Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Metsäläinen sielultani



Tyttäreni katseli eilen vanhoja kuvia minusta ja totesi: "vaikka oletkin aina ollut sellainen konservatiivisesti pukeutuva aikuinen, on sielusi ja sisimpäsi enemmänkin tuo lapsuudenkuviesi metsähippilapsi. Sellaisena minä sinut äiti tunnen"

No, tottahan se on. 

Minä suojelin luontoa jo 2-vuotiaana, enkä suostunut nukkumaan edes kukkakuvioisilla lakanoilla! En halunnut kukkien vahingoittuvan :) 
Hermostuin totaalisesti, kun näin metsänhakkuuta televisiossa ja vaadin itkuisena äitiäni soittamaan "Suomen valtioon" ja komentamaan heitä nostamaan puut takaisin pystyyn.
Pidin tädeilleni luentoja luonnon kauneudesta ja pyysin myös kiittämään Luojaamme, kun kävelimme Nousiaisten tädin metsässä ja rakastin, rakastin eläimiä! 
Tämä kaikki siis jo taaperoikäisenä.
Vietnamin sodasta olin tietoinen jo tuolloin ja se ahdisti minua. 

Lapsuuteni vietin suurimmaksi osaksi metsässä :) ja jäsenyys sekä Suomen eläinsuojeluyhdistyksessä että WWF:ssä olivat minulle itsestäänselvyys heti 12-vuotiaana. 
Panda-paita ja SEY:n pinssi olivat minulle kuin uniformu ja suuri ylpeyden aihe.

Oma olemukseni olikin sitten vähän "hippi", eli en todellakaan ollut kiinnostunut vaatteista yms. kunnes teinivuosina oli tavallaan pakko.
Teinivuodet muovasivatkin minusta sitten sen, joka yhä olen, eli konservatiivisen pukeutujan. 


Tyttäreni on on kuitenkin oikeassa, sillä olen pinnan alla yhä tuo sama hippilapsi, metsäläinen. 
Tyttäreni kutsuu minua myös Lumikiksi, ei ulkonäön, vaan seuraani hakeutuvien lintujen ja eläinten vuoksi :)
Hänen ystävänsä olivat tiedustelleet sitä, onko minulla mahdollisesti kalliskin kamera ja huippuobjektiivi, kun saan eläimistä niin hauskoja lähikuvia, johon tyttäreni oli vastannut: "ei, ei sillä ole. Tavallinen kamera sillä on, mutta se on sellainen Lumikki, jota eläimet seuraavat ja jolle ne poseeraavat". 


Tiedän, että olen varusteluni ja taitojeni suhteen mitätön tekijä valokuvauksen maailmassa, mutta teen kyllä parhaimpani välittääkseni luonnon ja eläinten asiaa ja olen varsin otettu siitä, että taide-ja arkkitehtuurilinjan nuoret, taidokkaat oppilaat pitävät kuvistani.
Koetan kantaa korttani kekoon ja kiitän yhä Luojaani kaikesta siitä kauniista, joka minua ympäröi ja jota saan kuviini ikuistaa.
Taivaan lahja, siten minä kamerani eteen hakeutuvat eläimet koen.


Hetkiä syyskuussa.



 























Huippukamerat ja varusteet pyörivät toki unelmissani, mutta lohduttaudun taidokkaan norjalaisen valokuvaajan sanoilla: " hyvään kuvaan ei tarvita kallista kameraa, vaan kyky nähdä, sillä valokuvaus on ensisijaisesti taidelaji, ei tekninen suoritus".


Jokaisella kuvaajallahan onkin oma tyylinsäkin, kameraan katsomatta, aivan kuten taiteilijoillakin.


No, oli miten oli, minä kyllä haaveilen hienoista varusteista :)



Konservatiivisesti pukeutuva metsähippi, joka ei huuda barrikaadeilla pinssit takin kauluksessa, vaan jakaa luonnon tarinoita kuviensa kautta - sellainen minusta on muotoutunut :)
Yksi korsi keossa, ei kenties se suurin ja komein, mutta osana kekoa kuitenkin! 



Laitan tähän loppuun vielä yhden lapsuudestani muistoihin jääneen biisin. 
Ajankohtainen tänäänkin.







Hyvää loppuviikkoa kaikille, 

Marianna 










keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Kesän viimeiset, ainakin kalenterin mukaan




Syyskuu!

Sataa, sataa ropisee...enkä tykkää ollenkaan! 

Katselen mielummin näitä elokuisia kuvia kuin ikkunastani avautuvaa harmaata maisemaa ja totean jälleen kerran, että valokuvaaminen on hyvä harrastus! Se mahdollistaa matkan menneisiin hetkiin ja avaa ikkunan aurinkoisiin muistoihin, elävästi ja piristävästi.

Kesän (tod.näk.) viimeinen helleaalto vieraili täällä elokuun lopulla ja siitä nautittiin kyllä valtavasti. 
Me teimme naisporukalla reissun ystävättäreni ihanalle vapaa-ajan asunnolle, jossa istuimme iltaa tulisijan ympärillä tähtiä ihaillen ja maailmaa parannellen.
Mereltä puhalsi sellainen föönituuli ja yö oli samettisen lämmin. 
Tällaisissa hetkissä on kyllä paljon hyvää tekevää voimaa, joka auttaa jaksamaan arjen mittelöissä.


Rantalenkkejäkin tuli helteen aikana tehtyä useampi, sillä mikään ei ole helteellä ihanampaa, kuin raikas merituuli! 



Elokuinen ilta rannalla.











Elokuinen aamu kotisaaren rannoilla.








Helteen loppupuolella tulikin sitten ukkoskuuroja ja ne pudottivat lämpötilan 20 asteen hujakoille, mikä olikin sitten sopiva lämpötila kasvihuoneen siivoamiselle. 
Pikkuinen pömpelini on nyt valmiina syysjuttuihin ja istuimmekin siellä elokuun viimeisen, varsin tuulisen illan.
Kynttilät, tähtitaivas, lasi viiniä ja hiljaisuus. Ulkona, mutta tuulelta suojassa. 
(instassa kuvat).

Olen ihan tavattoman kiitollinen siitä, että saan olla maalla ja nauttia luonnosta ympärilläni. Minä ja viikinki istuimme tälläkin kertaa pitkiä hetkiä ihan hiljaa ja kuuntelimme yksinkertaisesti hiljaisuutta ympärillämme. 
Hiljaisuuden rikkoivat tosin muutaman kerran harmaahaikarat, jotka ovat tämän kesän aikana innostuneet viihtymään rannallamme. Ne astelevat rantavedessä kalastamassa ja huutelevat silloin tällöin toisilleen, jopa yöllä. Kaikki, jotka ovat harmaahaikaroita kuulleet, tietävät, ettei niiden "lauluääni" ole kauneimmasta päästä, vaan kyse on kovaäänisestä rääkymisestä :)
No, minä rakastan kaikkia rannallamme viihtyviä lintuja, pääskysestä haikaraan. 



 Siisti, lähes tyhjä ja valmis syksyn juttuihin.
Marjapuska pitäisi vielä leikata ja luumupuutakin trimmata.






Omppuja tuli mukava määrä.
Lomamme aikana nokkiinsa ottaneista tomaateista on jäljellä vielä yksi, joka (lehdettömänä) tekee tomaatteja. Siirsin sen nyt takaisin kasvihuoneeseen ja katson, josko se vielä jaksaisi hetken. 






Mökkipihan syyskuuta.













Aloitin syyssiivouksen jo torpassakin, vaikka aion kyllä malttaa mieleni ihan syyskuun loppuun, ennen kuin annan varoituksen sohvalta valuvista vilteistä ja muusta sellaisesta :)
Kesäisin tykkään pitää torpassa sellaisen vähän viileän, sinivalkoisen tunnelman, mutta syksyllä sekin kaipaa lämpöä ja minähän rakastan taljoja, kynttilöitä ja niitä joidenkin vihaamia, sohvalta valuvia vilttejä!  Ne ovat mielestäni kaunis osa sisustusta ja niihin on ihana käpertyä, niin koiran kuin ihmisenkin.



Kesän viileyttä ja syyskuvia aikaisemmilta vuosilta.







Tässä yksi rääkyvistä kalastajista, jotka ovat mieltyneet rantaamme.
Otin kuvan ikkunan takaa hetkellä, jona vettä tuli ihan saavista ja pisarat olivat jättikokoisia.



Ja sadetta on saatu useampana päivänä! 

Tähän on nyt todettava, että niin kurjalta kuin aamuinen sää täällä näyttikin, lähdin   kyllä lenkille ja nautin vesisateessa kulkemista reilun tunnin ajan! 
Sade teki suorastaan hyvää! 




Ukkoskuuron värittämä maisema viime viikolta.






Toivottavasti teilläkin oli hieno elokuun loppu ja kiva alku syyskuulle.




Oikein mukavaa syksyn alkua jokaiselle! 

Marianna


maanantai 19. elokuuta 2019

Vanhan kaupungin kujilta maalle juhlimaan





Kuvapostaus elokuulta!


Iltakävelyllä vanhassa kaupungissa. 
Täällä on vaan aina niin kaunista.



















Risteilijöitä on riittänyt jokaiselle päivälle. Parhaina (tai pahimpina) päivinä niitä on ollut samanaikaisesti neljäkin ja ihan kaupunkimme sydämessä. 










Kaunis pyyntö turisteille.





Elokuun juhlat maalla.
Sää vaihteli laidasta laitaan ja aurinko kuivasi sen, minkä sade kasteli.... juhlijat mukaan lukien :)
Venevajassa oli onneksi tunnelmallista syödä, joten sinne pakenimme, kun taivas heitti saavillisia niskaamme.











Sunnuntaina paistoi taas ja puutarhassa nousivat kukkaispäät kohden aurinkoa.













Vaihteleva sää on aika hienoa kuvattavaa.








Lisää kuvia löytyy tietenkin Instagramista, joten käykää kurkkaamassa. 


Tässäpä tämä tällä kertaa :)


Voikaa hyvin ja nauttikaa elokuusta!


Marianna