Edelleen vuonon rannalla
Ylläri pylläri - täältä pukkaa blogikirjoitusta! Olen jo jonkin aikaa haaveillut paluusta näppäimistön ääreen, mutta tie haaveesta toteutukseen onkin sitten ollut varsin pitkä. Olemme vasta muuttaneet uuteen kotiin ja koska istahdin tänään ensimmäistä kertaa uudelle konttorituolille uudessa työhuoneessa, koen sen olevan erittäin oivallinen ajankohta kirjoittamisen aloittamisellekin. Mitä minulle sitten kuuluu? Minulla ei ole enää pientä koiraa. Hän nukkui pois huhtikuussa ja jätti elämääme valtavan tyhjiön ja kaipuun, joka ei tahdo hellittää. Itkin ikävää viimeeksi eilen. Pieni koira oli paras ystäväni 14 vuoden ajan ja niin valtavan tärkeä silloin, kun elämä koetteli sairauden, menetyksien ja surujen muodossa. Pienen koiran kanssa seikkailimme metsissä ja rannoilla, vietimme kaikenlaisia kissan/koiran ristiäisiä ja muuta hömpänpöppää. Hän rakasti kuunnella minun suomenkielisiä lauluesityksinäni (ainoana koko maailmassa) ja tuli kylkeen silloin, kun kivut nappasivat minut pauloihi
