Vuonon kimallus

Muumipappa on ihan oikeassa, meressä on aika paljon vettä ja vedessä valtava voima!  Sunnuntaina saimme jälleen ihmetellä kuohuvaa vuonoa, joka heitteli aaltojaan rannoille ja venevajoihin, kuljetti vaahtopäitä kiitävää vauhtia eteenpäin ja velloi sinisen ja vihreän syvissä väreissä. Kaunista, kylmää ja kunniotuksen arvoista.  Kuvat välittävät vain osan tunnelmasta, mutta voitte varmasti kuvitella miten tuuli ulvoi, kamera tärisi käsissäni ja ilmassa leijui sellainen suolainen, usvainen raikkaus. Minä seisoin urheana tuulessa toisen Muumilaakson asukkaan sanoja muistellen -  "älä vingu, riittää, että tuuli vinkuu" -PikkuMyy. En vinkunut!  Aallot löivät sisälle venevajaan, josta meren metelöintiä oli kuitenkin vähän lämpimämpää seurata.  Olimme iloisia siitä, että olimme ennakoineet, ahkeroineet ja kiinnittäneet venevajamme irtaimiston ja soutuveneen syksyllä niin huolellisesti, etteivät aallot niihin yltänee...

Edesmenneet tätini (isäni siskot) puhuivat kaikki Turun murretta, eli he kuukkaisvat kaffet, oliva hövelei, nauroiva niimpal kauhiast ja ihmettelivät, ett "kui sää nyt simmottis"? Kun kuulen Turun murretta, alan aina ikävöidä tätejäni. He olivat myös kaikki kesä- ja kevätihmisiä ja rakastivat veneilyä, uimista, mökkeilyä ja kahvittelua ulkona.  Pullat ja kakut he ostivat turkulaisittain Nurmi&Suloselta (vaihtoehtoisesti Aschanilta) lihat Reino Jokiselta ja arvatkaapa minne kipitän joka kerta Turussa käydessäni?  No näihin puoteihin tietenkin :) Toisinaan minulla on valtavan ikävä tätejäni. Tätini rakastivat luontoa ja eläimiä, aivan kuten minäkin ja uskon, että he olisivat pitäneet blogistani ja kuvistani sanomalla jotakin sen suuntaista kuin "kauhia hianoi kuvei, mutt onks sul lämpimäst pääl ku sää kuvei otat? Ettet vaa tul kipiäks" Lämpimästihän minä pukeudun, mutta nämä kirotut niveleni ovat näin tammikuussa huonossa jamassa ja siksipä ...

Kevät pyörähti täällä viikko sitten ja voi miten herttainen se olikaan.  Se innosti auringon lämmittämään, harakat tanssimaan, ensimmäisen tulppaanin kurkistamaan maasta ja minut terassille teetä juomaan.  Nenä kohden aurinkoa, koiruus sylissä kuorsaamassa......ai että sitä oli hyvä istuskella aurinkopaikalla ja haaveilla tulevasta keväästä. Oliivitkin tuntuivat nauttivan lämmöstä ja suuremmat niistä (ei kuvassa) ovatkin tehneet talven aikana valtavasti uusia silmuja, jotka nyt suorastaan venyivät kohden valoa. Maistuisiko yksi, unohtunut oliivi? Uusi peikonlehtikin nautti auringosta! Sen ostin joulukuusen lähdettyä, sillä jäin kaipaamaan vihreää, joka mielestäni on niin kaunista kotini tummia sävyjä vasten.  Puutarhasta tuomani laakerinlehdet puhkeavat sisällä kukkaan, joten niitäkin kannan ilokseni vehreyttä luomaan. Muinaiset kreikkalaisethan uskoivat muuten laakeripuun poistavan kaikenlaista huonoa energiaa ja riitoja, ...