Yksin kaksin


Meillä kävi jälleen kesävieraista se paras - Helle :)
Hän saapui perjantaina ja lähti maanantain vastaisena yönä, eikä osannut sanoa koska taas palaisi vieraaksemme. 
Me jäämme odottamaan.

Meistä, minusta ja viikingistä, on kuin huomaamatta tullut (eikä todellakaan vain helteen suhteen) "odottajia"; tyhjässä pesässä palloilevia, pikkuisen tuuliajolla olevia, koiraansa liikaakin palluttavia ja lapsiaan jatkuvasti luokseen anelevia odottajia.
Uusi tilanne on aika lailla häkellyttävä, sillä siihen tupsahdettiin niin yht'äkkiä - mahalaskulla ruuhkavuosista ja ilman minkäänlaista ohjekirjaa.

Nuorimmaisemme täytti keväällä 16 vuotta ja viihtyy nyt parhaiten poikaystävänsä perheen mökillä etelä-Norjassa, ymmärrettävää kyllä! 
Etelä-Norjassa on aina parempi sää, mökki on meidän mökkiämme hienompi, vene meidän venettämme suurempi, alue meidän kyläämme vilkkaampi ja kaiken kruunaa tietenkin nuori rakkaus! 
Me pidämme kovasti tyttäremme poikaystävästä ja hänen perheestään, joten meistä on ihan mukavaa, että he kutsuvat lapsemme mukaansa, mutta meillä on nyt niin hiljaista.
Vanhempi tyttäremme kun ei viihdy mökillä hänkään, vaan vannoo urbaanin kesän nimeen ja nauttii kaupungin kesästä ja kesämenoista. 

Täällä me siis olla möllötämme - yksin kaksin.

Ruuhkavuosina elämä pyöri lasten ympärillä ja arkea pyöritettiin kuin bisnestä ikään. Jaettiin työvuorot ja vastuualueet, sovittiin menot ja vaihdettiin informaatiota sopivissa käänteissä. Samalla unelmoitiin siitä, että lapset jonakin päivänä olisivat aikuisia ja meillä olisi taas aikaa sekä itsellemme että toisillemme.
Ja hups keikkaa.....nyt sitä on! 

Tämä unelmatilanne onkin sitten kaikkea muuta kuin helppo.
 Osaammeko me olla ihan kahdestaan? 
Osaammeko seurustella ja olla pari - ei kiireinen kolleegapari, vaan pari? 
Osaammeko keksiä tekemistä sekä yksin että kahdestaan? 
Pidämmekö toisistamme seurustelumielessä? 

Totuttelua tämä uusi tilanne ainakin vaatii ja kahdestaan on opittava olemaan - kyläilijöitäkään ei voi koko aikaa ympärilleen haalia.

Verkkaiseen tahtiin kuluivat hellepäivämme maalla - minä kuvailin, viikinki kunnosti venettään, grillailtiin, uitiin, istuttiin iltaa ulkona ja tuijoteltiin välillä muuta maailmaa puhelimien kautta.......kyllä me seurustella vielä osataan :) Hienosti keksittiin sekä omaa että yhteistä tekemistä, eikä katsottu edes tv:tä. 
Lapset lähettivät sitäpaitsi välillä kuvia omasta viikonlopustaan, eli muistavat menoissaan meitäkin.


Tässä viikonlopun helteistä kuvasaldoa! 


Vuonossa koettiin kesän ensimmäinen lämmin, yli 20-asteinen yö. 












Grillausta ja verkkaisaa kesäelämistä rannan tuntumassa. Pääskyset asuttavat taas venevajaa.








Mökkipihan syreenit tuoksuvat lämpimässä illassa - ja tuvassakin.









Mökkipuutarhaa ja -terassia juuri nyt.









Kesäasumista.





Tungosta rannalla! Karitsat käyvät juomassa merivettä ja tuovat samalla ääntä verkkaiseen elämäämme.






Valokuvausharrastusta.









...ja puutarhailua.



Luumulapsi.




Ja sitten se pikkuisin lapsi, joka kulkee vielä ¨äidin ja isän" mukana.
Linus täytti 7 vuotta torstaina ja keräsi juhliinsa koko perheen!!! 
Pedigree-kakku maistui tänäkin vuonna ja poika poseerasi hienosti kuvaan ennen kakun syömistä. 

Ei se pesä ihan tyhjä siis ole vieläkään....








Jännityksellä odotan, kuka mökillä vierailee seuraavaksi: jompikumpi tyttäristä, helle vai ihan joku muu :)


Oikein hyvää viikkoa teille kaikille ja erityisterveiset kaikille muille odottelijoille - luulenpa, että meitä on paljon! 


Marianna







Kommentit

  1. Voi miten ihanat kuvat taas!
    Syreeni on niin upea! Meillä se ei vielä kuki.
    Ollaan miehen kanssa myös monesti mietytty mitä kaikkea sitä sitten tehdään, kun ollaan kahdestaan.
    Juniori on jo kolmetoista.
    Ainakin matkustelusta kahdestaan ollaan kovasti haaveiltu...
    Hyvää alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me aloitimme kaksistaan matkustamisen jo muutama vuosi sitten, aluksi ihan vain pitkillä viikonlopuilla. Lapsilla oli täällä sovitusti naapurit ja isovanhemmat paikalla ja hyvin meni joka kerta. Viime syksynä olimme ensimmäistä kertaa poissa kokonaisen viikon ja hyvin meni sekin.
      Kyllähän tämä tavallaan ihan luksusta on, mutta samalla haikean ikävää....ja sehän se minutkin yllätti!

      Mukavaa viikkoa sinulle :)

      Poista
  2. Uusi ihana elämänvaihe edessä teillä! Me ollaan jo muutama vuosi totuteltu olemaan kaksin ja kummasti sitä vaan tähänkin ihanuuteen tottuu. Vaikka lapsiani rakastankin yli kaiken, niin onhan tämä luksusta näinkin! Voi kunpa se helleaalto löytäisi tänne meillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tähän tottuu ja oikeassa olet, luksusta on saada tehdä ihan mitä lystää.
      Helle löytää vielä tiensä sinnekin...ja takaisin tänne! Minne lie lähtenyt taas?

      Poista
  3. Täällä odotetaan kesävieraan saapuvan taas pian uudelleen! :)
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa :)
      Meilläkin on nyt niin viileää ja eilen puhalsi sellainen pohjoistuuli, ettei paremmasta tietoa!
      Viikonlopulle luvattu jopa 14 astetta ....huh hellettä siis ;)

      Poista
  4. Niin tuoksuva sireenien tuulahdus tuli tänne asti.
    Uuden opettelussa menee aikaa. Tottuuhan siihen, onneksi. Haikeutta, haikeutta mielessä.
    Ihanaa alkua kesäkuulle! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Voi voi kun teillä on ihan selvästi kesä.
    Ihania kuvia olet laittanut esille. Silmät ahmivat niitä ja suu huokaillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija <3

      Tänään on kyllä huomattavasti viileämpää, mutta onneksi aurinkoista.

      Hyvää kesäkuuta sinulle :)

      Poista
  6. Niin täydellisen ihania kuvia taasen <3 Se kyllä vaatii totuttelua, kun talo hiljenee tai on välillä hiljaa. Tavallaan nautinnollista, mutta samalla kummallista. Ihanaa loppuviikkoa Marianna <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos vierailusta blogissani!♥
    Pitihän sitä vastavierailulle tulla, -ja mitä ihanaa täällä onkaan!
    Silmä ja mieli lepää!
    Tulen ehdottomasti uudelleen nauttimaan, paremmalla ajalla.
    Kauniita päiviä teille sinne!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Valohoitoa psori-käsille ja mielelle :)

Syyspäivän throw back huhtikuun hetkiin

Kreikkalaiset tuliaiset