Ihmisillä hyvä tahto
Adventti lähenee, kohta on joulukuu. Jälleen kerran taistelen ja tasapainoilen rakastamani joulutunnelman ja surujen summan välillä, pohdin ja murehdin samalla, kun koristelen taloa ja lämmitän glögiä. Ystävättäreni mies on yhä sairaalassa ja kovin valoisalta ei hänen tilanteensa todellakaan näytä. Käymme hänen luonaan lähes joka ilta, toivoen, odottaen.....murehtien. Olemme nyt myös hänen koiransa, Kiran, väliaikainen koti ja perhe. Surujeni summa on uhkea...en halua sitä ajatella, en listata murheitani, enkä uupua niiden alle. Joululahjaksi toivon valoisampia aikoja ja ympärilleni kilttejä ihmisiä - aivan, kilttejä ihmisä - tiedän, että se kuulostaa naivilta, mutta kaipaan niin sellaista "maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto" - fiilistä. Hyvää tahtoa näkee ja kokee yhä vain vähemmän. Välillä tuntuu, että toisen ihmisen surulliseksi tai noloksi saaminen ovat joillekin ihmisille se suurin ilon aihe, jonkinlainen voitto, ja silloinhan on kyse suoranaisesta pahuude