Vuonon kimallus

Muistin juuri luvanneeni laittaa kuvia 17.toukokuuta juhlitusta Norjan kansallispäivästä, jota tänä vuonna juhlistettiinkin sitten harvinaisen upeassa kesäsäässä!  Juhlatunnelma hipoi pilviä....tai pitäisikö nyt sanoa aurinkoa, sillä pilviähän taivaalla ei ollut...., joten parempaa kansallispäivää ei norjalainen itselleen voi toivoa! Kaikki oli täydellistä!  Meidän kohdallamme kyseessä oli ensimmäinen vuosi ilman koulujen paraatia ja niihin liittyvää ohjelmaa, joten nautimme päivästä ihan omaan tahtiimme.  Aamiainen pitkän kaavan mukaan ja piipahdus kaupungilla tunnelmia mittaamassa olivat mukavaa vaihtelua 19 vuoden paraatihässäköiden jälkeen.  Kakkukahvit juotiin appeni luona. Hänelle paraatit ja kaupungin hulina ovat jo liikaa, mutta liput liehuivat hänenkin parvekkeellaan ja tv näytti paraateja kaikkialta Norjasta. Appeni, joka vasta täytti 90 vuotta, oli pukeutunut tummansiniseen pukuun ja punaiseen solmioon - 17.maista ei tingitä!  Tässä muutamia katukuvia juhl

Se ei pröystäile. Se ei leveile. Se ei hienostele. Se ei yritä olla jotakin, mitä se ei ole.  Se on karhea, vähän rapistunut, monin paikoin kallellaan ja köyhäkin vielä.  Se on elämäni rakkaus - Rodos!  Jos Rodos olisi ihminen, olisi sillä työn kovettamat kädet, juonteita auringon päivittämissä kasvoissa, kuluneet kengät ja vähän raskaat, vaikkakin reippaat askeleet.  Sitä ei arvostettaisi täällä nykyisessä asuinpaikassani, koska sillä ei ole ulkoista kultaa tai taitoa hienostella....ja kenties juuri tämä on syy siihen, miksi rakastan sitä vuosi vuodelta aina vain enemmän! Rodos on aito, hvyäsydäminen, mutkailematon, vieraanvarainen ja jotenkin ajastaan jäänyt.....aikaan, jolloin kaikki oli niin paljon vaatimattomampaa. Täällä ollaan kiinnostuneita ihmisistä, EI HEIDÄN REKVISIITASTAAN ja sehän tarjoaa tällaiselle öljykaupungin materiaoksennusta pakenevalle mitä parhaimman henkisen levähdyspaikan.  Rodoksella on niin helppoa kuulla omaa sisintä ääntään ja mikäli