Vuonon kimallus

Huhtikuu koputtelee jo ovella ja meille oinaille (nyt puhutaan tähtimerkistä) onkin huhtikuu sitten sitä upeinta, voimakkainta ja energisintä aikaa. Voimakas tarve mullistaa "aivan kaikki" on nyt täysin hereillä ja määrätynlainen levottomuus häiritsee arjen askarreita.....kärsivällisyys kun ei kuulu oinaiden vahvoihin puoliin ja saa meidät lyömään sarvemme seinään useammankin kerran elämämme aikana :) Luin kerran, että oinailla on yleensä aina arpia kasvoissaan ( niin itsellänikin ), joten meille ei edes riitä se symbolinen sarvien seinään lyöminen, vaan innostuksissamme kolhimme itseämme ihan fyysisestikin.  Oinaan onni on toinen oinas ja siksipä ostin itselleni kaverin :) Olin käynyt sitä Kremmerhusetissa ihailemassa jo useamman kerran ja eilen se sitten muutti meille, olohuoneen seinälle. Siinä se nyt komeilee - sarvet kipparalla ja heinänkorsi suussa.  Tämä synttäreitään kohta viettävä oinas vanhenee tällä kertaa 46 vuotiaaksi....apua ja apua... ja vielä kerran

Koti-ikävän pauloissa kirjoittamani surumieliset postaukset saavat tänään vähän valoisamman ja iloisemman jatko-osan, sillä nyt keskitytään koti-ikävän hoitoon ja lääkitykseen.... ..sisustamiseen suomalaisilla aarteilla.  Me suomalaiset olemme varsin rikkaassa ja onnekkaassa asemassa, mitä näihin aarteisiin, eli design-klassikoihin ja arki-/käyttödesigniin tulee.  Fiskarsin sakset ja Hackmanin kattilat, Marimekon verhot ja Iittalan pisarat - lapsuudesta tuttuja ja harvoin sen enempää mietittyjä.....kunnes matka vie maailmalle! Suomalainen muotoilu on aivan upeaa, loistavaa ja älykästä ja ajatelkaas.... me saamme sen syntymälahjana ja kasvamme sen ympäröimänä, designin värittämässä arjessa. Wow! Myönnettävä on, että esim. Aalto-maljakko ja Iittalan Kivi-lyhty eivät taatusti olisi merkinneet minulle yhtä paljon, jos asuisin (ja olisin aina asunut) Suomessa. Ne olisivat olleet mieleeni silloinkin, siitä ei ole epäilystäkään, mutta nyt ne merkitsevät huomattavasti enemmän. Suo

Olen joskus ennenkin verrannut itseäni Muumipappaan, häneen joka tähyilee talonsa ikkunasta merelle ja muistelee nuoruuttaan, seikkailuja ja vapautta....ja kaipaa sinne jonnekin.  Muumipapan tapaan tähyilen usein merelle ja rakastan sitä. Meren takana on tuttuja rantoja ja siellä rakkaita ihmisiä. Muumipappa viihtyy rannalla ja niin teen minäkin. Siellä voi kuunnella aaltoja ja itseään ja laivat horisontissa ovat kuin lupaus matkasta jonnekin. Rannalle suunnistin myös sunnuntaina ( ja tänäänkin ) henkeä vetämään. Olen elämässäni jonkinlaisessa merkittävässä tienhaarassa ja puntaroin tätä hetkeä ja tulevaisuuttani. Koti-ikävä on kasvanut kasvamistaan ja pahenee vain. Elämässäni on rakkaita ihmisiä, joita en voi kaikkia pitää lähelläni ja se murtaa sydäntäni. 16 vuotta Norjassa ovat olleet kovaa työtä ja vaikka vuosien ja työn tuloksia voin ihaillakin, koen itseni yhä vieraaksi ja kaipaan kotiin.  Kaipaan ja tähyilen merelle, ajatukset niin samanlaisia Muumipapan pohdintojen kanss

Tervetuloa maaliskuu ja vuoden mukavin aika!!! Maaseudun rauhaa ja raikkautta käytiin viikonloppuna hakemassa mökiltä ja täytyypä jälleen kerran todeta, että sen paremapaa terapiaa ei ole!  Rakastan kävellä rannalla omissa ajatuksissani ja järjestellä asioita mielessäni. Mikä on tärkeää, mikä ei.....mihin kannattaa käyttää energiaa ja mihin ei.......mitä tunnen, mitä suren, mihin uskon, mihin luotan....  aivan, sellaisia asioita pohdiskelen ja nautin luonnon ja meren antamasta rauhasta!  Elämä on ollut viimeiset puoli vuotta aika mullistavaa ja mieli on myrksyjen jäljiltä vähän kuten osa meidän mökkirantaammekin - rikkinäinen ja ruhjeltu, käännetty ja piiskattu.  Murehtiessani rantaa sain kuitenkin lohdutusta naapurin vanhalta isännältä, joka totesi, että meri hoitaa rannan vielä ennalleen, niin se on aina tehnyt. Ehkäpä sama koskee meitäkin - seisonhan minä tässä vieläkin, kaikkien myrskytuulien jälkeen ja jopa parempana versiona - boot campin käyneenä :) Elämässä tulee välillä