Vuonon kimallus

Vuonon kimallus

torstai 26. huhtikuuta 2018

Juoksujalkaa kaupungissa vai kukkia haistellen maalla?





Rakastan vierailla Euroopan suurkaupungeissa niiden elämää ihmettelemässä, mutta huomaan, että niiden tehokkaan kiireinen tempo tarttuu minuun vähän turhankin nopeasti ja tekee minustakin hartiat korvissa kiiruhtavan liikennesukkuloitsijan......vaikka olen siis lomalla ja aikataulutta.
Koen liikennemelunkin nykyään entistä stressaavammaksi (vaikken siihen nuorempana juurikaan huomiota kiinnittänyt) ja huomaan tahdittuvani sen mukaiseksi, staccatomaiseksi tavallaan.

Siksipä suurkaupunkien (ja näihin lasken nyt tällä kertaa ihan Helsinginkin) tarjoamista elämyksistä hetken nauttineena, on hyvä tulla kotiin Stavangeriin, jossa kaikki tapahtuu slow flow:lla ja hissuksiin.
Stavanger on sellainen kaupungin mittoihin kasvanut kalastajakylä, joka sykkii lepopulssia silloinkin, kun stavangerilaiset kokevat (kuvittelevat) olevansa ruuhkassa.
Täällä ei ole liikenteen yleismelua, eikä mihinkään ole sellaista kiirettä. Autot pysähtyvät AINA suojatien eteen, eikä tien yli tarvitse kiiruhtaa (mikä kummastutti aluksi aika lailla). Kaikkialla on tilaa ja välimatkat ovat lyhyitä, joten aikaakin säästyy enemmän ja sen puolestaan voi käyttää luonnossa - vaikkapa kukkien haisteluun. 

Niin hartaasti kuin esim. Helsingin monipuolisuutta kaipaankin (kulttuuri, ravintolat jne.), koen paikkani olevan täällä rauhallisemmassa ympäristössä. 
Rauhallinen ympäristö rauhoittaa mieleni ja voin keskittyä aistimaan hyviä asioita pelkän tärppinä olemisen sijaan. Staccaton sijasta mennään pianissimolla. 

Kun vierailen siskoni luona Helsingin keskustassa, muistelen usein satua maalaishiirestä ja kaupunkilaishiirestä :) 
Siskoni viihtyy kaupungissa, vaikka stressaantuneena juokseekin. Minä puolestani ihastun ja viehätyn kaikesta sinne tullessani, mutta kaipaan aika nopeasti takaisin maalle ja olen erittäin onnellinen, kun vierailuni kaupungissa on ohi.



Seuraavat kuvat kuvaamalla vaihdoin kaupunkiaistini takaisin maalaisaisteiksi. 


Koivussa on hiirenkorvat.










Vihertää, vihertää ja lehtii puu. 







Keskellä tietä on hyvä nauttia auringosta. Tämän kaverin tapaan usein lenkilläni.




Läheisen talon pihalla kasvaa upea magnoliapuu, jonka oksat yltävät aidan yli kadulle saakka. 




Omassa puutarhassani on nyt kaunista sielläkin. 
Tekee hyvää saada kädet taas multaan ja kuunnella kimalaisten pörinää.









Helsingissäkin huomaan hakevani luontoaiheita ja löytyyhän niitä onneksi.
Tällä kertaa kävin siskonpoikani kanssa Suomen kansallismuseossa ja siellähän oli paljon mielenkiintoista nähtävää. 














Helsingin keväistä katukuvaa.







Ja siskoni omalla keitaallaan, parvekkeella, jossa jo vihersi sielläkin. 
Parveke on kaupunkilaiselle hyvä paikka saada edes pientä kosketusta multaan ja kasvun ilahduttavaan voimaan. 






Oletteko te kaupunkilais- vai maalaishiiriä? 
Kumpi on siedettävämpää, katupöly vai lannanhaju? 




Täällä alkavat taas kansallispäivän järjestelyt, mutta ensin juhlitaan vappua! 
Meillä se tarkoittaa vappulounasta pienellä ystäväjoukolla, sillä Norjassahan Valborgia ei tunneta, vaan 1. toukokuuta on ainoastaan työläisten juhla (ja sekin aika kutistunut aikojen saatossa).

No, emmeköhän me vapputunnelmaan lounaallamme pääse - huiskutkin toin Suomesta :)



Oikein hyvää viikonloppua ja vapun odotusta teille kaikille! 


Vi snakkes, Marianna














tiistai 24. huhtikuuta 2018

Ihan kuin laulussa ikään - Stockholm i mitt hjärta


Stockholm i mitt hjärta
Solljuset stiger ur havet,
spelar i koppar och glas,
Stockholm i gryningen strålar
som var hon en gyllene vas,
med blommor från Östersjöns stränder,
med ängsört från ekarnas sal,
en skönhet på urbergets stränder,
Mälarens ljuva vestal.



Olen Tukholman katolla. Nenälläni keikkuvat uudet aurinkolasit, ylläni on uusi italialainen silkkipusero, lasini on täytetty kuohuvalla ja edessäni aukeaa kesäisen lämmin, kauniimpaakin kauniimpi Tukholma. 
" Skål for Marianna - skål for 50 år", kuuluu komennus ja siinä, kohottaessa lasini, katoaa mielestäni se viimeinenkin ikäkriisinpoikanen! Tunnen itseni nuoreksi! 
Skål minulle ja niille 50 elämäntäyteiselle vuodelle, jotka täällä olen taivaltanut.....niin ja seuraavalle puolivuosisadalle myös! 

Näin suuren merkkipaalun kohdalla ei voi olla katsomatta taaksepäin, sillä pakkohan sitä tänne johtanutta polkua on muistella! 
Olen ylpeä siitä rohkeudesta, jolla olen maailmalle lähtenyt, mutta myös sitkeydestäni, jolla olen siellä pärjännyt.  Olisi ollut aika lailla helpompaa jäädä Turkuun (tai edes Suomeen), mutta paikkani ei tuntunut siellä olevan. 
Valitsemani polku vei vieraille maille ja siellä olen kulkenut jo puolet elämästäni. Kivikkojen kiusaama, siunauksien siloittama, opettavainen, eikä ainakaan tylsä - sellainen on elämäni polku ollut. 

Sain syntymälahjana suurehkon palasen hulluutta ja sen voimalla olen jaksanut silloinkin, kun polkuni on tuntunut lähes mahdottomalta jatkaa. Mikä siunaus tuo hulluus onkaan :)
Olen lisäksi oppinut, että särkynytkin sydän sykkii elämää, niin palasina kuin se voikin olla, ja että surunkin pauloissa voi  -ja on lupa - iloita. 

Paljon olen saanut ja voi miten kiitollinen siitä kaikesta olenkaan! 


Skål elämälle ja tuleville, hullunihanille vuosille! 


Ja sitten suloiseen Tukholmaan, joka hemmotteli meitä kesäisellä lämmöllä aina 23 asteeseen saakka. 



Me asuimme 16.kerroksessa ja nautimme upeista näkymistä! 




Iki-ihana Tukholma













Linnan puodissa piti tietysti myös shoppailla ja ostoksia voi (ihan pian) katsella Instagramin puolella. 
Linnasta jatkoimme Gamla stan:iin! 
Ruotsalaiset lihapullat nautittiin ulkona kastanjapuun alla (Under kastanjen) ja lauantain helteessä oli jo ostettava jätskiäkin.














Lauantaina ajeltiin myös lautalla.






Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin! 




Vasamuseet - pakkohan sitä oli käydä ja onhan Vasa-laiva vaikuttava näky kaikkine yksityiskohtineen.







Juhlin Tukholmassa myös sinne matkanneiden vanhempieni ja siellä asuvien sukulaisteni kanssa ja mukana oli myös 83-vuotias tätini, joka edelleen keskusteli hienosti kahta kieltä pyörittäen! 
Tätini on asunut Tukholmassa 60-luvulta asti ja kotikielenä heillä on ollut ruotsi, joten kahdella kielellä jonglööraaminen on kerrassaan upea suoritus. 


Täällä sitä nyt istutaan, viisikymppisenä. 
Seuraavaan matkaani on noin kuukausi aikaa ja hyvä niin.....jalkani ovat nimittäin olleet sen verran kovilla ja tälläkin hetkellä teipattuina. 
Helsingissä ollessani pelästytin koko perheeni nilkkanivelteni ja jalkapöytieni paisuttua pallon kokoisiksi, joten ihan tanssien ei juhlaviikkoni siis kuitenkaan mennyt. 
Sairauteni ei anna vapaata milloinkaan, niin se vain on, mutta periksi en anna! 


Helsinki-kuvia tulee muuten seuraavaan postaukseen, joten eipä sitten muuta, kuin seuraavaan kertaan ja voikaa hyvin! 


Vi snakkes, 

Marianna