Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

torstai 18. toukokuuta 2017

Toukokuun kuvakirja

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.... ja hyvä niin! Kiireinen torppari vuonon rannasta kun turvautuu nimittäin (tälläkin kertaa) kuvakirjamaiseen kerrontaan ja toivoo, että te pääsette toukokuun tunnelmiin tälläkin tavoin! 

Toukokuuta on ihana kuvata! 

Nämä kuvat otin mökillä kaksi viikkoa sitten. Päärynäpuu oli jo kukassa ja päivät lähes kesäisiä. 
Nurmella kukkivat pienet, violetit luhtalikukat (engkarse norjaksi), jotka ovat kauniita maljakossakin.
Mökkiwc:kin koristeltiin kukin ja lisäksi haettiin kaupasta pioninkukkia! 


 








Rantaelämää mökillä toukokuussa.














Lenkillä kotisaaren kulttuurimaisemassa.











Iltakävelyllä kotinurkilla.
15 minuuttia kaupungin keskustasta ja peuroja polulla.











Sunnuntaina Solan rannalla. Pilvistä, mutta lämmintä.







Kaupunkikotini puutarhassa tällä viikolla.






17.mai - Norjan kansallispäivä, jota juhlimme paraatilla ja brunchilla täällä meillä.
Kattauksesta sen verran, että käytin maljakkona Norges glass -lasipurkkeja, pöytäliinan ostin Fretex:istä (pelastusarmeijan kierrätys), josta tuli myös tuo seinälle tarkoitettu kynttiläjalka ja sinivalkoinen kynttilä. 












Brunch: lämminsavulohikreemiä, juustoja, yrttijuustotäytettyjä herkkusieniä pekonikääreessä, bratwurstkääröjä, norjalaisia ilmakuivattuja kinkkuja, lohta, paahtopaistia, peruna-feta-kapris-salaattia ja jälkkäriksi minipavlovia marjojen kera.





Paraatimenoa.





Äitee ja lapset (prinsessat ja palvelija). 
Kuten tarkkasilmäiset varmasti huomaavat, on norjalainen ompelija onnistunut nostamaan pukuni liiviosan liian ylös sitä kaventaessaan. Harmittava juttu. Puku lähtee nyt uudelle ompelijalle, joten ensi vuonna se lienee kohdallaan.
Tyttärillä Rogalands bunad. 
Myös Linus juhli 17.mai:ta.







Toivottavasti meno täällä pikkuhiljaa rauhoittuu sen verran, että voin taas ihan "kunnollakin" postata ja vierailla teidän blogeissannekin. 

Toukokuu jatkuu tänään sateisena. Oikutteleva kevät - sitähän tämä kevät on ollut. 



Voikaa hyvin,

Marianna.


20 kommenttia:

  1. Kaunista on. Todellakin. Ulkona ja sisällä. Maalla ja kaupungissa. Ja sinä osaat ikuistaa niin upeasti sen kauneuden.

    Toukokuu on täälläkin vaihtelevainen. Eilen lämpötila hipoi komeakymmentä astetta, mutta öinen sade pudotti lämpötilan lähemmäs siedettävää. Ah. Tänään ollaan sopivasti parissakymmenessä asteessa ja on vähän pilvistäkin.

    Muista Sinä myös lepäillä tohinan keskellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ja kyllä, nyt olen levännyt viikonlopun mökillä.
      Viime viikko oli niin omituinen, kun juhlahumusta siirryttiin hautajaisiin ja läheisen poismenoon on liittynyt muutenkin paljon erilaista huolta (vaikkain se hänen pitkän sairautensa vuoksi helpotus olikin):

      Säät vaihtelevat yhä, elämän kanssa samaan tapaan...., mutta nyt tuntuu jo helpommalta ja maalla oli hyvä ladata pattereita.

      Mukavaa viikko sinne teille - Kiina-kuvat olivat <3

      Poista
  2. Kyllä nautein sinun kuvistasi. Aivan mahtavia maisemakuvia. Hieno toi joutsen kuva.
    Kyllä sinulla on kevät selvästi pidemmällä kuin minulla.
    Kauniita noi kansallispuvut.
    ihailen tuota kirkasta vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija :)

      Kesäistä viikkoa sinne teille!

      Poista
  3. Kyllä minulle kelpaa runsas kuvatulva! Kauniita kuvia on aina ilo katsella. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ah, kiitos kuvakirjasta - mitä lepoa väsyneelle ja hektiselle mielelle, kun juuri tulin töistä vasta. Minä niin tykkään noista kattauksistasi! Ihana idea virittää kaunis koristenauha lautasen ympärille, voi kun muistaisin joskus!
    Ja nuo teidän kansallisuvut... huokaus... mahtava perinne ja todella arvokkaan kauniita. Siellä on kivalla tapaa kansallispäivä kaikkien ihmisten elämässä näkyvissä. Meilläkin toki itsenäisyyspäivää juhlitaan, mutta jotenkin kuitenkin niin toisenlaisin menoin. Kai se tuo vuodenaikakin toki tekee osansa juhlaan, valoa ja kauneutta on nyt jokapuolella, mihin päänsä kääntää.
    Ihania toukokuun hetkiä ja kesän vastaanottoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ellis.
      Suomessa itsenäisyyspäivän juhliminen osuu adventtiaikaan ja joulukuun pimeyteen, mutta voisihan siitä siltikin lasten ja ilon päivän tehdä....sitä olen miettinyt.
      Kouluissa voisi olla ohjelmaa ja onnistuisivat ne paraatit joulukuussakin...siis ei-sotilaalliset sellaiset, vaan tavallisten ihmisten, sillä onhan meillä joulukatujen avajaisiakin.
      Liput liehumaan, herkkuja pitopöytiin, tanssia ja ohjelmaa koko kansalle :D

      Ihanaa toukokuuta myös sinulle Ellis <3

      Poista
  5. Ihania kuvia;pidin etenkin noista suloisista lammaskuvista:)

    VastaaPoista
  6. Oi ihana toukokuu! Kaunis kattaus ja kauniit kansallispuvut.
    Meillä saa vielä hetken odottaa sitä kaikkein kauneinta toukokuuta. Ehkä se puhkeaa kukkaan tänään, kun tänne luvataan lämmintä päivää.
    Kiitos kauniista kuvakirjasta ja ihanaa viikonloppua 😊 T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija <3
      Kesä tuli jo Suomeenkin - hurraa!!!

      Nyt nautitaan, vai mitä?

      Poista
  7. Kuvat kertovat enenmän kuin tuhat sanaa.... kaunista teillä siellä.
    Täällä odotellaan vielä luonnon puhkeamista kukkaan. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija :)

      Ihana kesätuulahdus pyyhkäisi nyt sinne teillekin ja teki varmasti hyvää!

      Mukavaa viikkoa :)

      Poista