Vuonon kimallus

  Syksy vaihtoi sitten viikonloppuna suurempaan vaihteeseen ja nakkelee nyt niskaamme varsin lokakuisen oloista sadetta.  Taivaan se on koristellut painavalla, harmaalla peitolla, jossa ei ole pienintäkään rakoa auringon kurkistaa tai sinisen taivaan vilahtaa meille hämärän hyssyssä kulkijoille. Tuo peitto on tehty pisaroista tai vesimassoista, ihan miten haluaa ajatella, mutta kovin mukavaa sen alla ei ole.  Omalla kohdallani pahinta tässä säässä on aamuliikenne.  Kaatosade ja mustaakin mustempi, autojen valoja sokaisevasti heijastava maailma ovat todella vaarallinen yhdistelmä silloin, kun siihen liitetään täysin näkymättömiä jalankulkijoita ja pyöräilijöitä!  Mikähän siinä on, että syksyn synkkyyteen lähdetään tummiin pukeutuneena ja ilman heijastinta (tai pyörässä valoa)?  Valistusta asian tiimoilta ei puutu, mutta oppi ei vain tunnu menevän perille. Toinen liikenneharmitus, joka voimistuu näin pimeällä, on nykyautoilijoiden tapa olla käyttämättä suuntavilkkua!  Pieni liike sormell

Pelkkää lokaa (tai locaa, mitä myrskyihin tulee) vai aurinkoa siniseltä taivaalta?  Lokakuu - se voi todellakin olla ihan mitä vain, mutta ainakin tällä hetkellä tuota viimeistä vaihtoehtoa, eli suven suloisuutta ja lempeää leikkiä lämpimien päivien ja kirpakoiden öiden välillä. On hienoa kulkea ruskan värjäämissä metsissä ja hengittää syksyn raikasta ilmaa (paitsi että olen allerginen sieni-itiöille;), ihmetellä usvaisia aamuja, upean värisiä iltataivaita ja yöllä tähtien karttaa. On mukavaa tehdä perinteisiä syysjuttuja, kuten kevätkukinnan suunnittelua ja istutusta, syysherkkuja keittiössä, kodin koristelua ja kynttilävarastojen täyttämistä. Mökilläkin on kiva laittaa syksyä ja nauttia rauhasta, joka vilkkaan kesän jälkeen on aina varsin tervetullutta.  Poissa ovat uimareiden kiekumiset, perämoottorien ja ruohonleikkureiden jatkuva pärinä ja sen sellainen kesämeteli. Kaikki on taas seesteisen rauhallista. Lupailin aikaisemmassa postauksessani lisää kattauskuvia ja koska saamani pala