Tunteiden aallokossa


Uusi viikko, uudet uutiset!
Kulunut viikko oli täynnä kuumia tunteita, sillä rapakon toisella puolella julistettu vaalitulos jätti harvemman meistä neutraaliin olotilaan! 
Amerikkalaiset sukulaiseni ja ystäväni ovat niin kahteen leiriin jakautuneita, että keskustelu mm. sukumme fb-ryhmässä olisi muutamaan otteeseen tarvinnut rauhantuomaria - niin rajuksi se välillä heittäytyi. 
Minua on huolestuttanut eniten Trump-kannattajien vihamielisyys, sillä vaikka he omaa kristillisyyttään korostavatkin (päivittäin), ovat he samalla olleet esim. valmiita ajamaan Trumpin vastaisiin mielenosoitukseen osallistuvien yli - varsinkin siirtolaisten! Puistattavia mielipiteitä olen Trump-fanien kommenteista lukenut ja mikä kenties pahinta, todistanut iäkkään sukulaiseni Trump-tuuletusta jopa aivan hurjienkin väitteiden osalta! 

Mittarini kaikenlaisen vihaamisen suhteen, mukaanlukien omani, tuli täyteen muutama vuosi sitten! Olen nimittäin harrastanut "vihaamista" minäkin ja mikä pahinta, osallistunut vihaamaan/ärsyyntynyt ihmisistä, joita en edes henk.koht. tuntenut. Onneksi koin jonkinlaisen "herätyksen" ja huomasin, etten todellakaan pitänyt ihmisestä, joksi itse olin muuttunut. Turhaa leukojen loksutusta ja parjaamista, joka vei aikaa ja energiaa...jonka olisi voinut käyttää johonkin paljon parempaan. 
Etsin vanhan minäni takaisin - sen paljon kivemman ja olen sen jälkeen ollut elämääni paljon tyytyväisempi! 
Viha on erittäin märännyttävä voima! 

Trumpia äänestäneet saattavat muuten pettyäkin rajusti, sillä sloganeilla on helppo ratsastaa, mutta lupausten lunastaminen onkin jo sitten vaikeampaa! 

Mitä maailmanrauhaan tulee, aika näyttäkööt. Toivon, että Trump ei nyt kuitenkaan ihan Venäjän balalaikan tahdissa tanssi ja työ ilmaston hyväksi jatkuu myös USAn suunnasta.

Maailmasta tulee tosin great again vasta sitten, kun ihminen on täältä poistunut! 


Kulunut viikko oli täällä meillä aurinkoinen, kylmä ja kaunis, mutta omalla kohdallani siihen mahtui vähän ikävämpääkin tunnelmaa. 
Sairauteni alkamisesta tuli kuluneeksi neljä vuotta ja samalla minulle alettiin jo varovasti puhua mahdollisesta työkyvyttömyydestä. 
Olen nyt syksyn ajan käynyt keskusteluissa sekä lääkäreiden, toimintaterapeutin, asiaani Nav:ssa (meidän Kela) hoitavan yhteyshenkilön sekä työneuvojan luona, eikä loppuraporttia ollut mitenkään helppo lukea. Itkuhan siinä tuli. 

Toimintakykyni on nyt kartoitettu 100% tarkkuudella ja ontuva arkeni sai varsin huonot arvosanat. 
Lohdutusta antavat kuitenkin kaikkien yllä mainitsemieni henkilöiden kehoitukset katsoa asiaa positiivisesti ja ajatella koko työasia uusiksi. 
He ovat kaikki kehoittaneet minua panostamaan yhä enemmän blogiini ja kuvaamisharrastukseeni, rauhoittumaan ja hyväksymään tilanne. 
Mikään ei ole heidän mukaansa kiveen kirjoitettua ja uusi tapa ajatella voi hyvinkin poikia joustavan, minulle sopivan työmuodon. 

Minulle tämä kaikki on kuitenkin yhtä suurta identiteettikriisiä ja sana "työkyvyttömyys" varsinainen kummitus! 
Suomalaisuuteni piiskaa minua tärkeyteen ja todistamaan koko maailmalle, etten ole tyhmä, laiska tai turha! Mielummin veri hanskoista pursuen, varpaankynnet irtonaisina sukissa ja kaikki nivelet tulehduspalloina, kuin muiden ihmisten vähättelemänä. 



En voi lentää pois......




...joten uusi polku on vain löydettävä.... (ja Linuksen takamus).



Tällaisissa tilanteissa sitä todellakin huomaa, miten yhdistämme merkityksemme ja identiteettimme työhön?
Hyväksyminen on sekin oma prosessinsa ja vie aikansa. Omalla kohdallani hyväksymisprosessi on yhä niin kesken, ettei uuden luominen vielä toistaiseksi onnistu.

Minua on siis kannustettu rauhoittumaan, kirjoittamaan ja kuvaamaan silloin, kun siihen kykenen - ihan vaikkapa kirjaksi asti, mutta eihän se kuitenkaan ole sama kuin työ?!

Ympärilläni on ollut aivan ihania, sairauteni suhteen kivuliaan realistisia , mutta samalla kannustavia ihmisiä, jotka auttavat etsimään uutta mallia, identiteettiä ja ennekaikkea hyväksymistä ja heidän avustaan olen suunnattoman kiitollinen. Kunhan saisin vielä itseni samaan veneeseen ...... se on niin vaikeaa!
Viime viikon kuljin totaalisessa lihaskrampissa, hartiat korvissa, leukaluut kireinä ja pohdin asioitani kirjaimellisesti yötäpäivää. Nukuin todella vähän ja huonosti ja päivät kuljin luonnossa rauhoittumista hakien.  
Sairaus tykkäsi moisesta kyttyrää, joten se vei loputkin yöunet.

Hyväksy ja rauhoitu - se on mantrani nyt!




Luonto on niin uskomaton paikka nähdä kauneutta, että täällä koen olevani paikallani. Huolet ja murheet kaikkoavat ja kuvattavaa löytyy näin marraskuussakin.

Tässä viikon valittuja: 























Onneksi todellakin on tämä luonto, ihanat eläimet ja linnut. 

Tunnen, että paikkani on niiden parissa ja suuntani tavallaan oikea, mutta hyväksymisprosessini on vain vielä saatava loppuun. 





Miten teidän viikkonne meni?


Toivotan teille kaikille oikein hyvää uutta marraskuun viikkoa!


Vi snakkes, 
Marianna



Kommentit

  1. Niin hienoja kuvakulmia. Huolimatta omasta tilanteestasi ovat kuvasi voimaannuttavan kauniita <3
    Tsemppihalit♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulla on niin paljon syytä kiitollisuuteen, että kovistelen itseäni tuon tuostakin positiivisuuteen ja eteenpäin....vaikkakin sitten ontuen.

      Hyvää viikkoa sinulle <3

      Poista
  2. Luonnolla on mahtava voima ihmisen eheyttämisessä. Kauniita kuvia! Toivon iloa viikkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Luonnon puolesta kannattaa kampanjoida, vaikka sitten kuvaamalla sitä!

      Ihanaa viikkoa sinulle AnniK :)

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia. Tykkään erityisesti noista lintukuvista. Kaunista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  4. En tiedä miten sua lohduttaisin, toivon sydämestäni että selätät
    sun sairauden vielä jonain päivänä. Kuten sanoit meille suomalaisille
    työ on hurjan tärkeä asia jopa osa omaa identiteettiä sanoisin.

    Omakin syksyni on mennyt työelämän suhteen epävarmoissa
    fiiliksissä. Olin työskennellyt suuren pörssiyhtiön viestinnässä jo
    16 vuoden ajan ja yht'äkkiä viime kesänä toimeni täällä Turussa päätettiin lopettaa.
    Tuntui hurjalta se mahdollisuus, että jäisin työttömäksi 44 vuotiaana,
    työllisyystilanteen media-alalla ollessa kehnonlainen. Muutaman viikon
    synkistelyn jälkeen päätin nostaa hännän pystyyn ja lähteä oma-aloitteisesti
    hakemaan uutta työpaikkaa. Ilokseni löysinkin unelmaduunin Kauppakeskus
    Myllyn markkinointi- ja viestintäsuunnittelijana. Edessä uudet, mieluisat haasteet :)

    Valokuvaus ja kirjoittaminen ovat lahjoja, jotka sinulle on suotu. Ihana, kun jaat
    kauniita kuvia ja mielenkiintoisia tarinoitasi meille lukijoille. Kannustan sinua
    miettimään omien blogikirjoitusten kirjaksi julkaisua. Ulkosuomalaisten elämä
    on kovin kiehtovaa luettavaa, uskon, että kirjasi menisi kuin kuumille kiville.
    Jään odottamaan kutsua julkaisutilaisuuteen :)

    Iloa ja valoa loppuviikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnea Teija!!! Olet taatusti nainen paikallaan ja sanoisin, että kauppakeskus Myllyllä kävi tuuri! Hieno juttu kerrassaan <3

      Kiitos Teija kannustavista sanoistasi - ne merkitsevät hurjan paljon juuri nyt :)
      En ole katsonut olevani kirjan tekemiseen tarpeeksi taitava, joten en ole asiaa aikaisemmin tosissani pohtinut. Nyt siihen kannustetaan kuitenkin myös käymäni kartoituksen ja kurssin pohjalta, joten kenties sitä tulisi harkita ihan vakavasti.
      Kirjoittamista voi säädellä itse, se sallii kipupäivätkin. Minulle on jo kerrottu kaikenlaisista saatavilla olevista apuvälineistäkin (en tiennyt aikaisemmin, että minulla on oikeus sellaisiinkin).

      Mikäli täältä kirja ilmestyy, olet ehdottomasti paikalla julkisamistilaisuudessa <3

      Onnea vielä kerran <3 <3 <3

      Poista
  5. Minä itse jäin työk.eläkkeelle vähän alle viisikymppisenä. Minä olen koko ajan nauttinut olostani, ei tarvitse lähteä joka aamu töihin. Jos on nukkunut huonosti voi nukkua aamulla pitempään.
    Sinulla on tosi hienoja kuvia, kiitos kun laitoit ne tänne minunkin ihailtavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3
      Sinulla on todellakin hieno asenne ja kaikesta näkee, että olet kääntänyt tilanteen positiiviseksi :) Osaat aktivoida itsesi kotona, sinulla on niin paljon puuhaa ja kaunista ympärilläsi.

      Olet hyvä esimerkki siitä, mitä minulle kartoituksessa kerrottiin, eli ettei työkyvyttömyys välttämättä tarkoita passiivista elämää, vaan ainoastaan uudenlaista.

      Kiitos blogistasi ja kauniista sanoistasi <3

      Poista
  6. Voi Marianna <3 Mykistyin ensin taas kuviesi äärellä ja sitten keskityin uudelleen lukemaan. Vaikeiden asioiden hyväksyminen ottaa oman aikansa, aika terästä sitä olisikin, jos tuommoinen oman elämän uudelleen järjestely ei missään tuntuisi. Olet siis tunteva ja aito, suurella sydämellä varustettu kulkija. <3 On tosi hyvä juttu, että saat kirjoitettua "ulos" nämä tuntemukset ja asiat - se jo on jonkinmoista prosessointia, joka vie eteenpäin. Ota vain kaikki aika, jonka tarvitset - oma suunta löytyy taatusti, kun sen aika on. Mä olen aina uskout jollain tavalla kohtaloon, joten uskon myös tosi vakaasti siihen, että asioilla - vaikeillakin - on taipumus järjestyä.
    Sinä olet ihan oikeasti huikea valokuvaaja ja visualisti! Kirjoittamisesta puhumattakaan. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että sinä kirjoitat / valokuvaat jonakin päivänä kirjan, joten minä Teijan tavoin jään odottamaan sellaista tapahtuvaksi.
    Ja lupaan myös tulla julkkareihin... ;)

    Voimia ja haleja sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis jälleen kerran kauniista sanoistasi ja kannustuksesta <3

      Minäkin uskon kohtaloon ja kuten eräs ystäväni minulle sanoikin, sinulle tekee hyvää rauhoittua ja levätä juuri nyt. Tyttäreni kiusaamistarina on verottanut omaakin (ja koko perheen) hyvinvointia aika lailla ja toipumisen polulla tässä kompuroidaan yhä.
      Kiusaaminen alkoi 10 vuotta sitten ja on tuhonnut tyttäreltäni paljon. Tuona aikana olemme todistaneet myös kahden läheisen syöpäkamppailut ja poisnukkumiset, hoitaneet kahta muuta sairasta läheistä ja heidän asioitaan. Sairauteni on ollut läsnä nyt 4 vuotta ja vienyt pettymykestä toiseen, ainakin mitä työhön tulee, eikä arki ole muutenkaan aina niin suloista ollut.

      En sano, etteivätkö kaikki muutkin ihmiset samanlaista koe ja taistele arjessaan vastoinkäymisten ja surujen kanssa, mutta kyllä minusta on välillä (ihan rehellisesti) tuntunut siltä, että meille on annettu pikkuisen normaalia enemmän - tai ainakin kaikki yhdessä lähetyksessä.

      Olen opetellut keskittymään positiivisiin asioihin ja välttämään kaikenlaista turhaa - se on auttanut. Luonto, kuvaaminen ja ajatusten kirjoittaminen ovat olleet hyvä terapiamuoto, mutta myös korvike työlle.

      Kenties siitä voisikin siis tulla työtä, ei pelkkä korvike.

      Ja Ellis .... sinäkin olet julkkarikutsulistalla ihan ehdottomasti <3

      Hyvää loppuviikkoa <3

      Poista
  7. Voi Marianna <3 Mykistyin ensin taas kuviesi äärellä ja sitten keskityin uudelleen lukemaan. Vaikeiden asioiden hyväksyminen ottaa oman aikansa, aika terästä sitä olisikin, jos tuommoinen oman elämän uudelleen järjestely ei missään tuntuisi. Olet siis tunteva ja aito, suurella sydämellä varustettu kulkija. <3 On tosi hyvä juttu, että saat kirjoitettua "ulos" nämä tuntemukset ja asiat - se jo on jonkinmoista prosessointia, joka vie eteenpäin. Ota vain kaikki aika, jonka tarvitset - oma suunta löytyy taatusti, kun sen aika on. Mä olen aina uskout jollain tavalla kohtaloon, joten uskon myös tosi vakaasti siihen, että asioilla - vaikeillakin - on taipumus järjestyä.
    Sinä olet ihan oikeasti huikea valokuvaaja ja visualisti! Kirjoittamisesta puhumattakaan. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että sinä kirjoitat / valokuvaat jonakin päivänä kirjan, joten minä Teijan tavoin jään odottamaan sellaista tapahtuvaksi.
    Ja lupaan myös tulla julkkareihin... ;)

    Voimia ja haleja sinne <3

    VastaaPoista
  8. Kyllä pelottavia juttuja on nyt tuolla suuren veden takana. Kaikenlaiset vihapuheet saavat pelästymään. Viime viikonloppuna Tampereella ajelimme taksilla teatterilta hotellille ja voi sitä taksikuskin vihavuodatusta ulkomaalaisia kohtaan. Jäimme sanattomaksi ja vain kuuntelimme hiljaa.
    Ikävältä tuntuu tuo tilanteesi, mutta koita löytyy pieniäkin positiivisia asioita ja ne voivat kasvaa suuremmiksi. Tee blogistasi ja valokuvaamisesta itsellesi työ. En tiedä uskontokantaasi, mutta luterilaisuus on tuollaista itsensä ruoskimista. Se ei päästä meitä helpolla. Leipä on ansaittava vaikka hanskat verta tihkuen. Yritä olla itsellesi armollinen. Kyllä asiat järjestyvät. Kirjoita se kirja, jota blogiystäväsi Sinulle tuolla edellä ovat ehdottaneet. Innolla lukisin sen.
    Parempaa loppuviikkoa Sinulle, ystävä :-) T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luterilainenhan minä! Järjestys ja työ!
      Minut on kasvatettu perinteisellä "työtä ihmisen tehdä pitää" -kaavalla ja se istuu selkärangassa.

      Kiitos sinullekin kannustuksesta - tulen mainitsemaan teidät kaikki kirjassani, kun (huomaa...ei jos, vaan kun) sen kirjoitan!

      Vihapuheet ja ennakkoluulot ovat pelottavaa seurattavaa!
      Maailmassa on jälleen sellaisia historiasta tuttuja tuulia, joista en pidä ollenkaan ja valtaa pitävien miesten rintama on kauhistuttava!!!
      Taas sallitaan enemmän rasismia, sovinismia ja propagandaa....not good!

      Toivokaamme parasta.

      Hyvää loppuviikkoa sinulle Maija <3

      Poista
  9. Kaikella on arvosa ja paikkansa, oli töissä tai ei.

    Upeat kuvat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset