Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

torstai 30. elokuuta 2018

Visualistin painajainen!



(Tämä postaus on marmatusta, mutta toivon, ettei se pelota teitä uusia lukijoita pois vuonosta! 
Olen iloinen, että löysitte tienne tänne - sydämellisesti tervetuloa ja hei....marmatan aika harvoin, nyt on vain ihan pakko purkaa sydäntä).


Naapurisopu - tuo usein niin helposti särkyvä olotila, jonka suhteen moni meistä tasapainoilee kaikkien taitojensa mukaan - säröilee nyt pahasti meidän maalaisidyllissämme. 
Meidän torppamme kylkeen on nimittäin ilmestynyt naapurimme uusi terassi, joka on 
 korkeimmista nurkistaan yli 4 metriä korkea ja pinta-alaltaan 60 m2. 
Tältä tähystystornia muistuttavalta terassilta, joka on kaukana heidän omasta mökistään,  näkee nyt meidän tonttimme jokaiseen kolkkaan ja mikä pahinta, sisälle torppaamme....tai no se ei kyllä ole pahinta, vaan pahinta on se, että me joudumme nyt katselemaan ikkunastamme tätä rakennelmaa ja sillä vallitsevaa sekamelskaa.
Naapurin käsitys estetiikasta kun ei ole ihan omamme kaltainen, joten terassille on jo nyt kerätty sirkusmaisen kirjava irtaimisto ja kaikenlaista muovista irtoromua, jotka ovat minun silmissäni kuin töherrys kulttuurimaiseman kauniissa seinässä. 

Olen näkymän vuoksi pirauttanunut muutamankin kyyneleen ja rehellisesti olemme naapurille mielipiteemme kertoneet (meitähän ei terassista etukäteen informoitu). 
Hän on pahoitellut asiaa ja istuttanut nyt kirsikkapuun ikäänkuin näkösuojaksi meille, mutta eipä tuo piskuinen puu tilannetta juurikaan paranna. 
Minä, metsäsuomalainen mörökölli, koen nyt yksityisyyteni menetetyksi! 

Naapuri, jonka mielestä yhdessä oleminen/mökkeily on valtavan hauskaa, ei taatusti pysty reaktiotani ymmärtämään ja huomaan, että kulttuurierot välillämme ovat suuret.
Minulle mökkeily on vetäytymistä yksinäisyyteen, mielenrauhaa ja etäisyyttä arjen hulinaan - ei niinkään jatkuvaa seurustelua naapureiden kanssa.

Ja entäpä sitten se estetiikka?

Visualistina koen tämän valtavan korkean terassin sekamelskoineen lähes kidutukseksi, sillä sen kohdalla ei ole otettu huomioon kulttuurimaisemaa, luontoa, talojen ikää tai mitään muutakaan. 
Meillä nämä asiat ovat tärkeitä! 
Olemme omalla kohdallamme halunneet mukautua ympäristöömme siten, että kaunis luonto saa pääosan ja talovanhuksen historia sille kuuluvan kunnioituksen ja tämä näkyy kaikissa valinnoissamme, oli kyse sitten väreistä, materiaaleista, sijoittelusta tai mistä vaan.
Nyt kaikkea varjostaa tämä tähystystorni romuineen.


Mikä avuksi? 

Olemme sanoneet mielipiteemme naapurille, mutta mitään suurta muutosta voin tuskin odottaa. 
Olemmekin siksi päättäneet, että rajaltamme ei enää typistetä, leikata tai madalletta kasvillisuutta, jonka toivon kasvavan nopeasti sellaiseen korkeuteen, että saamme edes osan omaa rauhaamme takaisin.
Vierasmökkimme terassin ympärillä oleva aita vaihdetaan sekin nyt korkeampaan seinään - se auttaa vähän - ja heidän terassiaan lähinnä oleva ikkunamme sai viikonloppuna näköesteeksi ikkunafolion, joka tuntuu toimivan hyvin.


Suomalainen sisustussotilas, kuten ystävättäreni minua piristävästi kaiken kaaoksen keskellä kutsui, en anna periksi!
Visualistina taistelen estetiikan eteen ihan kaikilla osaamillani keinoilla ja toivon, että luontoäiti tulee avukseni ja nostaa ympärillemme vihreän verhon.


Onko teillä vastaavia kokemuksia? 



Alla olevat kuvat on otettu naapurin terassia vältellen, mutta heidän katseidensa alla (ovat niin korkealla). 
Viikonloppu oli kyllä muuten oikein ihana, eivätkä ajoittaiset sadekuurotkaan tuntuneet mitenkään harmillisilta.
Hasselpähkinäsato kuivuu nyt kotona vitriinikaapissa (vaikka hyviä ne ovat tuoreinakin) ja päärynöitä riitti yhä poimittavaksi. Luontoäiti lohduttaa, kun ihmiset tuottavat pettymyksen - se on hyvä.















Kesän viimeiset kukat kasvihuoneen ympäriltä saivat koristaa ruokaliinoja. 





















Ja sitten ikkunaratkaisuun. 
Ikkunafolio peittää nyt terassinäkymää, mutta päästää vuoren takaa kurkkivan aamuauringon vapaasti sisään.
Olen löytämääni folioon tyytyväinen, sillä se sopii hyvin vanhaan taloon. Ostin ikkunan vierelle vielä pyöreän peilin, joka antaa huoneeseen lisää valoa ja tasapainottaa ikkunaseinää.






Vierasmökin terassin matala aita on nyt purettu ja tilalle on nousemassa korkeampi seinä. Sen yhteyteen rakennamme penkin/hyllyn, jolle voimme asettaa kukkia, lyhtyjä ja vaikkapa tyynyjä istuttavaksi. 





Enköhän minä tästä toivu ja kuten sanottu, luontoäiti kasvattakoot vehreää seinää.



Suren kuitenkin niin valtavasti tällaisia ruhjeita, joita ihminen ahneudessaan ja ajattelemattomuudessaan saa aikaan ja koen oman tilanikin loukatuksi. 
Koetan parhaani mukaan ajatella, ettemme voi aina vaikuttaa siihen, mitä ympärillämme tapahtuu, mutta omaan suhtautumiseemme voimme kuitenkin vaikuttaa, eli kyynelten jälkeen hommiin ja sitä rataa. 

Naapuri ei tunnu yskäämme edes ymmärtävän - niin erilaisia me ihmiset olemme.


Toivottavasti piditte kuvista ja kestitte marmatuksen. 

Kertokaa ihmeessä, jos olette kokeneet vastaavaa ja miten asia ratkesi. 

Oikein hyvää viikonloppua teille kaikille,

Marianna


tiistai 21. elokuuta 2018

Sateisia maisemia ja heinäkuun muistoja



No nyt sitä vettä on sitten saatu ja ihan saavikaupalla vieläpä! 
Sade, joka alkoi jo menneellä viikolla, jatkui lauantai-iltaan asti ja oli sen verran rankka, että mökin vesitankkikin täyttyi kertaheitolla ja sain vapaasti lotrata juoksevalla vedellä niin keittiössä kuin kastelumielessäkin. 
Mitä luksusta se olikaan pitkän kuivuuden jälkeen! 

Sade on tehnyt hyvää myös metsille, pelloille ja nurmille, jotka elävät taas, enkä minäkään murissut yhtään, vaikka mökkiviikonloppu sateinen olikin. 
Sytyttelin kynttilöitä, istuin kahvilla kasvihuoneessamme ja iltaa venevajassamme ja nautin! 



Sateinen metsä on ollut Kreikan elokuisen kuumuuden jälkeen aivan uskomattoman hieno ja suorastaan satumainen paikka kulkea. 







Mökillä meitä odotti aivan valtava päärynäsato, jota olen nyt työstänyt mm. hilloksi.
Sade ei haitannut täälläkään ja mielipaikkani sateella on tietysti kasvihuoneeni, jossa sadetta voi kuunnella ja katsella kastumatta. 
Tomaatit olivat muuten selviytyneet lomastamme mainiosti ja tekevät yhä ahkerasti satoa. Niiden keltaiset kukat olivat kuin tähtiä sateista ja hämärää taustaa vasten.














Auringon kurkistellessa pilvimassojen takaa värittyi vuonomaisema jälleen kerran hienosti. 








Kun kesä kohtaa syksyn, on kiva sytytellä kynttilöitä, leipoa ja valmistella "syyspesää".
Olen viime vuosina oppinut arvostamaan syksyä aivan uudella tavalla ja koen sen nykyään ikäänkuin rauhalliseksi ystäväksi, joka tulee, kun vauhdikkaat kesävieraat lähtevät pois. Kesä on levoton kuin grillituli, syksy taas kuin pitkään poriseva pataruoka :)
Ikäkö, vai mikä, mutta syksy ei enää tee haikeaksi.

Mites teillä? Onko syksy tervetullut? 






Koska olemme yhä kuitenkin elokuussa (eli kesäkuukaudessa), ajattelin viedä teidät hetkeksi takaisin heinäkuuhun ja Tall Ships - laivoihin, jotka vierailivat tänä vuonna täällä Stavangerissa.
Tall Ships -juhlaa vietettiin huikeassa helteessä ja väkeä riitti kaikille päiville.  
Me kävimme laivoja ihastelemassa päivää ennen Samokselle lähtemistämme ja tässäpä sieltä ottamani pari kuvaa. 

Stavanger Tall Ships Races 2018.




























Minun kesäkuvani vuodelta 2018 päättyvät todennäköisesti näihin laivakuviin, joten kiitos kesäkuvista tykänneille. 
Toivottavasti jatkatte blogissani vierailua myös syksyllä, sillä kuvavirtaa ei pysäytä kuin kova pakkanen ;) ja juttuakin riittää. 





Oikein hyvää elokuun loppua teille kaikille! 





Marianna


tiistai 14. elokuuta 2018

Kirkkoja, vuoristoteitä, kissoja, loukoumadeksia ja sinivalkoista onnea - Samos




Terveisiä blogitauolta ja Samoksen saarelta, Kreikasta!

Mikä loma meillä on ollutkaan! 
Sinivalkoista kirkkautta, rustiikkia röttelöromantiikkaa, kissoja, kirkkoja, vuoristoteitä, makuelämyksiä ja verkkaista elämää - Kreikan saaristoa parhaimmillaan. 
Samoksen kauneuden täydensivät sen herttaiset asukkaat, jotka rakastivat juttutuokioita, mutta olivat maailman huonoimpia kauppiaita - he eivät yksinkertaisesti olleet myyjiä luonteeltaan, vaan pikimminkin luovia taiteilijoita ja läpikotaisin philoxeniaa :)

Heidän estetiikan tajunsa ja luovuutensa inspiroivat minua aivan valtavasti ja istunkin nyt täällä mökille lähtevien tuomisten ja päässäni kuplivien ideoiden pyörryttämänä :D .....Samoksen maailma oli täysin minun maailmaani...olin siellä kuin 7. taivaassa! 

Pythagorionin keskustassa on mm. Mikro Kosmos niminen vaate- ja lahjatavaraliike, jota vetävät ihanat ladyt, Maria ja Eirini.
Heidän putiikiksi kunnostamansa vanha kafenio (perinteinen kreikkalainen kahvila) oli täydellinen esimerkki sellaisesta luovuudesta ja estetiikasta, joka menee minulla suoraan sydämeen, sillä mikään tämän liikkeen sisustuksessa ei ollut uutta tai kallista. 
He olivat entisöineet vanhat kauniit ovet, puhdistaneet kiviset seinät ja lattiat, rakentaneet itse hyllyköt ja keränneet pöydät ja tuolit käytettyjen ja hylättyjen huonekalujen hautausmailta....kaikki vanhaa kreikkalaista tyyliä. 

Täällä sisustettiin ja somistettiin "minun silmilläni", joten huokailin ihastuksesta ihan kaikkialla! 
Mökille oli siis helppo tehdä löytöjä ja kotiinkin löytyi yhtä sun toista.


Samos oli kaiken kaikkiaan kaunis saari ja tänä vuonna (kesäkuun sateista johtuen) myös erittäin vehreä. 
Me vuokrasimme auton ja ajelimme sekä rannoille että kyliin - päivät menivät kuin siivillä. 


Upeita rantoja Samoksella riitti vaikka miten! 
Nuorisomme snorklasi päivät pitkät kirkkaissa vesissä kalaparvia ihastellen. 














Me asuimme viehättävän, verkkaisen Pythagorionin kupeessa.
Iltaisin saattoi seurata kalastajia, jotka selvittelivät verkkojaan, onkijoita, jotka antoivat saaliinsa vierässä odottaville kissoille, iltakävelyllä olevia lapsiperheitä....
Mamma Mia -idylliä suorastaan. 
Samoslaiset olivat rauhallista väkeä, eivätkä hermoilleet liikenteessäkään (toisin kuin rodoslaiset). "Siga - siga", eli pikkuhiljaa, tuntui olevan filosofiana täällä. 


























Eräällä rantareissulla poikkesin myös Pangia Spiliani luostarissa, jossa tapasin kaksi aivan ihanaa papasia, joiden kanssa vietin hauskan juttutuokion heidän innostuttuaan kreikan kielitaidostani.
Toisella heistä on suomalainen miniä, joten hän totesi meidän olevan oikeastaan sukulaisia :) 
Panagia Spiliani on Neitsyt Marian ilmestymisen kirkko ja rakennettu osittain luolaan. Kirkon takana on pyhä lähde ja kirkossa olevan Neitsyt Maria ikonin uskotaan olevan ihmeitä tekevä. 
Sytytin täällä tietysti kynttilän - lapsilleni, rakkailleni ja omille haaveilleni.
Kreikassa en koe koskaan sitä yksinäisyyttä, mitä muuten koen lähes jatkuvasti - täällä olen kotona ja tänne jätän rukouksenikin. 

Lähdin Panagia Spilianista erittäin hyvällä mielellä ja henkisesti vahvistuneena. 










Autoretkillämme vierailimme vuoristokylissä Manolates ja Vourliotes - aivan mahtavia molemmat. Näissä pikkuisissa kylissä tuntuu siltä, että aika on pysähtynyt kokonaan, vaikka toisaalta sen hammas on nähtävissä kaikkialla ja kunnostamista vailla olevia autioituneita taloja on paljon. 
Asukkaiden ikääntyminen autioittaa taloja ja unelmissani entisöinkin jo muutaman talon ainakin. Rötisköissä on niin paljon kaunista ja monesti toivoisin, että niiden seinät osaisivat puhua. 












Nämä suloisuudet kuuluvat Manolatesissa asuvan keramiikkataitajan, Giorgos Nomikoksen perheeseen. Tämä lahjakas taiteilja rakastaa kissojaan, joista monilla on jumalainen nimikin. Giorgos oli kenteis huonoin koskaan tapaamani kauppias, sillä hän esitteli mielummin kissojaan ja kertoi niistä, kuin myi teoksiaan, eikä hän lopulta olisi halunnut ottaa ostoksistani kunnon maksuakaan. Saimme tyrkytettyä hänelle reilut puolet hinnasta sillä varjolla, että raha on kissoille. 
Giorgos sanoi olevansa onnellinen mies täällä vuorilla ja tunsin kadehtivani häntä .... miten ihana elämäntapa hänellä onkaan. 
Manolates on tunnettu keramiikastaan ja täällä voi muuten osallistua keramiikkakurssillekin! 











Tie Vourliotesiin.














Vuoristoteiltä on upeat näkymät! 



Vathi (Samos town) ilta-auringossa.



Pythagorionin kirkko on nimeltään Metamorphosis (eikö olekin kaunis nimi ja symboliikka). 
Kirkko koristeltiin muistojuhlaan, jota Pythagorion viettää 5.-6.8. vuonna 1824 voitetun Mykalin meritaistelun muistoksi. Valloittajina olivat tuolloin ottomaanit sulttaaninsa johdolla, mutta kreikkalaiset onnistuivat kapinassaan ja saivat turkkilaiset jättämään Samoksen. 
Kirkollisen juhlan lisäksi Mykalin taistelua esitettiin satamassa ja juhlittiin ilotulituksella ja markkinahumulla. 
Markkinahumu Kreikassa on myös makeaa loukoumadesien tuoksua, jota ei voi olla seuraamatta...nam! 








Kreikkalaiset hautausmaat ovat kauniita, vaikka ikuista lepoa niissä ei levätäkään. Haudat ovat vuokrahautoja ja yleensä noin 5-8 vuoden sopimuksella. Sen jälkeen mahdolliset jäljellä olevat luut otetaan ylös, pestään ja sijoitetaan eräänlaiseen muistolaatikkoon, joille on kirkoissa oma tilansa. 
Käytäntö johtuu siitä, että maasta on pulaa ja ortodoksinen katsomus kieltää kremtoinnin.
Vakituinen hautapaikka on Kreikassa niin kallis, ettei siihen ole juuri kenelläkään varaa. 











Mykalin meritaistelussa paloivat soihdut ja lopuksi "uhrattiin" vanha kalastusvene, joka syöksi ilotulitteita tummaan yöhön. 






Kreikasta lähteminen on minulle usein vaikeaa ja niinhän se oli tälläkin kertaa.
Kuten sanoin, koen itseni täällä pohjoisessa vähän sellaiseksi yksinäiseksi sieluksi, joka touhuaa omia, yksinäisiä juttujaan, joita harva tuntuu näkevän minun tavallani. 
Samoksella koin jälleen olevani hengenheimolaisteni parissa ja se tuntuu niin hyvältä. 
Rakastan kreikkalaista, vähän karkeaa, ei missään nimessä salonkikelpoista huumoria (joka tuntuu kauhistuttaneen monia suomalaisia ainakin), mutta eniten rakastan sitä avoimuutta, joka ihmisiä täällä yhdistää. Jäykkä, hillitty tärkeily ei istu tänne - ja se on ihanaa. 
Rakastan myös valtavasti vinksallaan olevaa kauneutta ja ihmisten luovuutta, jolla ei ole inside the box  -rajoitteita. 

Kuten jo sanoin, palasin kotiin inspiraatiota kuplien ja ihania aarteita laukuissani. 
Osa niistä on kyllä syötäviä :)


Tämä iso tupsupeitto oli ihan pakko saada ja vaikka se kuvassa terassillani onkin, on se tarkoitettu mustalle puupenkilleni pehmeyttä tuomaan.
Kotona odotti myös lohduttava yllätys, sillä oliivipuuni oli päättänyt ottaa minut vastaan oliiveilla! 
Kenties se oli Neitsyt Maria, jolle Panagia Spilianissa juttelin, joka katsoi minun tarvitsevan pienen tervehdyksen - kiva ajatus ainakin. 







Toivottavasti piditte kuvamatkasta ja mikäli ette ole aiemmin Samoksella käyneet, suosittelen sitä lämpimästi. 

Tulen kohta vierailemaan blogeihinnekin, kunhan saan pyykkikasat yms. pois alta ja pääsen normaaliin päivärytmiin....joka vielä vähän takkuaa. 



Voikaa hyvin, ihanaa elokuun jatkoa ja 
vi snakkes,

Marianna