Istuin lauantai-iltana omalla rannallani ja ihailin auringonlaskun vaaleanpunaiseksi värjäämää taivasta, iltalentojaan taiteilevia pääskysiä ja meren turkoosinsinistä rauhaa. Nautiskelin italialaista viiniä meren ja metsän ääniä kuunnellen.... ympärilläni tuoksuivat vastaleikattu ruoho, meri ja kukkivat ruusupensaat. Juuri tällaisina hetkinä havahdun toisinaan ( ja viime aikoina yhä vain useammin) onnellisuuden tiedostamiseen - koen ja ymmärrän olevani hyvin, hyvin onnellinen :) Onnellisuuden tunne on ainakin minulle sellainen lämmin ja rauhallinen tunne. Se tulee hetkinä ja viime aikoina niin voimakkaina sellaisina, että pysähdyn jopa hetkeksi siitä nauttimaan. Suurinta onnea koen nimenomaan maalla ja varsinkin sinne saapuessani. Pieni polku ja pihan portti, näky puutarhaan ja merelle, lintujen konsertti ja tällä hetkellä ruusujen ja syreenipuiden tuoksu. Suurinta onnea on kuitenkin avata mökkimme ovi ja tuntea vanhan talon lämmin, vastaanottava energia jo ovella. Vanha talo tuoksuu
