Vuonon kimallus

Talvi on kääntymässä kevääksi.  T intit laulelevat oksilla, vuonosta kantautuu jälleen harmaahaikaroiden huhuilu ja lenkkipolkuni lampaat paistattelevat päivää tyytyväisen oloisina. Heinäkin näyttää maistuvan paremmalta, kun aurinko sitä lämmittää :) Otin aamulenkille koiruuden lisäksi kameran ja nappasin pari kuvaa aurinkoisesta maisemasta...niin ja lammaskavereistamme. Kasan keskellä oleva heinä on ilmeisesti jotenkin parempaa...sen perään kannattaa sukeltaa :) Kukkulan kuningas mä oon.....  Sininen taivas ja oksilla kymmeniä tinttejä - kuin keltaisia palloja tai hedelmiä ikään. Koiran kanssa kulkeva ei linnuista niin hyviä kuvia saa, joten tämä jäi tällä kertaa ainoaksi.  Rantsussa Retken jälkeen maistuu jugurtti marjamyslillä, hunajalla ja mustikoilla. Söin lounaan ulkona terassilla ja koetan samalla kalastaa ensimmäisiä auringonsäteitä kasvoilleni - se tuntuu ihanalta!  Teen tällä hetkellä töitä kotona, sillä olen muka

Helmikuu kulkee kohti loppuaan, talvilomat on vietetty ja minä riemuitsen joka ainoasta kevään merkistä ja alkavasta lempivuodenajastani! Perjantaina ilahduin sekä mökin rinteeseen ilmestyneistä pikkuisista lumikelloista että ensimmäisistä silmuista mökkipihan pensaissa. Maalle oli muutenkin niin hyvä vetäytyä latautumaan ja perjantai-ilta vietettiinkin takkatulen äärellä rupatellen tv:n pysyessä kiinni.  Yöllä nousi myrsky ja välillä tuntui, että koko vanha talo huojui tuulessa - niin kovia mereltä tulleet tuulenpuuskat olivat. Kuuntelin raivopäisten aaltojen lyöntejä, tuulta piipussa sekä seinissä ja ropisevaa sadetta, joka aamulla yltyi rankaksi ja pesi tienoot ihan kunnolla.  Launtaina kuvailin vesipisaroita ja lopulta aurinkomaisemaakin :) Päivästä tuli kuin tulikin oikein kaunis. Istutin kevätkukkia terassille ja siivoilimme pois talven jälkiä niin sisällä kuin ulkonakin. Sunnuntai on koiramme Linuksen päivä, eli retkipäivä. Koetamme

Lauantai-ilta, tyyni meri, auringonlasku ja minä hiljaisella rantapolulla. Illan viimeiset säteet lämmittävät vielä, mutta tulossa on pakkasyö.  Kaikki on niin kaunista, auringon kultaiseksi värjäämää ja rauhallista. Mereltä kuuluu lintujen huutelua, muutama vene putkuttaa ohitseni - muuten on aivan hiljaista. Joskus on hyvä kulkea ihan yksin. Ajatukset juoksevat lähelle ja kauas, mieli rauhoittuu rantapolun kauneudesta ja mikään tai kukaan ei häiritse. Kauhukseni (siinä auringonlaskua ihaillessani) havahdun kuitenkin siihen, että minusta on viime vuosien aikana tullut suoranainen erakko! Viimeiset kolme vuotta ovat olleet sellainen ikävien tapahtumien sarja, etten ole yksinkertaisesti jaksanut olla niin sosiaalinen. Vastuu läheisistä on ollut etusijalla, sitten oma terveys ja tietenkin työ.  Aurinko laskee ja ilta kylmenee. Kiiruhdan kotiin ja keitän teetä.  Ensi viikolla soitan vanhalle ystävälle......se on lupaus itselleni kauniin illan päätteeksi. 

Jatkanpa vielä tässäkin postauksessa tällä bunad-aiheella, koska se tuntui kiinnostavan teistä monia. Tyttäreni perintöbunad on ollut tämän viikon ompelijan käsissä ja tänään on viimeinen sovitus - jännittää! Neiti "luikku" on todellakin niin kapea, että puku piti koota aivan uudelleen, mutta lopputulos on taatusti upea ja iloitsen jo nyt siitä, että rippilapsi saa juhlapäivänään kantaa rakkaan tätinsä vanhaa pukua. Mieheni sisko olikin muuten varsinainen käsityötaituri ja seuraavissa kuvissa olevat puvut - Jærdrakten, kystdrakten ja lasten kudottu asu - ovat kaikki hänen käsialaansa.  Lapsiltani ei ole koskaan puuttunut kauniita pukuja, neuleita tai hameita, sillä täti suorastaan taikoi heille kaikenlaista kaunista.  Nyt, kun häntä ei enää ole, on näillä asuilla aivan valtava tunnearvo. Hänen kättensä työ on jokaisessa kirjailussa, napissa, yksityiskohdassa....ne on tehty rakkaudella. Tässä kuvassa on vanhemmalle tyttärelleni kudottu juhla-asu kansallispäivän