Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2012.

Riviin järjesty !

Kuva
Viime viikon (ja varsinkin viikonlopun) aurinko on hellinyt meitä rannikon asukkaita ihan uskomattomaan kesäiseen tapaan ! Lauantaina oli jo niin lämmintä, että kaikenlaiset koppakuoriaiset, mehiläiset, kärpäset ja muut "herhiläiset" olivat liikenteessä ja ilmatilassa tämän vuoksi suorastaan ruuhkaa ! Pihatöitä teimme ensin kotona, sitten mökillä. Mikään ei ole sen ihanampaa, kuin tunkea kädet auringon lämmittämään multaan, istuttaa, leikata pensaita ja puita, haravoida ja nauttia sitten kahvi ulkona terassilla. Linus on ollut ahkerasti mukana ja valvoo tai paremminkin ihmettelee hyönteisten tekemiä "ylilentoja" partakarvat täristen :) Mökillä. Olen myös, ilmeisesti tämän aurinkoenergian innostamana, käynyt eteis-ongelmamme kimppuun ja tällä kertaa aion onnistua aikeissani saada lapset pääsääntöisesti käyttämään kellarikerroksen eteistä. Kellarin eteinen on tilavampi ja muutenkin pois silmistä. Yläkerran eteinen, jota nyt kaikki käyttävät,

Pääsiäinen saapui taloon

Kuva
Ulkona kokonaiset +16 ja aurinko taivaalla - IHANAA ! Kukkapenkissä tapahtuu ja pääsiäisliljatkin ovat juuri kohta aukeamassa :) Siksipä en voinut enää vastustaa kiusausta, vaan hain vintiltä pääsiäiskoristelaatikon ja hups,...talo olikin aloittanut pääsiäisen vieton :) Jouluun on mukava koristella, mutta pääsiäiseen vielä mukavampi - ja koristeluhan on aina hauskaa ! Mulla on sellainen sääntö, että ostan joka vuosi yhden tai kaksi uutta koristetta. Pentikissä on aina ollut hauskoja pääsiäiskoristeita ja kylläpä minua harmittikin, kun Pentik lopetti täällä Stavangerissa. Suomesta kaipaan myös rairuohoa ja Mignon-munia ! Äidilläni on onneksi ollut tapana lähettää molempia :) Mämmiä toin viime vuonna mukanani Suomesta (olin siellä juuri pääsiäisen alla) ja kiittelin onneani, etten joutunut tuokkoseni kanssa tullimiesten puheille ! Yksinpä sain mämmini syödäkin, kukaan ei nimittäin uskonut vakuuttelujani siitä, että kyseessä oli mitä suurin herkku ;)   No, tässä nyt kuitenkin kuva-pot

Visiitillä Bergenissä

Kuva
Terveisiä Bergenistä, Norjan sateisimmasta kaupungista, jossa tällä kertaa paistoi kyllä aurinkokin ! Teimme mukavan viikonloppu-"road tripin" Bergeniin, jonne täältä meiltä ajelee sellaiset 4,5 - 5 tuntia. Matkalla ajetaan kahden merenalaisen tunnelin läpi ja syvemmän tunnelin pohjalla ollaan peräti 223 metrin syvyydessä, vuonon pohjassa ja korvat lukossa :) Lisäksi Bergenin reissulla matkataan kahdella autolautalla ja ihastellaan kauniita merimaisemia, joskin vähän aallokon keinuttamana. Bergen on mielenkiintoinen kaupunki. Kuten sanottu, se on Norjan sateisin kaupunki ja sillä sataa keskimäärin 213 päivänä vuodessa. Tällä kertaa Bergen ripotteli niskaamme vain harmitonta tihkusadetta ja sunnuntaina saimmekin nautiskella aurinkoisesta ja lämpimästä kaupungista ilman sadepisaroita :) Sateenvarjoja myytiin muuten ihan kaikkialla, turisteille varmaankin, sillä Bergeniläiset itse eivät tuntuneet lauantain tihkusadetta edes huomaavan - karaistunutta väkeä ?!

Meri, minä ja kamera

Kuva
Olen aina asunut lähellä merta, Turussa, Rodoksella, San Diegossa ja nyt täällä. Kaipaisin merta, jos asuisin siitä kaukana - en osaisi edes kuvitella asuvani siitä kaukana. Merellä on monta luonnetta, tyynestä raivoavaan, hellivästä vaaralliseen. Meri yhdistää ja erottaa. Meri on kaunis.  Minä olen meren suhteen vähän niinkuin Muumi-pappa :) Kiikaroin merelle ja suunnittelen mielessäni matkoja - sellaisia, joita nuoruudessani tein :D Pidän kovasti rannoista, sen kivistä, ravuista, hiekasta ja tuoksusta. Kävelyreittini kulkevat aina rantaa pitikin ja saatan toisinaan pysähtyä hetkeksi, ihan vain ihastelemaan !  Toisinaan merelle tähystys antaa palkinnon, sillä siellä voi nähdä pyöriäisparven metsästyspuuhissa, hylkeen tai vaikkapa joutsenten kosintatanssin - ihan odottamatta !  Koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, laitan teille (merellisen iltalenkkini inspiroimana) pienen kuvakokoelman meren eri kasvoista ja sen antimista näiltä nykyisiltä rannoiltani. Toivottavasti tykkä