Ihan kuin aikamatkalla blogissani

No nyt tuntuu kyllä oudolta!

En edes muista miten nämä blogialustan toiminnot menevät ja koetan epätoivoisesti saada tekstimuotoa vanhalle mallille.

Tuntuu siis lähinnä aikamatkailulta tulla tänne, enkä ihan tiedä mitä tulen sanailemaankaan.

No täällä minä ainakin olen, yhä vuonon rannalla ja jokseenkin kasassa.

Olen kuluneen kesän jäljiltä tuntenut itseni sellaiseksi vanhaksi nukeksi, jolla on jalat jotenkin pois paikoiltaan, hiukset takussa, tussia naamassa ja kenkä kadoksissa.

Sellaisen nuken löytää usein jostain pois heitettynä, loppuun leikittynä roskana.

Kesä vei minulta nimittäin voimat ja ison palan uskoa. Se jätti tyhjän olon.

Olin Suomesta palattuani väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti ja yht'äkkiä taas vähemmän ylhäisessä yksinäisyydessäni pohtimassa tapahtuneita.

Olin Suomessa pakannut paljon rakkaita muistoja pahvilaatikoihin ja kantanut niitä pois elämästäni. Olin suruissani nopeasti heikentyneestä isästäni ja uupunut vaativien asioiden järjestelystä.

Olin aloittanut Turun hyvästelemisen, sillä se päivä, ettei minulla ole ainoatakaan läheistä Turussa lähestyy nyt väistämättä.

Kotimatkalla onnistuin sitten saamaan selkäkivun, joka ei hellitä.

Olen nyt koettanut löytää takaisin omaan voimaani, löytää sen kadonneen kengän, pyyhkiä tussit pois naamastani ja nilkuttaa eteenpäin vinksahtaneella jalallani,

Roskien joukkoon en sentään vielä kuulu.

"Uuteen huomiseen. Uuteen huomiseen. Jaksaa, jaksaa."

Helppoa?

No ei ole, ei todellakaan, mutta onneksi olen omalla tavallani tuhkasta aina vaan nouseva Feniks........hmmmm.... tai ainakin sisukas harakka, joka nousee suosta kuin suosta, räpiköi kurat siivistään ja koikkelehtii eteenpäin :)

Käyn siis tällä hetkellä läpi tuskallista ja pitkää luopumistyötä myös rakkaan synnyinkaupunkini osalta.

Se on vaikeaa.

Turku on aina ollut minulle, Aurajoen tyttärelle kuin peruskallio ja kaikki siellä luotettavaa ja pysyvää, mutta

asiat muuttuvat ja ihmiset muuttuvat.

Mikään ei oikeasti ole pysyvää.

Juuri nyt tuntuu siltä, että juurenikin ovat Aurajoen savesta irti revityt ja täysin vailla omaa maata. Norjaan ne eivät juurru. Norja on niille kuin vesilasi pistokkaalle, ei sen pysyvämpää.

Onneksi on siis luonto, kamera ja tämä syntymälahjana saatu hulluus.

Niiden avulla menen eteenpäin ja lasken kiitollisena päiviä, jotka eivät sisällä suruja, huolia, pettymyksiä tai mitään lannistavaa.

Iloitsen syksystä ja sen valokuvaamisesta ja pidän kiitollisuuspäiväkirjaa.

Ihailen Suomesta tuomiani perintöihanuuksia, eli isovanhempieni rakkaita esineitä, joiden mukana säilytän palasen juuriani.

Pelkään seuraavaa, väistämättä edessä olevaa matkaa Suomeen, sillä en juuri nyt jaksaisi käsitellä näitä luopumisasioita ollenkaan.

Tulipa synkkä sanailu (ja paljon symboliikkaa), mutta katsokaapa kuvia.

Kuvissa on iloa, valoa ja toivoa, sillä ne on ottanut Feniks-lintu, ei se nurkkaan unohtunut nukke :)

Valo voittaa ja tämä kirjoittaminenkin on terapiaa.

Kuvien kautta kerron nyt kesän mukavista asioista - siinä olen taitava :)

Kesän ihania juttuja oli huomata, että asun nykyään haikaroille mieluisella alueella. Pihamme vanha savupiippu on niiden lempipaikkoja.

Meri on lähelläni niin kaupungissa kuin maallakin ja siitä olen kiitollinen.

"Through stormy seas You anchor me"

Uskoni ei ole kokonaan menetetty, vaan vielä uskon, että jokin ylempi auttaa jaksamaan.

Olen ollut paljon yksin torpalla. Olen keskittynyt kukkiin, lintuihin, kaikenlaiseen puuhasteluun ja samalla tehnyt ajatustyötä itseni arvostamisen suhteen.

Itsetunto kun on ollut siellä suossa jokseenkin kaulaa myöden.

Rannassa olen istunut paljon ja aina on tuoleja kaksi, joten välillä on ollut juttuseuraakin.

Minulla oli muuten koko kesän pihassani puukiipijäperhe ja voi miten ihanaa seuraa he olivatkaan. Seurallisia ja hassuja lintuja.

Linnut ja eläimet ovat sellainen ikuinen iloni.

Ihmisiin pettyy välillä niin totaalisesti ja toisinaan sellaisiinkin ihmisiin, joiden todella uskoit olevan ystäviäsi.

Tässä onkin siis hyvä paikka kiittää teitä harvoja "ihan oikeita ystäviä" (tiedän, että luette tämän), jotka olette kyselleet miten voin, tukeneet, lohduttaneet ja keksineet mukavaa tekemistä.

Tuttavia ja puolituttuja on minullakin paljon, mutta ystäviä vain kourallinen. Olette siksi niin tärkeitä ja toivon, että voin olla yhtä hyvä ystävä takaisin teille.

.....ja kyllä minä erakko-oloistani taas palaan, kunhan aika vain on kypsä.

Kesän kohtokohtiin Stavangerissa (kaupunki juhli 900 vuottaan tänä vuonna) kuului

mm. kuningasperheen vierailu 7. heinäkuuta.

Kuningasperhe on aika kovassa vastatuulessa juuri nyt, mutta juhlallisuudet olivat hienot ja vastaanotto lämmin.

Kuvassa Kongeskipet Norge lähdössä Stavngerista veneiden saattelemana.

Juoksin rantaan kuvaamaan minäkin.

Kesäkuussa lomailimme Siciliassa Taorminassa ja voi miten inspiroiduinkaan kaikesta näkemästäni.

Olen auttamaton Italia-fani palasin kotiin pää täynnä ideoita :)

Bonus matkallamme taisi olla Etnan purkautuminen, jonka näimme ihan aitiopaikoilta kreikkalaisen teatterin korkeuksista.

Parvekkeelta näkyi kaikkea kaunista, kuten vanhan luostarin piha, meri, vehreä maisema.... ai että!

(kuvista suurin osa on otettu puhelimella)

Taormina ja Catania yleensäkin olivat niin inspiroivia.

Savocan kylä

Sisilialaisittain.....jos petyt mieheen, katkaise häneltä kaula ja käytä päätä parvekkeella basilikan kasvatukseen. Saat mahtavat basilikat.

Näin hurja ikivanha tarina on näillä pääkoristeilla, jotka ovat varsin yleinen näky parvekkeilla ja ovat kyllä ilmestyneet tänne pohjoisenkin markkinoille.