Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Unelmalomalla Turussa


Turku, oi rakkahin Turku.

Rakkaat ihmiset, joulun perinteet ja kotikaupungin tutut maisemat - niistä on jouluinen unelmaloma tehty!
Viikko Turussa meni tietenkin kuin siivillä ja kyynel silmäkulmassa sitä taas kotiin lähdettiin....kuten aina.
Lohdutusta antavat nyt Suomi-herkut, eli "heavy"-laput lätkäistiin matkalaukkuihin tälläkin kertaa ja kaapeistamme löytyy nyt varsin komea valikoima kotimaisia herkkuja, varsinkin ruisleipää!

Vierailimme tällä kertaa myös Turun linnassa, joka suorastaan kylpi talviauringossa ja ilahdutti siten kameran kanssa kulkevaa :)
Linnan sisällä kuvaaminen tuottaa toki haasteita, sillä vanhat muurit luovat linnan huoneisiin tumman ja kiehtovan verhon, muuten oikein mukavan, mutta kuvaamisen kannalta varsin haastavan.   
Minulta muuten katosi sinne kaulahuivi, joka etsimisen jälkeen löytyi varsin oudosta paikasta, eli kapeasta portaikosta (suljetut vierailijoilta), joiden askelmia pitkin huivi kiemurteli alas "jonnekin". Kummitusko siihen ihastui?

Linnassa on juuri nyt meneillään Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista -näyttely.
Kannattaa käydä katsomassa, jos Turussa vierailee!

Tässä kuvani Turun linnasta. 
Linnan piha sai tyttäreni pohtimaan niitä varastettuja suukkoja, joita sen varjoissa joskus on otettu ... ja annettu :)
















Keisarillisia lahoja Pavlovskin palatsista.




Linnan kauneutta






Linnasta jatkoimme kulkuamme pitkin jokirantaa. 
Pieni risteily Förillä oli tietenkin koettava :)













Jouluaattona matkasin isäni kanssa Vanhalle suurtorille joulurauhaa julistamaan. 
Päivä oli mitä kaunein ja väkeä torille saapuikin sankoin joukoin.
 Tunnelma oli jälleen kerran lämmin ja juhlava, SPR:n tarjoilema jouluglögi maistui tavattoman hyvältä ja hetkittäin oli pyyhittävä kyyneleitäkin - kaikki kun oli niin kaunista ja onni siitä, että sai pitkästä aikaa kokea tämän ihan livenä, oli niin suuri.

Kuvasin matkalla Turun kauniita rakennuksia ja paluumatkalla vilkutettiin myös Aura-joessa ajelleelle joulupukille :)














Toisena joulupäivänä käväistiin Naantalissa ja jouduttiinpa ihan pienen lumimyrskynkin kouriin. Hauskaa, mutta kylmää. 
Tyttäreni totesi, ettei tykkää Suomen talvesta, sillä se saa nenänkin putoamaan naamasta.......totta, siltähän se tuntui. 









Kotona Hirvensalossa.

Joulupäivän lenkkeily lähirannalle oli luontoilmiöiden suhteen mielenkiintoinen. Kastemato ja pajunkissoja Suomessa joulukuussa?! Kyllä!!!


Meidän jouluvaloja ja niiden taustalla möllöttänyt kuu.




Aattoiltana ei juurikaan kuvailtu, nautittiin vaan!
Pukki tuli partiolaisten pukkipalvelusta ja 4-vuotiaalle siskonpojalleni se olikin superjännittävä juttu! 
Hautausmaalla käytiin ja jouluherkkuja riitti kalapöydästä jouluillalliseen....ja se isän paistama kinkku - maailman paras :)

Kaikkein parasta oli kuitenkin yhdessä vietetty aika, jutustelu ja nauru! Se oli joulun paras lahja - ehdottomasti. 

Toiseksi mukavin lahja tuli mieheltäni, joka juhli joulua täällä kotona Stavangerissa. Hänen lahjansa antaa mukavan alun uudelle vuodelle 2016, eli matkoja on luvassa alkavallekin vuodelle :) 



Nyt ystävien luokse syömään ja kulunutta vuotta juhlimaan!

(täällä muuten tuulee ihan myrskyisästi, joten vuosi alkaa puhaltaen).



Kiitos kuluneesta vuodesta ja 
Oikein hyvää Uutta Vuotta 2016 teille kaikille!


Vi snakkes, 

Marianna 



tiistai 15. joulukuuta 2015

Huuruisia kuvia

Kuvapostausta pukkaa taas!

Eilen satoi, yöllä olikin sitten kylmää ja kirkasta ja nyt asteita on +4. 
Aurinko on kiivennyt siniselle taivaalle ja aamulenkki Linuksen kanssa oli mannaa silmille ja sielulle :)
Otin kameran mukaan, vaikka tuohon tutulle polulle vain mentiinkin, joten tässä aamulenkkimme kuvina.








Aurinko sulattaa lumiset kiteet.











Aina ei todellakaan tarvitse lähteä niin kauas. Tuttu polku tarjoaa elämyksiä sekin ja tälläkin kertaa tavattiin kulttuurimaisemaa hoitavat villilampaat, lukuisa määrä pikkulintuja ja mustavariksiakin. 
Aurinko on nyt vaihtanut vähän isommalle vaihteelle, joten saattaapi olla, että kahvin voi juoda tuossa terassilla :)

Olen kyllä niin kiitollinen tästä luonnosta ympärilläni, maailman mukavimmasta lenkkikaveristani (Linus tietenkin) ja kamerastani. 
Nämä asiat pelastavat päivän kuin päivän! 
Olen kiitollinen myös perheestäni ja siitä kaikesta hyvästä, jota tielleni yhtenään tupsahtaa. 

Siksipä en jaksa surra nytkään, vaikka psoriasiskäteni kukkivatkin ja uusi sytostaattihoito tekee pahoinvoivaksi muutaman päivän viikossa. Päinvastoin! 
Saamani annos on huomattavasti syöpälääkitystä pienempi (jos joku nyt ihmettelee, niin kyllä, solunsalpaajilla hoidetaan myös psoriasista) ja pahoinvointini varsin pientä verrattuna siihen, mitä suuremmat annokset teettävät. 
Olen kiitollinen terveydestäni (miinus psori, joka saisi painua hiiteen) ja samalla toivon mielessäni valtavasti voimia ja urheutta kaikille heille, joilla tämä lääke on arkipäivää suurina annoksina. 


Eilen oli sellainen yökkäyspäivä, että koetin pitää itseni työn touhussa. Hain puutarhasta peikonpähkinää ja rakensin lasipulloon Pentikin tipuille talvipuun. 
Siitä tuli oikein soma!
Paistoin myös joulutähtiä ja illalla ne jo maistuivat minullekin :)



Sellaista menoa vuonossa siis tänään!
Ensi viikolla minä ja tytöt olemmekin jo Suomessa ja aivan toisissa maisemissa. Mielessäni soikin jo vanha tuttu "I'm driving home for Christmas".......ihanaa nähdä rakkaat kasvot ja saada jalat oman maan kamaralle!

En tiedä, ehdinkö enää ennen joulua postailemaan, mutta instaan tulen laittamaan kuvia joka tapauksessa, joten käykää kurkkimassa :) (löytyy vuononkimallus -nimellä).


Mukavaa joulukuun 15. päivää ja viikon jatkoa.

Vi snakkes, 
Marianna