Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Melankolian lääkitsemistä

Vuoden lyhyin päivä, vuoden pisin yö - talvipäivänseisaus.
Meillä sitä tahdittaa myrsky! Sade rummuttaa ikkunoita, tuuli ulvoo nurkissa, taivas on harmaa, maa musta ja päivä hämärän verhossa. 
Hanget ja valkeat nietokset, aisakellot, lumiukot, jäätyneet järvet, lumiset puut....lauluissa niistä kerrotaan, vaan taitavatpa olla lähes kaikki joululaulut ajalta, jolloin ilmaston lämpeneminen oli vielä tuntematon ilmiö :)

Minua on viime viikkoina vaivannut jonkinlainen melankolia ja yksinäisyys, vaikka ohjelmaa ja ystävien tapaamista on yllin kyllin ollutkin.
Lieneekö syynä ikä, talvi, työhön liittyvä tilanteeni vai mikä, mutta koen itseni toisinaan hyvinkin surumieliseksi ja yksinäiseksi. 
Melankoliani sopii hienosti yhteen näiden hämärien talvipäivien kanssa, sillä pimeässä on helppo olla menninkäinen.

Ystäville tiedoksi - ilman teitä olisin varmasti jo erakko jossakin metsän siimeksessä. Kiitos, että pidätte minut sivistyksen parissa ja hiukset harjattuina :)
Te olette pieni, mutta sitäkin tärkeämpi ja rakkaampi joukko ihmisiä. Te tunnette minut ja seisotte rinnallani niin naurun kuin itkunkin hetkellä! 
Kiitos vuodesta 2016 - en ole kadonnut metsään ja kokonaan unholaan, vaan pinnistelen yhä paikastani auringossa.... muun menon mukana, olkoonkin sitten puolella liekillä.

Launtaina haimme joulumieltä norjalaisen sopraanon Sissel Kyrkjebøn joulukonsertista. 
Hänellä oli mukanaan taitavaa porukkaa New Yorkista, joten tunnelma vaihteli pohjolan joulusta gosepeliin ja kyyneleet tunkivat silmiin pariinkin otteeseen. 
Olimme liikenteessä mukavalla porukalla ja jatkoimme iltamme Etiopialaiseen ravintolaan, jossa herkuteltiinkin sitten mitä ihanimmilla mauilla. 


Tässä Sissel Kyrjebø ja O Helga natt.






Hämäräajan hyviä puolia ovat lämpimät hetket kotosalla. 
Eilen katoin pöydän teehetkeen tyttäreni kanssa, joka käväisi kotosalla piipahtamassa. 
Surumielisyyteni saattaa toki liittyä hänekin muuttamiseensa, sillä vaikka tyttö samassa kaupungissa yhä asuukin, on täällä kotona tyhjä paikka.
Olin niin innoissani hänen vierailustaan, että karautin kauppaan jo aamu-kahdeksalta lounasta ostamaan. 







Mustan talven maisemaa sunnuntaina. Lenkkeilimme ystävättäreni kanssa muutaman tunnin ja onnekkaina poutasäässä - sade alkoi heti lenkin jälkeen.




Parhaat lääkkeet melankoliaan löytyvät omalla kohdallani aina vain luonnosta ja ne aivan parhaat terapeutit ovat nelijalkaisia. 
Eläimille on ihanaa rupatella, niitä on sanattoman ihanaa kuvata ja ne saavat aina paremmalle tuulelle. 
Kun ihmiset tuntuvat kurjilta, pakenen aina eläinten pariin. Paha mieli vaihtuu hymyksi pettymykset unohtuvat.
Tässä piilee nyt se vaara siitä mainitsemastani erakoitumisesta!!! Ymmärrättekö?



Fjording - norjanvuonohevonen. Voiko parempaa terapeuttia enää ollakaan? Tuo hymy saa kenet tahansa iloiseksi!















Kotona minulla on näitä terapeutteja kaikkiaan kolme. 
Tyttäreni ei voinut ottaa pupuaan mukaan uuteen asuntoonsa, joten minusta tuli Bunny-pupun adoptioäiti. Papanaahan tämä tykittää aika lailla, mutta on kerrassaan niin symppis pupu, ettei sitä poiskaan voi antaa. 
Joulukuvaus kuuluu pupun kausihommiin ja palkitaan porkkanoilla, mutta joulukuvaan päätyivät kyllä tällä kertaa nämä muutkin karvalapset. 
Koira tuli pupulle niin mustasukkaiseksi, että se suorastaan tunki itsensä kuvattavaksi ja pakkohan se oli sitten kissakin kuvata.


Tässä photoshootin lopputulos!










Tämän pidempään en jaarittele, sillä ohjelmassa on sekä porkkanalaatikon että marsipaani-suklaakuulien tekoa!

Huomenna haen kinkkuni ja eiköhän se mieliala tästä taas nouse! 




Oikein hyvää joulua teille kaikille täältä vuonon mutkasta! 

Lämpimin jouluterveisin, 

Marianna 

9 kommenttia:

  1. Kyllä tuo ihana pupu melankolian karkoittaa, ainakin huomattavasti helpottaa. Tämä märkä ja tuulinen joulun sää kyllä tekee kaikki vähän alakuloisiksi, mutta eiköhän nyt mennä jo kohti valoa! Täällä mökillä odottelen jouluvieraita ja jännitän toimiiko sähköt koko joulun ajan, loppuviikoksi luvataan myrskyä ja vielä on hyvin muistissa viiden vuoden takainen tapaninmyrsky!

    VastaaPoista
  2. Minä olen tainnut jo luopua siitä hiuksen kampaamisesta, D! Viihdyn tosi hyvin yksin opiskeluiden keskellä. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, kiitos tästä. Niin upeita kuvia luonnosta ja eläimistä. Toivottavasti melankoliasi liittyy vuoden pimeimpään aikaan ja olosi alkaisi helpottua valon myötä. - Ihanaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  4. Kyllähän tämä pimeys luo melankolisen fiiliksen. Onneksi mennään taas valoa kohti ja päivät alkavat pidentymään! Mukavaa iltaa sinne :)

    VastaaPoista
  5. Välillä saa olla omissa melankolisissa maailmoissaan.
    Sieltä on sitten hyvä herätä uuteen innostukseen!
    Voi miten suloinen teidän karvakorvien kolmikko onkaan!
    Ja teilläkin on Bunny! Suloinen!
    Meidän Bunnyltä terveisiä! Tässä sylissäni juuri istuskelee.

    Oikein herttaista joulua teille!

    VastaaPoista
  6. Alakulo on aika kummallinen juttu. Joskus se tupsahtaa kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta ainakin minulle useammin kuitenkin pimeyden ja harmauden myötä. Kuten Susanna sanoi, välillä saa olla alakuloinen. Ja haahuilla vaikka tukka kampaamatta, kunhan sitten taas jossakin vaiheessa koettaa ponnistaa iloon ja valoon. Nuo karvaterapeuttisi ovat varmasti oiva apu kaikenlaiseen melankoliaan.
    Voi tuon vuononhevosen katsetta!

    Hyvää joulunaikaa ja voima-ajatus sinne.

    VastaaPoista
  7. Luonto ja hevoset ovat olleet aina lähellä sydäntäni ♥ Ihania ovat myös nuo teidän karvakamut ♥♥♥
    - Oikein ihanaa joulua :)

    VastaaPoista
  8. Aika ajoin tuppaa täälläkin melankolia iskeä varsinkin kun räystäät tippuu vettä ja olo on märkä kun tulet lenkiltä. Ihania karvaisia ystäviä sinulla kyllä noita katsellessa suupielet kaartuvat hymyyn. Mukavaa Tapania sinne ja huomenna olis sitten taas työpäivä!

    VastaaPoista