Kesän kuulumiset
Kylläpä tuntuukin oudolta istua taas tässä! Olen ihan kirjaimellisesti pyyhkinyt pölyt työpöydältäni, etsinyt blogini salasanaa kymmenien muistivihkojen omituisesta läjästä (pakkomielteinen viehtymykseni ostaa kauniita vihkoja kostautuu) ja ihmetellyt blogini sivuja vähän samaan tapaan kuin pitkältä lomalta palaava lapsi lelujaan! Kamera, jonka niin ikään alkukesästä hyllytin, on taas tässä vierelläni ja vähän epävarmoin sormin olen sitä nyt viikon pari kosketellut, säädellyt ja muutaman kuvankin ottanut. Usko omaan tekemiseen katosi nimittäin alkukesästä kokonaan. En nähnyt enää mitään järkeä kuvaamisessa, kuvien jakamisessa tai minkäänlaisissa suunnitelmissa niiden suhteen. En nähnyt mitään järkeä oikein missään muussakaan. En ole luokitellut itseäni masentuneeksi, vaan lähinnä alakuloiseksi ja toivottomuutta potevaksi, mutta jos silmät auki asiaa tutkiskelen, niin sitähän se epäilemättä on ollut, jonkinlaista masennusta. Alakuloni kumpuaa nimittäin aika syvältä ja kaukaa. Se on