Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

maanantai 29. toukokuuta 2017

Yksin kaksin


Meillä kävi jälleen kesävieraista se paras - Helle :)
Hän saapui perjantaina ja lähti maanantain vastaisena yönä, eikä osannut sanoa koska taas palaisi vieraaksemme. 
Me jäämme odottamaan.

Meistä, minusta ja viikingistä, on kuin huomaamatta tullut (eikä todellakaan vain helteen suhteen) "odottajia"; tyhjässä pesässä palloilevia, pikkuisen tuuliajolla olevia, koiraansa liikaakin palluttavia ja lapsiaan jatkuvasti luokseen anelevia odottajia.
Uusi tilanne on aika lailla häkellyttävä, sillä siihen tupsahdettiin niin yht'äkkiä - mahalaskulla ruuhkavuosista ja ilman minkäänlaista ohjekirjaa.

Nuorimmaisemme täytti keväällä 16 vuotta ja viihtyy nyt parhaiten poikaystävänsä perheen mökillä etelä-Norjassa, ymmärrettävää kyllä! 
Etelä-Norjassa on aina parempi sää, mökki on meidän mökkiämme hienompi, vene meidän venettämme suurempi, alue meidän kyläämme vilkkaampi ja kaiken kruunaa tietenkin nuori rakkaus! 
Me pidämme kovasti tyttäremme poikaystävästä ja hänen perheestään, joten meistä on ihan mukavaa, että he kutsuvat lapsemme mukaansa, mutta meillä on nyt niin hiljaista.
Vanhempi tyttäremme kun ei viihdy mökillä hänkään, vaan vannoo urbaanin kesän nimeen ja nauttii kaupungin kesästä ja kesämenoista. 

Täällä me siis olla möllötämme - yksin kaksin.

Ruuhkavuosina elämä pyöri lasten ympärillä ja arkea pyöritettiin kuin bisnestä ikään. Jaettiin työvuorot ja vastuualueet, sovittiin menot ja vaihdettiin informaatiota sopivissa käänteissä. Samalla unelmoitiin siitä, että lapset jonakin päivänä olisivat aikuisia ja meillä olisi taas aikaa sekä itsellemme että toisillemme.
Ja hups keikkaa.....nyt sitä on! 

Tämä unelmatilanne onkin sitten kaikkea muuta kuin helppo.
 Osaammeko me olla ihan kahdestaan? 
Osaammeko seurustella ja olla pari - ei kiireinen kolleegapari, vaan pari? 
Osaammeko keksiä tekemistä sekä yksin että kahdestaan? 
Pidämmekö toisistamme seurustelumielessä? 

Totuttelua tämä uusi tilanne ainakin vaatii ja kahdestaan on opittava olemaan - kyläilijöitäkään ei voi koko aikaa ympärilleen haalia.

Verkkaiseen tahtiin kuluivat hellepäivämme maalla - minä kuvailin, viikinki kunnosti venettään, grillailtiin, uitiin, istuttiin iltaa ulkona ja tuijoteltiin välillä muuta maailmaa puhelimien kautta.......kyllä me seurustella vielä osataan :) Hienosti keksittiin sekä omaa että yhteistä tekemistä, eikä katsottu edes tv:tä. 
Lapset lähettivät sitäpaitsi välillä kuvia omasta viikonlopustaan, eli muistavat menoissaan meitäkin.


Tässä viikonlopun helteistä kuvasaldoa! 


Vuonossa koettiin kesän ensimmäinen lämmin, yli 20-asteinen yö. 












Grillausta ja verkkaisaa kesäelämistä rannan tuntumassa. Pääskyset asuttavat taas venevajaa.








Mökkipihan syreenit tuoksuvat lämpimässä illassa - ja tuvassakin.









Mökkipuutarhaa ja -terassia juuri nyt.









Kesäasumista.





Tungosta rannalla! Karitsat käyvät juomassa merivettä ja tuovat samalla ääntä verkkaiseen elämäämme.






Valokuvausharrastusta.









...ja puutarhailua.



Luumulapsi.




Ja sitten se pikkuisin lapsi, joka kulkee vielä ¨äidin ja isän" mukana.
Linus täytti 7 vuotta torstaina ja keräsi juhliinsa koko perheen!!! 
Pedigree-kakku maistui tänäkin vuonna ja poika poseerasi hienosti kuvaan ennen kakun syömistä. 

Ei se pesä ihan tyhjä siis ole vieläkään....








Jännityksellä odotan, kuka mökillä vierailee seuraavaksi: jompikumpi tyttäristä, helle vai ihan joku muu :)


Oikein hyvää viikkoa teille kaikille ja erityisterveiset kaikille muille odottelijoille - luulenpa, että meitä on paljon! 


Marianna







maanantai 22. toukokuuta 2017

Sademetsän viikinki


Kahvinkeitin pörisee keittiössä, verhot heilahtelevat avonaisista ikkunoista tulevan ilmavirran mukana ja reipas sateenropina........no, se hukkuu ruohonleikkurin hurinaan! 
Viikinki se siellä työntää ruohonleikkuria soturin ilme kasvoillaan, t-paita sateen kastelemana, punainen parta vettä tippuen, eikä näytä antavan periksi. "Hullu norjalainen", ajattelen minä ja sytytän sateen hämärtämässä tuvassani muutaman kynttilän. 
Viikingillä on sentään seuranaan kaksi joutsenta, jotka pesevät sulkapukujaan sadetta suihkunaan käyttäen ja kolmikko onkin juuri nyt ainoa elonmerkki sateen hiljentämässä maisemassa.

"Miten on? Haluisitko vaihtaa valkokalkittuun taloon Kreikassa?" kysyn viikingiltä tämän vaihtaessa kuivaa päällensä. 
"Ja jättäisin nauttimasta vilvoittavasta kesäsateesta?"  toteaa punaparta ja katselee ylpeänä nurmimattoamme, joka nyt on oikein kartanomaisen virtaviivainen. 
Sade loppuu ja me juomme kahvit ulkona. 

Unelmani omasta kreikkalaisesta lomakodista jääköön siis toistaiseksi bucket-listalle ja postaukseni tulkoot jatkossakin täältä sademetsästä.
Sademetsää tämä vuononmutka nimittäin tänäkin viikonloppuna muistutti, sillä auringon kanssa vuorottelevat lämpimät sateet saavat kaiken "höyryämään" ja kasvamaan kohisten. 


Höyryävät metsät 





Ja sitten taas paistaa.
Puut ja pensaat vehreytyvät ja kasvavat sellaisella vauhdilla, että sen voi todellakin kuulla. 
Saniaiset nostavat kippuraisia päitään, tuomi päätti aloittaa kukkimisen ja me asumme kaiken vihreyden keskellä, kuin puutarhatontut konsanaan.









Perjanti-ilta oli tyyni ja lämmin, joten istuimme ulkona aina keskiyöhön saakka. 
Pääskyset ovat taas täällä ja illan hämärtyessä todistimme jälleen tuttua vahdinvaihtoa - pääskyset kävivät levolle ja lepakot tulivat yövuoroon.







Pikkukukat ehtivät turvaan ruohonleikkurin hampaista.




Valkokalkittu talo Kreikassa saa siis odottaa, mutta värimaailmansa puolesta torppamme voisi olla kyllä kreikkalainenkin. Se on ollut sinivalkoinen jo kauan ja varsinkin kesäisin on juuri tämä sinisen sävy kauneimmillaan. 
Se pitää vanhojen oppien mukaan poissa myös esim. kärpäsiä, joita sininen ei miellytä ja on siksi ollut suosittu väri myös entisaikojen maalaiskeittiöissä.
Sinivalkoiset torpat ja talot ovat perinteinen näky täällä lounaisrannikolla, jossa vanhojen talojen ovet ja ikkunanpuitteet ovat lähes poikkeuksetta värillisiä - sinisiä, vihreitä, punaisia ja mustiakin.
Merimiehienkö mukana tämä tapa tänne aikoinaan kulki? Ilmeisesti. 
Täältä rannikolta seilattiin ahkerasti Välimerelle ja mökkimme kirje- ja korttilaatikostakin olen löytänyt kortteja, joita kylän poijat ovat aikoinaan reissuiltaan lähettäneet, mm. Algeriasta.





Pihassa kukkivat nyt syreenit, joilla on kiva koristella myös jälkiruokia. Me herkuttelimme lauantaina mustikkajäätelöllä ja syreeninkukilla.
Sitä ennen syötiin pastaruuan kylkiäisenä nokkosiakin, jotka ryöppäsin muutaman minuutin ja tarjoililin sitruunanmehun ja oliiviöljyn kanssa....nam! 
Ohje löytyy instasta.








Ruusupuskan ensimmäinen.





Pihan vihreät lapsoset: Päärynä, mustikka ja omppu.







Perjantain aamulenkki ei ihan kuvattomaksi jäänyt sekään, joten tässäpä kotisaaren maisemia perjantaiaamulta.










..ja vilkaisu kotipuutarhaani täällä kaupungissa.

Kiinanpalmuni oli talvella hukkua (kukkalaatikko tukossa), mutta voimistuu jälleen ja tekee uusiakin lehtiä.  Japaninvaahtera taas on kohta komeimmillaan ja antaa sohvalle upean, punaisen taustan.






 Yrtit ovat vauhdissa, laakeripuut kohta kukassa nekin ja katsokaapa irispenkkiin :) 
Tämä on niin kivaa aikaa!




Näitä kuvapostauksia saisi juuri nyt tehtyä ihan jokaiselle päivälle, mutta välillä täytyy tehdä muutakin, joten kuvakasoina saatte postaukseni.

Voikaahan hyvin ja nauttikaa kesäsäästä! Oli kiva kuulla, että Suomikin sai nyt suven ja lumet ovat pelkkä muisto vain :)

Vi snakkes, 

Marianna