Puhelimesta vieroitusta

Huomenta puutarhasta!
Sateinen yö, aamuaurinko, vesipisaroiden painosta nuokkuvat kirsikankukat ja auringonkeltaiset onnenpensaat - sitä on huhtikuu puutarhassani.

Aamukahvit kirsikoiden katveessa.








Me vietämme pääsiäistä maalla, mutta puhelimeni deaktivoiduttua (yllättäen, ilman mitään syytä) jo lauantaina, oli minun lähdettävä kaupunkiin puhelintohtorille. 
Elämä ilman puhelinta tuntui pelottavan eristetyltä ja samalla huomasin, miten riippuvaiseksi olen siitä tullut. 
Tuntuu aivan uskomattoman yksinäiseltä olla ilman soitto- ja tekstiviestimahdollisuutta, mutta pelottavinta kokemuksessani oli kuitenkin se, että ilman google-palveluja (kartat, puhelinnumerot jne) ja jatkuvaa uutisvirtaa (lehdet, some) koin lähestulkoon jonkinlaisia vieroitusoireita!  
En voinut katsoa puhelimestani lähituntien säätä, en kurkata fb:iin, en lukaista uusimpia uutisia ..... ja olin haaksirikossa.

Puhelin on nyt kunnossa ja vaikka siitä kaikki data prosessissa katosikin, on riemuni rajaton. 


Puhelinvieroituksessa on toki hyvätkin puolensa. Venevajaa tuli jälleen siivouttua talven myrksyjen jäljiltä ja siivousvimma iski myös vintillä. 
Siivotessani pohdiskelinkin juuri sitä, miten karmivan riippuvaisia me puhelimistamme nykyään olemme ja miten rajusti elämä sen rikkoutuessa, kadotessa tai "kuollessa" pysähtyy.
Muistiot, kalenterit, pankki, parkkimaksut, bussimaksut, puhelinnumerot.....lista on loputon.
Vieroitus olisi varmasti paikallaan tuon tuostakin ja vanhanaikainen back-up kalenteri/muistio on hyvä pitää menossa mukana.



Mitä venevajaan kuuluu nyt? 

Hyvää kuuluu! Nämä uudet lyhdyt (paristokäyttöiset) ovat löytö kotisaaremme kukkakaupasta ja ovat kuin venevajaamme tehdyt. Niitä testattiin ja kuvattiin lauantaina.
Odotan jo niin hartaasti lämpimiä kesäiltoja venevajani viininurkassa :)












Mökkivintti, joka aikaisemmin oli nuorimmaiseni aluetta, on nykyään varsin vähän käytetty tila. Neiti kun asustaa tätä nykyä vierasmökissämme (kanalassa). 
Vintille on kuitenkin kiva mennä lepäämään tai vaikkapa kirjoittelemaan silloin, kun kaipaa rauhaa ja onhan siellä kaikkiaan neljä sänkyäkin - vieraiden varalle.

Maalasimme kälyni vanhan koulupöydän viime kesänä mustaksi ja vaihdoin sen laatikoihin "timanttivetimet". Nyt se sai vierelleen Ikeasta ostetun kolmijalkalampun, joka valaisee mukavasti (himmennin) ja antaa myös hyvää lukuvaloa. 
Punainen tuoli on kirpparilöytö ja rottinkikirstuissa säilytetään kaikenlaista lautapeleistä joulukoristeisiin ja valkoinen rottinkilamppu on Riviera Maisonilta. 
Vanhat siniset tuolit ovat 1800-luvulta ja olleet talossa aina.
Vintillä nukkuvia suojelee ranskalainen Neitsyt Maria.
Pitkän ja avoimen vintin yöpymispäädyssä väritys on siniharmaa-valkoinen ja tunnelma merellinen, kun taas oleskelupäädyssä nyt mustaa ja punaista. Näin saan tilan jaettua kahteen ja samalla pysyn mökin väriskaalassa.













Kiitos ystävättäreni, joka vinkkasi minua näistä Ikean Solvinden aurinkokennolyhdyistä, saimme nyt nauttia kauniista iltavalaistuksesta mökkiterassillamme. 
Palmusunnuntain ilta oli niin lämmin, ettei sisälle tehnyt mieli ja kuljeskeliln mökkipihassa ja -rannassa moneen kertaan tunnelmaa ihailemassa. 
Lyhtyjä, tähtiä ja sinistä pehmeyttä. Näitä iltoja on odotettu, voi miten niitä onkaan odotettu!







Palmusunnuntai auringossa. Nyt kukkivat suuret narssissit ja päärynäpuukin on kuin pieniä helmiä täynnä.
Mökkipihassa on siellä täällä myös valkovuokkoja.






Pakko tunkea vielä yksi haikarakuva tännekin :)




Onnenpensas kotipihalla piristää nyt sateisinakin päivinä.
Keltainen on pikkuisen pop keittiössäkin.






Ja sitten ihan lopuksi - pääsiäistervehdys meidän pupujussilta!
Hän poseerasi jälleen niin kiltisti pääsiäiskorttiimme ja nauttii niin ikään kevätpäivien auringosta ja tuoreista voikukanlehdistä.












Lupaamani pääsiäismunien värjäys jää pois tästäkin postauksesta ja syynä on ohjelmaani tullut puhelinhässäkkämuutos. I'm sorry.



Pitäkää huolta telefooneistanne ja oikein hyvää pääsiäisviikkoa teille kaikille! 



Vi snakkes, 
Marianna

Kommentit

  1. Ihania kuvia. Kaikkein eniten pidin noista kirsikan kukista ja onnenpensaista, ovat niin kauniita. Hienoa kun puhelimesi on kunnossa. Voin hyvin kuvitella, että ei olisi elämä ihan helppoa ilman puhelinta. - Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanista pääsiäisfiiliksistä <3 tuo teidän live-pääsiäispupu on ihan paras!
    Kyllä sitä kummasti "halvaantuu", jos puhelin menee rikki tai unohtuu jonnekin. Juurikin se tavoitettavuuden mahdollisuus... se tunne, että voit jos täytyy. Onhan se toki nykyään osa jonkinlaista turvallisuuttakin, kun maailma on ihan toinen kuin vaikkapa meidän nuoruudessa. Mutta silti, kyllä se mietityttää itseäkin välillä. Tekee hyvää olla joskus tietoisesti "katveessa" ja antaa muille asioille tilaa - vaikka samalla tunnustankin, että somettaminen on kyllä ihan ihanaakin. Jos vaan pystyy poimimaan parhaat palat ja asiat :D
    Kauniita nuo lyhdyt, niin terassilla kuin venevajalla. Kevät onkin jo pitkällä siellä, kiitos kun tuot sen kuvien myötä tänne kylmän ja vihmovan vesisateen keskelle. Ehkäpä se täälläkin pian lämpenee kunnolla.
    Valoisaa ja kaunista pääsiäisen odotusta sinne! <3

    VastaaPoista
  3. On teillä siellä vaan niin kaunista ja kevätkin paljon pidemmällä kuin meillä täällä suomessa! Puhelinriippuvainen olen minäkin, välillä asia ihan suututtaa! Kesällä voisi koittaa tehdä asialle jotain. Mukavaa pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat! Täällä on toinen puhelinriippuvainen, aika kauheeta. Koululaisille aina sanon että nyt puhelimet pois ja sitten olenkin itse puhelin kourassa, huonoa esimerkkiä. Täytyisi vaan päättää että päivästä jokin aika on sellainen kun puhelimet on huilissa. Helpommin sanottu kuin tehty! :)

    VastaaPoista
  5. ihania kuvia! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kiitos taas kerran kauniista kuvaretkestä mökillänne!
    Tuollaiselle patterikäyttöiselle lampulle olisi meidänkin mökillä käyttöä monessa paikassa. Voi kun löytäisi jostain juuri samanlaisen.
    Kiitos myös niin suloisesta pääsiäiskortista! Hyvää Pääsiäistä! T. Maija Myrskyluodolta

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset