Meni menojaan maaliskuu - hymyilee herttainen huhtikuu



Huomenna on huhtikuu, kahden viikon päästä pääsiäinen ja meillä kotona jälleen varsinainen hautomo ;)

Minun koristeluissani ei ole hiventäkään minimalismia, mutta ei myöskään keltaisia tipuja, värikkäitä sulkia tai rairuohoa (jota Norjassa ei muuten harrastetakaan)! Minä olen koristelufanaatikko ja vuosien mittaan keräämäni pääsiäiskoristeet olen valinnut tarkasti kokonaisuutteen sopiviksi. 
Hullu? 
Kyllä, yhden (tai useamman) sortin hullu!

Pidän lunnonväreistä ja -materiaaleista ja yhdistelen niitä mielelläni esim. lasiin siten, että syntyy pieniä kokonaisuuksia/maailmoja ja ikäänkuin tarinoita. Tätä teen sekä joulu- että pääsiäiskoristelussa.

Tänä vuonna kananen hautoo muniaan suuressa lasimaljassa, joka on vuorattu heinillä ja höyhenillä. Sen ympärillä on erilaisia pääsiäismunia omissa ryhmissään ja toinen kokonaisuus syntyy pupusta, kukkasista, heinistä, höyhenistä ja munista. 
 Keittiössä esillä ovat lasiset kirpparilöytökanaset ja vanha Norges glass -purkki, joka on täytetty munilla. 

En siis ripottele koristeita kaikkialle taloon, vaan rakennan ne muutamaksi kokonaisuudeksi.

Koristelemisessa ihaninta on se, että luovuuden voi päästää ihan valloilleen ja luoda tavallaan juuri näitä pieniä tarinoita, satumaita ja kauneutta, jota ainakin minun mielestäni aikuinenkin ihmismieli kaipaa. Ihminen saa estetiikasta hyvää mieltä ja minusta on mukavaa tehdä kaunista katseltavaa sekä itselleni että muille.


Koristelu jatkuu yhä, sillä mökki saa oman koristelunsa ja jotakin kivaa aion keksiä myös työhuoneeseeni ja ulos terassille.









Ulkona koristelee tienoita nyt ihanainen Neiti Kevät, somistamisen ehdoton kuningatar!
Neiti Keväällä on esteettistä silmää, eikä hänkään ole minimalisti - ei todellakan. Hän täyttää koko maailman kauniilla yksityiskohdilla ja maalaa kaikilla väreillä. 
Meillä kukkivat nyt kirsikkapuut. Tässä niistä yksi, lenkkipolkuni varrella oleva kaunotar.











Neiti Kevät on herättänyt myös valkovuokot :)






Ja takaa joka päivälle tanssi- ja lauluesityksiä vailla vertaa!





Hän on käynyt kukkapenkissänikin ja katsokaa, herättänyt tulppaanitkin!





Lähestyvä kesä ja ajatus rantaelämästä pelottaa taas pois lähes jokaisen leipomisidean, mutta välillä tekee mieli tehdä jotakin hyvää ...ja varsinkin sadepäivinä. 
Me teimme viikolla maailman parasta pannukakkua (ohje Maku.fi) ja kylläpä se olikin hyvää. 
Ripottelin päälle vähän sitruunankuorta ja söimme pannarin sitrusmarmelaadin kera - mums!






Maailman paras pannukakku:

3 kpl munaa
7 1/2 dl kuohukermaa (korvasin 3 1/2 täysmaidolla)
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria 
2 tl vanilijasokeria
1 1/2 tl suolaa
75 g voita sulatettuna


Vatkaa munat rikki ja mittaa muut aineet sekaan. Sekoita hyvin ja anna turvota noin 10 min. 
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 30 min. 
Leikkaa tarjoilupaloiksi ja herkuttele. 







Toivotan teille kaikille oikein hyvää viikonloppua ja huhtikuun alkua!

Oletteko te jo pääsiäiskoristelupuuhissa ja millainen on teidän pääsiäiskotinne?  
Maalaatteko munia kenties itsekin?  




Palaan pääsiäiskoristeluun (myös pääsiäismunien värjäämiseen) ja muuhun kevätaiheiseen taas seuraavassa postauksessa, joten kuullaan taas,

Marianna



Kommentit

  1. Meillä aika minimalistiset koriteet nykyisin juhlapyhiin, niin pääsiäiseenkin. Jotain pientä aion laittaa, kukkia ehkä. Ihanat koristeet sinulla! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat luovat kauniin tunnelman, eikä siinä aina muuta kaipaakaan.
      Keväistä viikkoa sinulle :)

      Poista
  2. Runsauden hurmaa ja ihanat luonnon sävyt!!
    Minäkin olen samanlainen hullu...koristeiden suhteen ainakin!
    Kirsikkapuiden vaaleat hattarat lumoavat ja komea haikara!

    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että meitä hulluja on useampia :)

      Mukavaa viikkoa Mantelilaaksoon <3

      Poista
  3. Rakastan niin tunnelmaa, jonka osaat loihtia kekseliäillä somisteilla! Aikuisten satumaa, mikä ihana keino irtautua arjen kiireestä! Luonnonmateriaalit ovat minustakin kauniita, harmaan, mustan, ruskean ja vaalean liitto toimii aina.
    Meillä ei tänä vuonna vietetä pääsiäistä. Lähdemme pääsiäisviikolla Teneriffalle lomailemaan. Ollaan toki jo mämmiä maisteltu ja muksuille ostin pääsiäismunat, mutta koristeet jää laittamatta enkä rairuohoakaan aio kasvattaa.
    Valkovuokkoja <3 Onpa kevät siellä teillä jo pitkällä!

    Auringonsäteitä viikonloppuun, ihana Marianna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija <3
      Voi teitä onnekkaita, kun pääsette Teneriffan kevääseen!!! Kevät on niillä seuduilla niin vehreää aikaa.

      Oikein hyvää viikkoa teille <3

      Poista
  4. Todella kauniit pääsiäiskoristelut olet tehnyt. Ovatko nuo pilkulliset munat oikeita?Olet taitava koristelija:) Hieman kaipaan pääsiäistä,täällä se ei näy,suurin piirtein samoihin aikoihin täällä vietetään juutalaista pääsiäistä mikä on taas niin erilainen. Jouluna täällä näkee paljon joulukoristeita,makeisia mutta pääsiäisenä ei oikein mitään paitsi keskustan karkkikaupassa on kyllä jotain.Teillä on kevät jo niin kauniisti alkanut. Hyvää alkanutta huhtikuuta sinulle Marianna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Oikeita ovat nuo pienet munat ja kyllä minä ihan kanamunankuoriakin käytän, kun koristelen :)


      Oikein hyvää viikkoa sinulle Jael :)

      Poista
  5. Todella kauniit pääsiäiskoristelut olet tehnyt. Ovatko nuo pilkulliset munat oikeita?Olet taitava koristelija:) Hieman kaipaan pääsiäistä,täällä se ei näy,suurin piirtein samoihin aikoihin täällä vietetään juutalaista pääsiäistä mikä on taas niin erilainen. Jouluna täällä näkee paljon joulukoristeita,makeisia mutta pääsiäisenä ei oikein mitään paitsi keskustan karkkikaupassa on kyllä jotain.Teillä on kevät jo niin kauniisti alkanut. Hyvää alkanutta huhtikuuta sinulle Marianna:)

    VastaaPoista
  6. Ihastuttavat pääsiäiskoristelut! Minäkin tykkään luonnonväreistä koristeluissa ja viime pääsiäisestä säilyneet ruskehtavat munat ja höyhenet taidan taas kaivaa esille. Keittiöön kelpuutan myös keltaisen nostalgiasyistä.

    Vow mikä pannari-kuva. Tuli kyllä tosiaankin vesi kielelle. Rakastan sitruunaa!

    Keväisiä huhtikuun päiviä Sinulle ja perheellesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Minäkin kelpuutan esim. keltaiset kynttilät - se jäi mainitsematta :)

      Oikein ihanaa viikkoa teille <3

      Poista
  7. No niin nämä kuukaudet vierähtävät ihan itsestään ohi...ihania nuo sinun luontokuvasi, voi että teillä siellä on niin kaunista. Ihanaa sunnuntaita Marianna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja kyllä, aika rientää taas ihan siivillä ja kohta on kesä!

      Mukavaa viikkoa sinulle!











      Poista
  8. Ihania tunnelmia kuvia ja pääsiäiskoristeita. Kiitos pannukakkureseptistä ja itsekin tykkään aina laitella pannukakkusten päälle lemon curdia, aah sitruuna. Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos TiiaK :)

      Sitruunan kuori pieninä hiutaleina...aah! Sitruuna on niin hyvää!

      Mukavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  9. Voi miten kauniita pääsiäiskoristeita!
    Ja hienoja kuvia!
    Tuo pannari näyttää ja kuulostaa herkulta!😋
    Hyvää sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
  10. Kauniit pääsiäisasetelmat olet tehnyt. Minäkin tykkään enemmän luonnonsävyistä ja luonnon materiaaleista.
    Teillä on ovella tuo ihana vuokkojenaika!
    Pannari vaikuttaa niin herkulta, että täytyypä kokeilla jonain päivänä.
    Keväistä uutta viikkoa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!
      Luonto esiin pääsiäisenäkin, vai mitä?

      Ihanaa viikkoa sinulle - teillä onkin jännittävät ajat!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset