
    Kauniita joulukuun alun päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis <3

      Kävin juuri luonasi kuvamatkalla, eli kiitos siitäkin!

      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  4. Hurmaavat pakkaskuvat! Kylläpä siellä on loisteliaat jouluvalaistukset. Toivottavasti saat kätesi pikaisesti kuntoon ja mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni!
      Jouluvaloja todellakin riittää ja tuo Beverlyn amerikkalaismainen valosirkus on aivan omaa luokkaansa :)

      Hyvää viikonloppua <3

      Poista
  5. Ihania talventörröttäjiä! Valon juhlaa sielläkin. Mukavaa sunnuntai päivää sinulle ja paranemista käsien osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talviluonto on aika kaunis kaikkine törröttäjineen :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Upeita luontokuvia ja mahtavat jouluvalot Stavangerissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Oikein hyvää loppuviikkoa sinne kotipuoleen - kaunista on sielläkin (kävin juuri blogissasi).

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset