Vuonon kimallus

Elokuun toiseksi viimeinen päivä ja aika jättää hyvästit kesälle!  Ylihuomenna on virallisesti syksy, vuodenajoista se haikein.  Minussa se herättää varsin ristiriitaisia tunteita, sillä ikävöin JO NYT kesää, valoa, lämpöä ja elämää, vaikka samalla näen toki syksynkin kauneuden. Ongelma omalla kohdallani lienee kuitenkin siinä, että kyseessä on nimenomaan KUOLEMAN KAUNEUS ja edessämme eloton, synkkä, kylmä aika.  Minä tulen surulliseksi nähdessäni muuttolintujen lähtevän ja puiden riisutuvan kesäasustaan. Siinä eivät auta teekupposet, villahuovat, kynttilät tai muutkaan syyshärpäkkeet - jotakin kuolee minussakin. Urheana olen kuitenkin, surustani huolimatta, opetellut pitämään syksyn hyvistä puolista - omenista, juureksista, värikkäistä metsistä, pitkistä varjoista, kuulaista aamuista ja tummista illoista.  Kauneutta ja surua, kaipuuta ja hyväksymistä....sitä on syksy. Me hyvästelimme elokuun mökillä ja juhlimme samalla mieheni syntymäpäivää. Elokuu jättikin meille var

  Sielunmaisema. Mikä se on?  Usein kuulee sanottavan, että metsä on suomalaisen sielunmaisema ja niinhän se varmasti onkin.  Onko sielunmaisema kuva mielialastamme, unelmiemme paikasta olla & asua vai mitä se on?  Minulla on monta sielunmaisemaa ja niille yhteistä on rauha, lämpö ja vähän sellainen pysähtynyt aika. Näen sielunmaisemani mieluiten ilta-auringon pehmeässä valossa tai aikaisen aamun usvaisessa raikkaudessa. Sielunmaisemieni joukosta löytyvät myös pienet, uinuvat satamat ja sellaista kuvailin jälleen eilen. En tiedä, mikä näissä satamissa niin kiehtoo, mutta rakastan niiden tunnelmaa ja näen ne valtavan kauniina kaikesta rojustakin huolimatta. Satamassa keinuvat laivat, tyyni merenpinta, ilta-aurinko, joka herättää värit ja heijastukset.....ja horisontissa suuri meri.  Miten kaunista se voikaan olla. Tuntuu, kuin laivat olisivat tulleet kotiin nukkumaan ja auringon viimeiset säteet kiittäisivät niitä päivästä.  Rakastan meren tuoksua ja sitä rauhaa

Tähän postaukseen oli tarkoitus laittaa hieman syysvaateasiaa, mutta hei.......sunnuntainen retkemme Dalsnutenille on niin paljon miellekkäämpää katseltavaa, että koltut saavat odottaa kaapissa ja teen teille kuvaretken patikoinnistamme korkeuksiin. Tällä kertaa kohteena oli siis Sandnesissa sijaitseva Dalsnuten, jolla on korkeutta 323 metriä merenpinnasta.   Mukana retkellä olivat ystävämme T ja K, matka taittui 22 asteen lämmössä ja kahvit juotiin huipulla, ihanassa auringonpaisteessa. Reitti alkaa Gramstadin friluftshusetilta (vanha talo, jossa sunnuntaisin avoin kahvila) ja kuten talon edustalla olevasta kyltistä näkyy, on retkireiteissä valinnanvaraa. Meidän kohteenamme oli siis Dalsnuten ja pituutta reippailulle kertyy yhteensä 3,6 km. Alkuosa polkua on saanut hienon kivetyksen. Kiviä pitkin on helppo kävellä ja kengätkin pysyvät kuivina, sillä tämä osuus on maastoltaan varsin kosteaa. Edessämme näkyy Dalsnutenin vuori ja mikäli klikkaatte kuvan suu